Lapin Kullankaivajain Liitto 60 vuotta 18.7.2009

Suurten kultahippujen jäljennökset Kullankaivajain Liiton kokoelmassa.

Lapin kullankaivulla on nyt aihetta moneen juhlaan: 140 vuotta sitten merimiehet Jacob Ervast ja Nils Lepistö löysivät kaksi kiloa kultaa Ivalojoen Saariporttikosken rannalta. Tämä laukaisi kultaryntäyksen ja historiallisen tapahtumasarjan, joka jatkuu edelleen. 130 vuotta sitten Gustaf Moberg Sodankylästä löysi Sotajoen Moberginojan suusta lupaavasti kultaa ja se elvytti hiipuneen kullankaivun siirtäen sen Ivalojoelta Sotajoelle ja Palsinojalle.

110 vuotta sitten alkoi kalliokultakuume Laanilan kankailta ja sitä kesti yli 30 vuotta. Inarin kunnalla on ollut satumainen onni, ettei tavoiteltua kullan emäkalliota koskaan löytynyt. Kultayhtiö toisensa perään hukkasi etelästä kootut pääomansa Ivalojoen ja Laanilan kallioihin. Prospektor, Kerkelän kultakaivosyhtiöt, Ivalojoki, Lapin Kulta, Luttojoki ja monet muut kultayhtiöt rakensivat teitä, siltoja, taloja, avasivat kultamonttuja, kuljettivat tänne koneita ja laitteita kadoten vähin äänin tappionsa niellen.  Paikalliset ihmiset saivat puolivalmiit työmaat, kämpät ja tiet käyttöönsä hakien pois sen kullan, mikä jäi yhtiöiltä löytämättä. Emäkalliolöytö olisi merkinnyt sitä, että kaikki kulta ja sen tuoma hyvinvointi olisi valunut omistajien taskuun etelään. Tänne olisivat jääneet romut ja raiskiot. Ympäristönormeja ja –hallintoa ei tuolloin tunnettu.

Kultahiput pienen ihmisen puolella

Kultahiput ovat olleet pienen ihmisen ja paikallisen asukkaan puolella. Lapin kullalla on vuosisadan kuluessa rakennettu moni inarilainen talo. Kultaryntäykset työnsivät paikalliset tieltään, mutta muutaman vuoden kuluttua he taas palasivat ottamaan omansa.  Kultahistoriasta nousee esille moni paikallinen suku: Kangasniemet, Mikkolat, Kyröt, Huhtamellat, Törmäset, Ranttilat, Pekkalat, Kiviniemet, Jomppaset, Hirvasvuopiot, Peltovuomat, Maggat. Kultaan on täällä suhtauduttu arkisesti; se on ollut yksi luonnon hyödyke siinä missä kalat, metsän riista, marjat ja sienet, porot.

Juhlan keskeisin aihe nousee 60 vuoden takaa, Lemmenjoen kultaryntäyksen kiivaimmasta kesästä.  Syyskuun 18. päivä 1949 Morgamojan Pellisen kämpälle kokoontui 27 kaivajaa perustamaan omaa yhdistystä, Lapin kullankaivajain liittoa. Kahvia heille tarjoili kohta kuuluisaksi tuleva Sylvia Petronella van der Moer.

On sinänsä hämmästyttävää, että liittoa perustettaessa kultaa täällä oli kaivettu jo 80 vuotta. Epävirallisia kullankaivajien yhteistyöpyrkimyksiä oli historian varrella ollut, varhaisimmat jo 1880-luvulla. Keskeisimmät syyt liiton perustamisella olivat elinolosuhteiden ja liikenneyhteyksien parantaminen, keskinäisten valtaus- ja rajariitojen ratkaiseminen sekä yhteisesiintyminen virka- ja valtiovallan suuntaan.

Uusi aika tuli kultamaille

Kullankaivajain liitto on vuosikymmenten kuluessa kokenut monenlaisia vaiheita. 1950- ja 1960-luvun olivat hiljaisen hiipumisen ja rappeutumisen aikoja. Kullan hinta oli alhaalla, kultahistoriaa kantoivat eteenpäin muutamat erämaahan unohtuneet elinkautiset. 1970-luvulla elämä kultamaille alkoi  vilkastua. Tankavaaran matkailuhuuhtomo, kultamuseo, kullanhuuhdontakisat, lama ja työttömyys sekä kullan saama julkisuus olivat keskeisiä syitä uuden aikakauden tulolle.

Kullankaivajien ja kultavaltausten lisääntyminen toi mukanaan myös ongelmia ja ristiriitoja. Kullankaivajat joutuivat taistelemaan oikeuksistaan uudistunutta ympäristöhallintoa ja kasvavaa byrokratiaa kohtaan. Taistelut kullankaivajat voittivat, mutta sodan lopputulos on edelleen ratkaisematta.

Vuosituhannen vaihdetta lähestyttäessä liiton jäsenmäärä yltyi ennätysmäiseen kasvuun; ensin kymmenistä satoihin ja sitten tuhansiin tavoitelleen 3000 jäsenen rajaa. Kultamaat elävät juuri nyt historiansa vilkkainta aikaa kullankaivajien, valtausten ja vuosittain löydettävän kullan määrällä mitattuna.

Kullanetsintä kehityksen vauhdittajana

Lapin geologinen kartta vuodelta 1874.

