PETSAMO TEKI SUOMESTA MATKAILUMAAN
Petsamo antoi alkusysäyksen Suomen matkailun kehittämiselle 1920- ja 1930-luvuilla. Jäämeren tien valmistuminen synnytti vision Lapista matkailumaana ja sitä ryhdyttiin toteuttamaan rakentamalla hotelleja ja matkailumajoja, kehittämällä liikenne- ja lentoyhteyksiä, ohjelma- ja opaspalveluja, kouluttamalla henkilökuntaa ja tekemällä ”matkailupropagandaa” kotimaassa ja ulkomailla.
1920-luku harjoiteltiin ja opeteltiin matkailijoiden palvelemista Petsamossa ja Inarissa.
Seuraavalla vuosikymmenellä ryhdyttiin voimaperäisesti rakentamaan maan matkailua Suomen Matkailijayhdistyksen johdolla valtiovallan, Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen ja Valtion Rautateiden kanssa.
Hotellien ja matkailumajojen lisäksi perustettiin kansallispuistoja, viitoitettiin retkeilyreittejä, kehitettiin pakettimatkoja, opas- ja ohjelmapalveluja, aloitettiin lentoliikenne ja matkailun markkinointi ulkomailla.
Matkailun avulla vietiin sanomaa nuoresta itsenäisestä tasavallasta kaikkialle maailmaa. Oman maan kansalaisille kohdistettiin viesti; ”ken ei tunne kotimaataan ei tiedä, mistä on kotoisin. ”
Suomen Matkailijayhdistyksellä oli vähän kokemusta matkailupalveluista aiemmilta vuosikymmeniltä. Yhdistys perustettiin 1887 ”herättämään maan omissa asukkaissa ja ulkomaalaissa mieltymystä matkustuksiin tässä maassa ja tehdä ne helpoksi, laajentaakseen siten sen luonnon ja kansan tuntemusta”.
Matkailu alkoi Jäämeren tieltä
Kaksi arvovaltaista seuruetta matkasi juhannuksen jälkeisellä viikolla Rovaniemeltä 1921 Petsamoon. Toisessa seurueessa olivat Matkailijayhdistyksen uusi pääsihteeri Wolter Stenbäck, matkakirjailija ja lehtori Ernst Lampén ja nuori diplomaatti Ragnar Numelin.
Toista ryhmää johti senaattori Jalmar Castrén, VR:n pääjohtaja ja Matkailijayhdistyksen puheenjohtaja. Ryhmän tehtävänä oli suunnitella rautatieradan rakentamista Rovaniemeltä Jäämeren rannalle. Petsamon tie oli valmiina Ivaloon saakka ja rakenteilla siitä eteenpäin.
Loppumatkan Lampèn ja Nummelin tekivät veneillä ja hevosen vetämillä ruumiskärryillä keskeneräistä tietä Alaluostarille maaherra Ilmari Heleniuksen luokse. Siellä sovittiin Petsamon matkailun kehittämistyön aloittamisesta. Maaherra lupasi munkkien ylläpitämän pienen Boris Glebbin eli Kolttakönkään matkailumajan Matkailijayhdistykselle.
Tarmokas pääsihteeri Wolter Stenbäck jäi Inariin aloittaen siellä matkailun kehittämistyön. Sen seurauksena Jäämeren tien loppupäästä Ivalosta ja Petsamosta muodostui harjoittelukenttä, jolla Matkailijayhdistys saattoi opetella matkailijoiden palvelemista.
Tie- ja vesirakennushallitus rakensi maanteiden lisäksi majatalot ja kestikievarit, joista useimmat toimivat tietyömaan ajan työväen majapaikkoina. Tämä on Lapin nykymatkailun alkupiste.
