Kylä kullan ja kuoleman varjossa                                                   

Sodankylän pohjoisin kylä Purnumukka on elänyt monivaiheisen ja rikkaan elämän. Se sai alkunsa Lapin suuren kultaryntäyksen aikoihin 1870-luvulla. Saamelaiskylä koki oman kultaryntäyksensä 1930-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä kylä joutui maailmansodan näyttämöksi ja sen viereen syntyi saksalaisten varikkoja ja vankileirejä.  Entiset aseveljet hävittivät kylän paetessaan syksyllä 1944. Uudelleen kylä autioitui 1980-luvulla ja heräsi kuolleista vuosituhannen vaihdetta lähestyttäessä.  Nyt Purnumukassa on parikymmentä asukasta, kyläyhdistys ja sillä kiinnostus elvyttää asukkaittensa menneisyyttä ja tulevaisuutta. Kylä sijaitsee luonnonkauniilla paikalla kolmisen kilometriä nelostieltä länteen Tankajoen ja siihen idästä laskevan Iso-ojan yhtymäkohdassa. Vuotsoon on matkaa noin 15 km.

Mikä on purnu

Purnumukan nimi juontuu menneiden vuosisatojen metsästys- ja kalastustavoista kuten monet muutkin alueen nimet; Kakslauttanen, Laanila, Moitakuru jne. Peuran lihaa ja kalaa säilytettiin maahan kaivetuissa purnukuopissa, jotka olivat 1–2 metriä leveitä ja yhtä syviä. Lihojen alle ja päälle laitettiin varpuja ja oksia, ne peitettiin puun rungoilla ja päälle vyörytettiin isoja kiviä ja maata. Purnu eli saiho saattoi olla myös maan päälle männynrungoista rakennettu matala ja aittamainen taso, johon lihat ja kalat syksyllä laitettiin ja peitettiin puunrungoilla ja kivillä.

Raututuntureiden ja Saariselän eteläpuoleiset alueet ovat kauan olleet tuottoisia metsästys- ja kalastusseutuja. Sinne oli helppo tulla etelästä Kitistä ja Tankajokea tai Sompion järvikylistä Riestojokea pitkin. Vesistöt yhtyivät Vuotson ”Muotkataipaleen” kautta eli veneiden lyhyt vetotaival oli siinä, missä nyt sijaitsee Vuotson kanava.

Pysyvää asutusta seudulla ei ollut, kunnes Kautokeinosta ja Enontekiöltä lähteneet Norjan saamelaiset suvut asettuivat asumaan Tankajoen ja Iso-ojan yhtymäkohdan kuiville mäntykankaille. Muuttoliike aiheutui v. 1852 voimaan tulleesta Norjan ja Suomen rajasulusta, joka esti porojen laiduntamisen rajan takana. Porojen kuljettaminen Norjasta Suomeen ja päinvastoin ei siihenkään saakka ollut vapaata, kuten yleensä uskotaan. Rajat ylitettiin joko laittomasti tai norjalaiset vuokrasivat laajoja talvipalkisia Utsjoen, Inarin ja Enontekiön pitäjistä ennen rajasulkua.

Jokien hiekkaisille rantatörmille Sattumellaan pysytettiin turpeiset asuinkodat, joissa Hetat, Nikodemukset, Hirvasvuopiot, Peltovuomat, Ponkut ja Venangit asuivat pitkälle 1900-luvun alkuun saakka.  Ivalojoen kultaryntäys oli kylän syntyessä kuumimmillaan, eivätkä kyläläiset voineet olla törmäämättä kultaan ja kullankaivajiin.

• 

• 

• 

Kodasta hirsitaloihin

Vuosisataiset Ruijan keinot, joihin kuuluivat vesireitit, kesäpolut ja talvitiet, jäivät unohduksiin 1910-luvulla, jolloin Sodankylästä tehtiin maantietä Ivaloon ja Petsamoon. Ensimmäiset autoturistit ihmettelivät ja kuvasivat Vuotson ja Purnumukan viimeisiä turvekammeissaan asuvia saamelaisperheitä. Vuori-insinööri, kultayhtiö Prospektor Oy:n kaivospäällikkö 1902–1904 ja myöhemmin Paraisten Kalkkivuori Oy:n toimitusjohtaja ja vuorineuvos Emil Sarlin otti kesällä 1902 kuvan saamelaisperheestä suuren asuinkodan edessä. Kota lienee Lars Nikodemuksen, joka ensimmäisenä asettui pysyvästi Purnumukkaan 1870.

Purnumukan kylä kasvoi ja turvekodat korvattiin hirsitaloilla. Sitä enemmin hämmästeltiin viimeisiä turveasumuksia uuden Jäämerentien tuntumassa. Karl Snellman, yli-insinööri tie- ja vesirakennusten ylihallituksessa, kirjoitti Matkailulehdessä 1914; ”Vuotso on harvinaisuus alallaan ollen ainoa lappalaisten omistama majatalo maassamme. Sen läheisyydessä saa myös nähdä todellisen lappalaiskodan, jossa asuu Matti Hetta perheineen.” Jutussa on kuva sekä Vuotson majatalosta että ”Matti Hetasta ja hänen eukostaan”.

Kulta kummittelee

Kultakuumeen sanotaan olevan valkoisen miehen tauti eivätkä intiaanit tai saamelaiset näytä siihen sairastaneen. Lieneekö syynä se, että alkuperäiskansat suhtautuvat kultaan samalla tavalla kuin mihin tahansa muuhun luonnon antiin. Kultaa saatettiin kaivaa silloin, kun porohoidolta, metsästykseltä ja kalastukselta jäi aikaa.

