Vaikka kullanhuuhdontaa Lapissa on jo kestänyt neljä kesää, niin siitä kumminkin tuskin mitään on kirjoitettu näissä sanomissa, jonka tähden tässä ilmoitamme ne ajatukset, joihin siitä olemme tulleet kolme kesää siellä ollessamme Olisimme suoneet, että se olisi tapahtunut taitavamman kynän kautta.

Vuonna 1870 yleinen kullanhuuhdonta Lapissa myönnettiin. Nousi  koko maassa kultakiihko, joka paikassa syntyi yhtiöitä, jotka runsailla rahavaroilla varustettuina kiirehtivät Ivalojoen rannoille, jossa kultaa muka saatiin puuveitsellä viiltää taikka kuokkia kuin potaatteja maasta. Ilman että kykenivät koettelemaan onko maapaikka kyllin tuottava otettiin koko joukko kaivospiiriä, ja tunkeuduttiin niille paikoille, jossa muutamia Kaliforniassa ja Australiassa kultaa kaivaneita henkilöitä oli työhön ruvennut.

Toiset taas havaitsivat, ettei kultaa niin helposti saatukaan kuin olivat luulleet, ja lähtivät tiehensä  huutaen kullanhuuhdonnan hulluudeksi. Umpimähkää otetut kaivospiirit eivät kannattaneet, varsinkin kuin maksut kruunulle olivat varsin isot.  On luonnollista, että useita näin hankittuja  huuhdontalaitoksia täytyi jättää  seuraavaan vuoteen. Tästä kultakiihko osaksi lannistui ja rahamiehet heittivät kullan  pois mielestänsä, ennen kuin kukaan vielä oikein ymmärsi, kuinka kultaa Lapissa tavataan, tai millä keinoin se paraiten saadaan huuhdotuksi.

Kuitenkin on vähempi lukumäärä henkilöitä äkäisesti pitkittänyt kullan etsimistä ja huuhtomista, ja paremmin konstin opittuansa myös saaneet isompia tuloja, vaikka vähäin rahavarain tähden parempia työkaluja, niin kuin höyryvoima yms. ei ole voitu hankkia. Eikä huuhdontaan itse joen pohjasta ole voitu ryhtyä, jos luemme pois pari ymmärtämättömyyden tähden tuhoon mennyttä yritystä, jotka eräs yhtiö teki.

Syynä siihen  että kullan  kokonaismäärä tänä vuonna oli vähempi kuin kahtena edellisenä vuonna ei ole se, että kulta jo loppuisi, vaan se että huuhtomiseen viime kesänä käytettiin puolta vähemmin työmiehiä kuin edellisinä kesinä. Tähän taas oli syynä, että työ useimmissa 1870 otetuissa kaivospiireissä on lakkautettu. Ilahduttavaa on kumminkin, että kymmenkunta uutta kaivospiiriä viime kesänä lunastettiin, vaikka aivan harvoissa niistä viime kesänä työtä tehtiin.

Useimmat viime aikoina otetuista kaivospiireistä ovat Ivalojokeen tulevilla syrjäjoilla. Sieltä on saatu isompirakeista kultaa kuin emäjoesta, vaikka kahtena ensi vuotena luultiin, ettei niissä ole kultaa laisinkaan. Jotta saataisiin keksityksi kuinka kulta on näille tienoille kulkeutunut, eli että saataisiin  pääpaikka tietoon, on ollut vuorivirkamiesten ja kullan huuhtojain  haluna ja  tarkoituksena, mutta tämä ei vielä ole toteen-näytettävästi onnistunut.

 Muutamat luulevat, että kulta sulana on pursunnut ylös maasta, sen rakeet kun ovat ymmyrkäisiä, toiset taas, että rikki vyöryneet tunturit joen rannoilla ovat sisältäneet kultaa, ja että se niistä on varissut jokiin ja sen hietikoihin, toiset taas, että se on lähtenyt jokien lähteistä veden muassa valumaan; mutta kaikilla näillä luuloilla ei ole perää laisinkaan.

Oma luulomme on se, että itse maanselkä, joka erottaa vedet Jäämeren ja Pohjanlahden välillä, jääkauden aikoina oli peitettynä kultaa sisältävällä ukonkivi kerroksella, joka jään kadottua ei kestänyt ilman, veden ja kylmyyden vaikutuksia, vaan mureni niin, että oikeata kullan emäpaikkaa ei voida enää löytää. Tätä näin syntynyttä kultaa sisältävää soraa on vesi kuljettanut molemmille puolille maanselkää; eteläpuolella, jossa ei mitään estettä ollut, se levisi ja kultaa tuli niin harvaan, että se tuskin kannattanee vaivoja.