Matka Helsingistä Liinahamariin kesti kaksi päivää. Vuonna 1932 juna Helsingistä lähti klo 10,55 ja Rovaniemen asemalla oltiin seuraavana aamuna klo 9,46. Linja-auto pohjoiseen lähti klo 10, Ivalossa pysähdyttiin 45 minuuttia klo 17,45 ja Liinahamarin hotellin pihalla oltiin puolenyön jälkeen 0,30. Matkan hinta junan 3. luokassa maksoi 162 mk ja linja-automatka 220 eli matkaliput yhteensä 382 mk, joka nykyrahassa on hieman alle 150 euroa. 2-luokan junalippu maksoi 50 % enemmän ja 1-luokan hinta oli kolminkertainen. Lappiin matkustavilla piti olla mukanaan virallinen henkilötodistus.
Lentoliikenne aloitettiin ennen talvisotaa kuljettamalla toimittajia Helsingistä Yläluostarin kentälle, mutta aikataulun mukainen matkailuliikenne käynnistyi vasta kesällä 1940. Rautatieyhteyttä Rovaniemeltä Petsamoon suunniteltiin 1921 ja 1939 ja Jäämeren rata nousi uudelleen ajankohtaiseksi 2019.
”Petsamon Pikalinja” Helsingistä lentäen Yläluostarin kentälle kesti lähes 9 tuntia ja välilaskuja oli kaikkiaan kahdeksan.
Kolttaköngäs, kaiken alku
Englantilaisille lohilordeille 1890 rakennettu pieni matkailumaja, Kolttakönkään ”matkailuhotelli”, luovutettiin valtiolle Matkailijayhdistykselle, joka antoi sen hoidon liikemies Eero Lampiolle 1922. Maantieteilijä Väinö Tanner haukkui majan siisteyden vierailtuaan siellä kesällä kansainvälisen seurueen kanssa.
Tanner kirjoitti Matkailijayhdistyksen vuosikirjaan 1925 pitkän artikkelin ”Matkailijayhdistyksen uudet majat Inarissa ja Paatsjoen laaksossa”. Siinä hän ylistää majojen palveluja ja muistelee Kolttakönkään kokemuksiaan muutaman vuoden takaa. Hän lienee kertonut asiasta Helsingissä SMY:n johtohenkilöille jo aikaisemmin, mikä pani vauhtia palveluiden kehittämiseen.
SMY:n pääsihteeri Wolter Stenbäck sai parissa vuodessa matkailumajat kuntoon, koulutti henkilökunnan ja otti Ivalon, Virtaniemen, Höyhenjärven ja Kolttakönkään majat yhdistyksen omaan hoitoon vuodesta 1924 alkaen. Petsamosta muodostui hyvin nopeasti myyttinen matkakohde niin kotimaisille kuin ulkomaalaisille.
Paatsjoen rannalle vanhaan Boris Glebin kolttakylään 1896 rakennettu ”matkailuhotelli” on Lapin matkailun myyttinen alkukoti, josta jäljellä on vain kirkko suljetulla Venäjän rajavyöhykkeellä. Ylimpänä alkuperäinen maja vieressään 1933 valmistunut ja 1937 palanut puuhotelli. Alhaalla kuvat 1937 valmistuneesta funkkihotellista, jonka norjalaiset tuhosivat talvisodan alussa pelätessään neuvostojoukkoja. Hotelli rakennettiin uudelleen Saksan rahoittamana ja se vuokrattiin Luftwaffelle.
Kolttaköngäs koki kovia
Valtio ja Matkailijayhdistys rakensivat 1933 Kolttakönkäälle puisen hotellin, jonka yhdeksi osaksi vanha maja jäi. Majaa vihittäessä eräs munkki totesi, että ”se ei tule pysymään, pyhälle maalle rakensitte”. Hotelli tuhoutui perusteellisesti tulipalossa juhannuksen aatonaattona 1937 ja palossa kuoli englantilainen matkailija.