Mitä kullankaivu on lopulta Inarille ja Pohjois-Lapille jättänyt; raiskattuja purojen varsia, rautaa, romua ja pettymyksiä vaiko vaurautta, kehitystä, uskoa, toivoa ja unelmia.

Historiallisesti katsoen kullankaivu on ollut keskeisimpiä tekijöitä Inarin kehityksen vauhdittajana. Kultaryntäyksen syttyessä pitäjässä oli noin 600 asukasta. Alue oli elänyt samankaltaista hiljaiseloa vuosisatoja. Hetkessä asukasmäärä kaksinkertaistui. Kullankaivu toi Inarin ja Utsjoen Lapin koko Suomen ja maailman tietoisuuteen. Sen myötä ryhdyttiin raivaamaan maanteitä, polkuja, vesireittejä, kartoittamaan erämaita, tekemään geologisia ja muita tieteellisiä tutkimuksia. Koko Suomen ensimmäinen geologinen kartta valmistui Inarin Lapista 1874.

Lapin kartta voisi ilman kullankaivua olla aivan erilainen. Nelostie Sodankylästä Ivaloon ja siitä eteenpäin saa paljolti kiittää olemassaoloaan kultayhtiö Propektoria, joka rakensi ensimmäisen kärrytien Könkäältä Laanilaan 1901–1902. Kulku Inariin ja Utsjoelle tapahtui pääasiassa Kittilän ja Pokan kautta. Uusi Petsamon tie oli helppo rakentaa 1910-luvulla vanhan kärrytien pohjalle.

Kulta toi myös matkailijat

Matkailu ja kullankaivu ovat aina olleet läheisiä toisilleen, eikä yksin siksi, että kumpikin kuuluu kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnon alle. Ivalojoen Kultala oli monen matkailijan käyntikohde 1800-luvulla. Laanilan puroille ja Luttojoelle matkailu tuli kullankaivajien mukana ja Saariselän ensimmäinen matkailuyritys, Laanilan majatalo, perustettiin entisen kultayhtiön pääkonttoriin.  Legendaarinen kultamies Heikki Kivekäs aloitti kylpylän rakentamisen Saariselälle 1910-luvulla. Kultayhtiö Prospektorin puheenjohtaja, valtioneuvos August Ramsay sai lohtua kullan tuomille pettymyksille rakentaessaan Lapin matkailua Suomen Matkailijayhdistyksessä 1920-luvulla.

140 vuotta jatkunut kultaperinne, toiminnassa olevat kultatyömaat, hyvin hoidetut matkailupalvelut, historian ja menneisyyden jälkien elävöittäminen ovat Inarille ainutkertainen matkailuvaltti. Vastaavia saa hakea Alaskan, Kalifornian tai Australian kultakentiltä.

Elääkö kullankaivulla?

Tulin mukaan kultahistoriaan 1960-luvun lopulla. Ystävystyin muutamien kullankaivajien kanssa, jotka olivat unohtuneet elämän evakoiksi kultapurojen varsille.  Murehdimme yhdessä kullankaivun hiipumista, historian ja kämppien rappeutumista. Sain tehdä ja nähdä uuden aikakauden tulon, uuden sukupolven entisen kaltaisine unelmineen valtaavan vanhat kultamaat. Kullankaivun arvostus on noista ajoista kasvanut valtavasti, ehkä samassa suhteessa kuin kullan maailmanmarkkinahinta tai LKL:n jäsenmäärä. Kullan hinta on vuodesta 1972 noussut lähes kymmenkertaiseksi ja jäsenmäärä lähes neljäkymmenkertaiseksi.

Kullankaivu on tullut yöttömän yön, ruskan, revontulien, porojen, tuntureiden ja luonnon rinnalle Lapin matkailumyytiksi. Sitä se suinkaan ei ollut 40 vuotta sitten. On meidän vastuullamme, että tämä arvokas ja ainutkertainen elämäntapa säilyy sukupolveltamme eteenpäin. Uhkia ja ongelmia on taas noussut kullankaivun tulevaisuuden tielle. Ties monennenko kerran 140-vuotisen historian aikana kullankaivajat tuntevat olemassaolonsa uhatuksi.

Aina on montusta noustu, taistellaan itsemme ylös nytkin. Liiton 50-vuotisjuhlassa Njurgulahdessa 10 vuotta sitten laitoin Korhosen Yrjön suuhun sanat: ”Kultaa ei juuri kannata kaivaa muualta kuin missä sitä on”.

Mitäpä hän olisi vastannut kysymykseen ”paljonko kesällä kultaa löytyy”?  ”Vähän vähemmän, mitä talvella kuluu”! tai ”elääkö kullankaivulla”? ”Ei sillä ihan elä, jos ei välillä syö” – Nipa olisi tähän lisännyt – ”ja välillä vähän juokin!”

Hauskaa iltaa ja hippurikasta kultakesää kaikille!

Seppo J. Partanen, Ivalo 18.7.2009, Lapin Kullankaivajain Liitto 60 vuotta juhlapuhe

Kaivoslaki uudistettiin 2011 ja sen myötä kullankaivu vaikeutui entisestään; kaivospiirit lakkautettiin, kaivinkoneet ajettiin jatkoajan jälkeen pois Lemmenjoelta 2021, byrokratia kasvoi, kullankaivu kallistui. Lakia ollaan taas uudistamassa tätä kirjoittaessa helmikuussa 2023, taistelu jatkuu.