Sitä vastoin pohjoispuolella, vuoriselkämässä pitkin Ivalojokea ja jonka kautta tämä juoksee, yhtä suuntaa maaselän kanssa, kaitainen laaksomaa välissään, tapasi vastuksen ja säilön mihin kokoontui. Tästä laaksosta, joka on yli kymmenen peninkulman pitkä ja paikoittain pari peninkulmaa leveä, niin kauas kuin Ivalon vuoriselkämä, joka on kestävämpää kivilajia, voi tehdä vastusta, syntyä järvi; mutta viimein täytyi tämänkin selänteen tulla veden ja pakkasen vaikutuksesta voitetuksi ja tuon mahdottoman veden paljouden etsiä tietänsä Ivalojoen ja sen useiden eteläpuoleisten haarajokien kautta.

Vesi vei  mennessään järven rannoilta kultaa sisältävää hietaa. Tämä on luonnollista, kuten sekin, että raskas metalli matkatessaan painui pohjaan ja tarttui noiden vasta syntyneiden jokien röhmyiseen pohjaan ja  halkeamiin. Hienorakeinen kulta muodosti soran kanssa soveliailla paikoilla suuret hietasärkät joen rannoille. Suurimmat ja raskaimmat kultakappaleet pysähtyivät  kuivalle järven pohjalle taikka kenties itse maanselälle on uskottava, koska semmoisia isommasta arvosta jokien varsilla olevista huuhdontalaitoksista ei ole tähän asti löydetty. Tähän arveluun olemme tulleet seuraavista syistä:

1; kaikki ne joet, jotka tulevat maanselältä, ovat enemmin tahi vähemmin kultaa sisältäviä, mutta eivät ne, jotka pohjaispuolelta laskevat vetensä Ivaloon, joista olemme useita tutkineet.

2;  laaksossa maanselän ja Ivalon selänteen välillä yleensä tavataan ukonkivihietaa ja ymmyrkäiseksi huuhdottua soraa, jonka olemme paikka paikoin tutkineet ja havainneet kultaa sisältäväksi.

3; kultaa jo on huuhdottu neljä vuotta, ei kuitenkaan ole löydetty pienintäkään merkkiä kullasta kiinteässä onkamossa eikä tunturien kupeillakaan korkeammalla, kuin veden  kuluttama sora ulottuu.

 4; kulta niistä huuhdontalaitoksista, joita viime vuosina on tehty mainitusta laaksosta Ivalojokeen juoksevien jokien varsilla on ollut karkeampirakeista kuin Ivalojoessa.

Tämä on luulomme, jonka jokaisen Lapinmaan huuhdontalaitoksessa olleen täytyy todeksi tunnustaa. Lisäksi on mahtavana todisteena se seikka, että useimmat viime kesänä lunastetut kaivospiirit ovat otetut niiden syrjäjokien varsilta, jotka ovat mainitussa laaksossa maanselän ja Ivalon välillä, ja sen kautta laskevat vetensä Ivalojokeen,  Sitä vastoin ei yhtään muista Lapinmaan tienoista tulevien jokien varsilta, niin saa kullanhuuhtoja Lapinmaassa  toivoa valoisampaa tulevaisuutta. Tämän avaran laakson ja maanselän ynnä niiden monien sieltä lähtevien purojen ja jokien tarkastukseen menee kymmeniä vuosia. Se vaatii isoja kustannuksia, semmoisiin ei ruvettane, ennen kuin joku onnellinen sattumus kääntää siihen huomion.

Tähän asti ulostulleet asetukset turvaavat kullankaivajan hänen kaivospiirinsä oikeuden ainoastaan kolmeksi vuodeksi, eli ovat voimassa ainoastaan kolme vuotta. Tämä on huuhdonnan edistymiselle suureksi vastukseksi, syystä että yhtenä kesänä otettua kaivospiiriä, niiden isojen valmistavien töiden tähden, joita huuhdonta vaatii, ei saateta samana kesänä työn alle panna, Sen tähden viime kesänä lunastettu kaivospiiri vakuuttaa lunastajalle työoikeuden ainoastaan kahdeksi kesäksi, tulevana kesänä lunastettu ainoastaan yhdeksi kesäksi, ja kesällä 1875 ei yhtään oikeutta, jos ei kaivospiirejä, niin kuin asianlaita oli ensimmäisen kolmivuotisen aikakauden loputtua, anneta niiden entisille haltijoille. Tästä seuraa, että  harvat taikka ei kukaan  viimeisinä vuosina uskalla lunastaa kaivospiirejä, josta – kuten viime kesänä – seuraa kullan saaliin vähennys ja mielen nyreys.  Muutos tässä asiassa olisi jokaisen huuhtojan toivomus.

Nimimerkki: Kullan huuhtoja

Juttu Oulun Viikko Sanomia-lehdessä 8.11. 1873

Tämä juttu löytyi Finna nettipalvelun lehtiarkistosta. Juttu kuvaa tilannetta, jolloin Palsinojalta ja Sotajoelta  löytyi hyvin kultaa. Uusi laki tuli vuoden alusta voimaan kolmeksi vuodeksi. Kovin tuntuivat tutuilta ”Kullan huuhtojan” pohdinnat kullan alkuperästä sekä murheet lakien ja asetusten tuomista ongelmista kullankaivajan työlle.