Uuden hotellin rakennustöihin ryhdyttiin välittömästi ja ajan hengen mukaisesti valmistui suuri funkkistalo Aulangon, Pohjanhovin ja Pallaksen tyyliin. Hotelli avattiin keväällä 1938. Muutaman kuukauden jälkeen hotellin ylin kerros paloi. SMY:n arkkitehti Aulin Hämäläinen kertoo muistelmissaan, että hän soitti Kolttakönkäälle tulipalon aikana ja kysyi, mitä kuuluu. ”Ei täällä hätää, ullakko vain palaa”!
Paatsjoen yli Kolttakönkäällä valmistui 1938 silta, joka yhdisti paikan Suomen tieverkostoon. Sitä ennen kuljettiin Salmijärveltä veneellä tai kiertäen Kirkkoniemen kautta. Norjalaiset vastustivat loppuun saakka ajokelpoisen tien rakentamista Norjan tieverkkoon; sen lopulta toteuttivat saksalaiset maan valloitettuaan 1940. Samalla korjattiin norjalaisten tuhoama Kolttakönkään silta, jota tarvittiin nikkelimalmin kuljetuttamiseen kaivokselta Kirkkoniemelle, jonka syväsatama oli turvallisempi kuin tykkitulen tavoittama Liinahamari.
Talvisodan alussa 1939 suomalaiset vetäytyivät Petsamosta tuhoten rakennuksia ja siltoja Liinahamarista alkaen. Norjalaiset seurasivat sotaa Paatsjoen vastarannalta ja ryhtyivät omaehtoisesti avustamaan. He tuhosivat Kolttakönkään uuden sillan ja hotellin. Väittivät tuhoamisen tapahtuneen suomalaisten suostumuksella, mutta siitä ei ole löytynyt todisteita. Tapahtumaa selviteltiin myöhemmin vuosikausia; sotavahinkoyhdistys ei suostunut korvauksiin. Muun muassa Alko vaati saataviaan kadonneesta viinavarastosta.
Saksa esitti Suomelle Kolttakönkään hotellin uudelleen rakentamista 1941. Entisen kaltainen hotelli pystytettiin Saksan valtion ja Luftwaffen varoin osittain sotavankityövoimalla ja annettiin Luftwaffen käyttöön.
Kolttaköngäs tuhoutui lopullisesti saksalaisten ja neuvostojoukkojen taisteluissa marraskuussa 1944: Tästä Lapin matkailun myyttisestä alkukodista on jäljelle vain kirkko Venäjän suljetulla rajavyöhykkeellä.
Parkkina – Petsamon keskus
Jäämeren tie Petsamoon valmistui v. 1929 meren rannalle Trifonaan ja siitä eteenpäin Liinahamariin 1931. Tietä ryhdyttiin auraamaan säännöllisesti talviaikana 1937 ja se nimettiin osaksi koko maan halki kulkevaa valtatie 4:ää 1938. Parkkinan kylästä Petsamojoen suussa muodostui Petsamon keskus ja siitä pohjoiseen sijaitseva Trifonan kylä oli merilikkenteen keskus Liinahamarin syväsataman valmistumiseen saakka ennen talvisotaa. Vilkkaimmillaan liikenne Petsamoon oli välirauhan aikana maaliskuussa 1941, jolloin tietä kulki noin 1600 kuorma-autoa päivässä.
Parkkinan ja Trifonan kylät olivat Kolttakönkään lisäksi Petsamon eksoottisia matkailukohteita 1920-luvulla, jolloin Euroopan ainoa tieyhteys Jäämeren rannalle houkutteli sankarimatkailijoita laajalti kotimaasta ja ulkomailta. Matkailupalvelvelut olivat alussa hyvin vaatimattomat ja alkeelliset. Alla kaksi kuvaa 1920-luvun alun majaloista Parkkinassa.
Hotelli Munsterhjelm sijaitsi vanhassa karjalaistyylisessä rakennuksessa, jossa alunperin ihmiset ja eläimet elivät saman katon alla. Rakennus lienee luovutettu Suomen Matkailijayhdistykselle samassa yhteydessä, kun maaherra antoi Kolttakönkään yhdistyksen hoitoon. Pääsihteeri Stenbäck lienee vuokrannut rakennuksen Ludvig Munsterhjelmille, joka muutti siihen perheineen ja piti kauppaa ja majataloa. Tutkimusmatkailija, kirjailija ja luonnontutkija toimi SMY:n asiamiehenä ja oppaana vv. 1922 – 1925, jolloin paikka siirtyi Petsamon Osuuskaupan haltuun ja Munsterhjelmit muuttivat etelään.
Toinen kuva on kopiotu Suomen Moottorilehdestä vuodelta 1926 ja siinä on hieman uudempaa rakennuskantaa edustava pieni Hagelbergin majatalo. Kartta Parkkinasta on julkaistu v. 1929 ja siinä kirkonkylä on vauhdilla kasvamassa alueen keskukseksi.
Liinahamari, aikansa Klondyke
Otsikkokuvassa jutun alussa värikuva Liinahamarista vuonna 1937 Aarne Pietinen/SMY/. Keskellä hotelli, vasemmalla vuonon rannalla tullin asuintalo.
Kuvat Liinahamarin hotellista; ylinnä 1920-luvulta, keskellä jatkosodan aikana, jolloin rakennukset oli korjattu talvisodan tuhojen jäljiltä. Hotelliin tahtiin kolmas kerros sekä ravintolasiipi juuri talvisodan alla ja suomalaiset tuhosivat rakennukset vetäytyessään Petsamosta kohti Ivaloa sodan alkuvaiheessa.
Petsamon matkailun painopiste siirtyi 1932 Liinahamariin, jonne valmistui tie, matkailuhotelli, syväsatama sekä perustettiin tukikohdat rajavartiostolle ja tullille. Muutamassa vuodessa Liinahamarista kasvoi Suomessa ennen näkemätön kansainvälinen matkailukohde. Siitä tuli henkireikä Suomelle ja Ruotsille maailman merille Tanskan salmien sulkeuduttua. Sadat kuorma-autot ja kymmenet linja-autot matkasivat päivittäin edestakaisin runsaan 500 km matkaa Rovaniemelle 30-luvun lopulla ja erityisesti välirauhan aikana. Siellä kulkivat kahvit ja polttoaineet, tykit, aseet, lentokoneet. Syntyivät monet legendat mm. maantierosvoista ja magneettimäestä, joka imi voimaan raskaasti kuormatuista autoista.
Matkailijayhdistys kehitti alueen matkailupalveluja, viitoitti retkeilyreittejä, julkaisi karttoja ja kalastuspaikkaoppaita monilla ei kielillä, järjesti laivaristeilyjä, porosafareita, opastettuja tutustumisretkiä Kalastajasaarentoon, Pummankiin, Heinäsaarille sekä aloitti lentoliikenteen Helsingistä Yläluostarin kentälle.
Liinahamarin hotelli osoittautui nopeasti liian pieneksi ja sen läheisyyteen rakennettiin kesämajoja. Vuosikymmenen lopulla valtio ryhtyi laajentamaan hotellirakennusta ja siihen saatiin kolmas kerros sekä uudet ravintolatilat juuri ennen talvisodan syttymistä.
Suomalaiset tuhosivat hotellin talvisodan alussa aloittaessaan vetäytymisen Ivaloa kohti Neuvostoliiton hyökkäyksen alta. Hotelli rakennettiin uudelleen vanhoille perustuksille ja rakennustyö aloitettiin kesäkuun lopulla 1940.
Välirauhan aikana Liinahamarista muodostui kansainvälisten jännitteiden kasvaessa matkailun ja vakoilun keskus. Satamakylä kasvoi nopeasti pieneksi kaupungiksi. Meno oli villiä ja vapaata, rakennettiin taloja, teitä, laitureita, kalatehdas, öljysäiliöt ja paljon muuta. Petsamo joutui maailmanpolitiikan polttopisteeseen nikkelikaivoksen ja sijaintinsa takia. Siellä toimi muun muassa Neuvostoliiton, Saksan, Britanian ja Ruotsin konsulaatit, joiden henkilökunnasta osa asui Liinahamarin hotellissa.
Kalastajasaarento ja Vaitolahti
Kalastajasaarento ja sen pohjoisin kylä Vaitolahti olivat kaukaisen Petsamon eksoottisia nähtävyyksiä monestakin syystä. Suomen ja Neuuvostoliiton raja kulki saaren halki ja halkaisi myös Vaitolahden kylän talojen välistä. Matkailijat vietiin ihmettelemään kylää ja sen elämää ja ehtipä kylässä muutaman vuoden toimia myös Matkailijayhdistyksen matkailumaja, jossa 1939 kaikkiaan 53, tuloja 11 024 mk ja menoja 18 821 mk. Kalastajasaarento menetettiin lopullisesti talvisodan rauhanteossa. Alueen asukkaista valtaosa joutui sotavagiksi neuvostojoukkojen yllätyshyökkäyksessä marras- ja joulukuussa 1939. Aluksi he saivat olla kotonaan valvonnan alaisina ja helmikuussa 1940 heidät siirrettiin vankileirille Hiipinään. Heidät vapautettiin rauhanteon jälkeen toukokuussa 1940, mutta Kalastajasaarennon asukkaat olivat menettäneet kotinsa. Suomalaisia joutui talvisodan sotavankeuteen Petsamosta noin 400 henkeä.
Alla Kalastajasaarennon Suomelle kuuluvan alueen kartta ja alla kuva matkailijaryhmästä katsomassa valtakuntien ja talojen välissä kulkevaa raja-aitaa.
Sotavuodet matkailumajoilla
Sotavuodet 1939–1944 olivat Matkailijayhdistyksen majoilla tapahtumarikkaita. Tässä eräitä dramaattisia kirjauksia SMY:n johtokunnan pöytäkirjoista.
11.1.1940 Liinahamarin Maja irtaimistoineen tuhoutunut sodassa.
5.5.1940 Majan polttivat meikäläiset ennen lähtöään 30.11. 39. Päärakennuksen, tupa-, aitta- ja navettarakennuksen, puuvajan ja jääkellarin omisti valtio, SMY omisti 3-huoneisen lauantaimajan ja 4 kpl 3-huoneisia kesämajoja. Irtaimiston omisti osaksi (n. 125 000 mk) valtio, osaksi SMY. Tvk ryhtyy toimiin majan uudelleenrakentamiseksi.
11.5.1940 Rakennushallitus ryhtyy rakentamaan majaa uudelleen.
4.7.1941 Maja saksalaiseen sotilasmajoitukseen. Ikkunoita rikkoutunut ilmapommituksessa.
25.22.1942 Henkilökunnalle palkankorotusta 20 % palveluksesta sotatoimialueella.
12.12.1942 Kranaattitulessa keittäjä Hilja Kotilainen saa surmansa ja kolme haavoittui. Majassa ikkunat rikki.
20.12.1942 Sotatoimien vuoksi toiminta supistetaan virvoketarjoiluun. Henkilökunnalle 50 % palkanlisä palveluksesta sotatoimialueella.
11.1.1940 Lohilinnan kalastusmaja tuhoutunut sodassa tarkistamattomien tietojen mukaan.
5.5.1940 Maja säilynyt ikkunoita yms. lukuun ottamatta. Irtaimiston veivät venäläiset mennessään.
13.5.1941 Maja avataan kesäkuun alussa 1941. Lentokentän henkilökunta ruokavieraiksi.
4.7.1941 Maja saksalaisten hallussa. Henkilökunta irtisanottu.
5.5.1940 Valtion omistama Vaitolahden matkailumajan rakennus ja SMY:n omistama irtaimisto jääneet rauhan teossa Venäjän puolelle.
5.5.1940 Kolttakönkään hotellin polttivat norjalaiset. Tuhoutumatta jäi yksi 2-huoneinen kesämaja, navetta- ja tallirakennus sekä sauna. Irtaimistosta murto-osa pelastettu. Kiinteä ja irtain omaisuus oli SMY:n. Ulkoministeriölle ilmoitetaan, että norjalaiset polttivat.
6.7.1940 Oy Alkoholiliike Ab vaatii kaupintavarastosta, arvo 17 017 mk, puolet. Esitetään, että koko varasto kirjataan sotavahinkojen tilille.
18.4.1941 Peitetään rakennuksen ikkuna-aukot.
13.5.1941 Sotavahinkoyhdistys väittää, että maja ei kuulu sen korvattaviin. Vastataan, että vahinko on korvattava irtaimiston Sotavahinkoyhdistystä koskevien säännösten mukaan.
11.11.1941 Luftwaffe pyytää saada rakentaa talon kuntoon. Annetaan lupa.
24.3.1943 Laaditaan sopimusehdotus majan rakentamisesta ja vuokraamisesta Saksan valtiolle. Rakennuskustannukset 4,2 miljoonaa markkaa.
3.9.1942 Saksalaiset panneet omasta aloitteestaan rakennustyöt alulle, tehdään uusi sopimus.
12.12.1942 Koska Sotavahinkoyhdistys ei korvaa talvisodan aikaista vahinkoa, päätetään vaatia korvaus palovakuutusyhtiöltä.
22.1.1943 Selonteko saksalaisten rakennustöistä. Paljon muistutettavaa. Vuokra lasketaan vuoden 1943 alusta, koska sisään muutto jo tapahtunut.
Petsamo tyhjennettiin suomalaisista syyskuussa 1944 Suomen solmittua erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa. Liinahamarin hotelli ei tuhoutunut sodan loppuvaiheessa saksalaisten vetäytyessä Norjaa. Alkuvuodesta 1941 avattu jälleenrakennettu hotelli on edelleen ränsistyneenä paikallaan Venäjän suljetulla sotilasalueella.
Liinahamari hotellin korjaustyöt aloitettiin välittömästi talvisodan päätyttyä ja välirauhan aikana matkailu ja liikenne kasvoivat valtavasti.Hotelli siirtyi lähes yksinomaan saksan armeijan käyttöön jatkosodan alussa. Suomalainen henkilökunta hoiti hotellia. Kuvassa alla naiset kävelevät tykkitulelta suojattua rantatietä ja saksalaiset sotilaat katselevat taustalla.
Nurmensätin turvekammit palvelivat hotellin kalastusmatkailijoita. SMY julkaisi monikielisiä kalastusoppaita, viitoitti retkeilyreittejä, järjesti laiva- ja veneristeilyjä, kehitti monin tavoin Petsamon matkailupalveluja.
LINKKEJÄ:
Petsamo – siellä kuljimme kerran:
https://yle.fi/uutiset/3-11417446
Petsamo, Lapin ja Suomen matkailun alkukoti, PDF julkaisu:
100 vuoden kierros Suomen matkailussa umpeutui
Retkiä Liinahamarissa 1938 esite:
”Retkeilkää Jäämeren tuntureilla”, Retkeilyreittejä Liinahamarista 1938
Mineralia-lehden Petsamon erikoisnumero 1.2021:
Kuvat: Liinahamarin satama 1943, Nurmensetin turvekammit, Tullin ja Pohjolan Liikenteen talot sekä tie Veneniemeen (kuva välirauhan ajalta). SMY;n arkisto..
Seppo J. Partanen 