Kulta on kuitenkin kummitellut koko historian ajan Purnumukan kyläläisten elämässä. Purnumukan kyläpäällikkö Niila Hirvasvuopio vanhempi toimi Emil Sarlinin oppaana Prospektor yhtiön palkkalistoilla 1900-luvun alkuvuosina. Hänen poikansa Niilo Hirvasvuopio nuorempi oli kuuluisan kullankaivajaveijarin Heikki Kivekkään luottomiehenä 1920-luvulla. Hänen asuintalonsa Laanilassa Tolosjoen sillan pielessä muutama kilometri nelostieltä Kutturan suuntaan on alun perin ollut Kivekkään ja Lapin Kulta Oy:n rakentama.  Kultamiehet tulivat tutuiksi Vuomaselän poroerotuksilla, metsästysretkillä, poropalkisilla ja läheisten sukulaisten, Ivalojoen Kutturan kylän asukkaiden kautta.

Kylän valtaa kultakuume

Kulta nousi arvoon arvaamattomaan ja koko kylä joutui kultakuumeen valtaan 1933. Kaikki alkoi Sauva-Aslak Peltovuoman unesta: ”Tuli vanha äijä eteeni. Hänellä oli parta hyvin valkea… Vähän meni ohi, muutaman noin 10 metriä, niin huusi minulle, että ´mies kuule, haluatko tietää, missä on kultaa! No se, kyllä olisi hyvä tietää! No tulehan tänne luokseni´. Hän puhuu ja näyttää sormella, että tässä kultaa on. Ja pääsin siihen käsitykseen, että se on tosi uni, minkä hän minulle näytti.”

Aslak lähetti siskonpojan Juhani Venangin etsimään unen kultapaikkaa. Juhani tuli takaisin mitään löytämättä. ”Menin sinne itse ja menin juuri siihen paikkaan, mihin hän osoitti, tein kuopan siihen ja ryhdyin kaivamaan. No niin, näen; tämähän on kultamaa”.

Aleksanteri Peltovuoma oli nuoruudessaan saanut pahan jalkavamman ja käytti siksi kainalosauvoja. Hän oli monitoimimies ja taitava käsistään; seppä, suutari, kalastaja, metsästäjä, poromies. Hän oli tehnyt suuresta pahkasta kovertamalla vetokärryt ja ahkion, joilla hän kulkiessaan kuljetti tavaroita. Sauva-Aslak oli syntynyt 1892 ja hän kuoli 1968.

Kesän 1934 Purnumukan kyläläiset kaivoivat sovussa kultaa Lauttaojan latvoilla ja Hopiaojalla, jota kutsuttiin myös Ruosteojaksi ja Purnuojaksi. Tämän puron varrella sijaitsee nykyinen Tankavaaran kultakylä. Lauttaoja virtaa pohjoiseen Iso-ojan kautta Tankajokeen. Hopiaoja puolestaan virtaa länteen ja nykyisen valtatien alitettuaan kääntyy lounaaseen kohti Tankajokea.

Tankavaara ei kauan pysynyt sopuisana. Purnumukan kylän päällikkö Niila Hirvasvuopio, Tietäjä-Niila, lienee aavistellut tulevaa ja ryhtyi hankkimaan itselleen virallista valtausta kevättalvella 1935. Samaa paikkaa tavoitteli myös Aslak Peltovuoma muutamaa kuukautta myöhemmin. Niila sai alueen ensimmäisen valtauksen marraskuun alussa 1935 Lauttaojan latvoilta nykyisen kultakylän pohjoispuolelta.

Tieto kullasta oli levinnyt maailmalle ja ruotsalainen kaivosyhtiö Boliden ryhtyi hakemaan alueella valtausta vapaaherra Lorenz Silverhjelmin toimesta syksyllä 1935. Hirvasvuopion valtaus tuotti kesällä 1936 kultaa niin hyvin, että siihen haettiin kaivospiiriä seuraavan vuoden maaliskuussa. Tämä toi paikalle myös muita. Saksalaiset Werner ja Otto Thiede olivat etsimässä kultaa Ivalojoella ja tulivat Tankavaaraan loppukesällä 1936. He ryhtyivät hankkimaan valtausta helsinkiläisen asianajaja Jarl Ugglan nimissä, koska ulkomaalainen ei saanut kultavaltausta.

Kirjailija ja maankiertäjä Otto Ville Itkonen jätti syyskuussa 1936 nimismiehelle valtausvarauksen Hirvasvuopion ympäriltä. Samoja alueita tavoittelivat ruotsalainen kaivosyhtiö, saksalaiset ja suomalainen seikkailijat. Viranomaiset yrittivät selvittää, kenellä siihen olisi lain määrittelemä oikeus, milloin hakemukset oli jätetty ja kenelle. Jännitystä lisäsivät asianosaisten jättämät valitukset ja kantelut kesällä 1937. Kauppa- ja teollisuusministeriö myönsi Erik Mattsonille ja O.V. Itkoselle 20 valtausta, joista yksi sijaitsi Hopiaojalla ja loput 19 Hirvasvuopion kaivospiirin ympärillä. Miehen perustivat yhtiön nimeltä Tankavaara Oy.

Tankavaarassa elettiin ja riideltiin kiihkeästi 1930-luvun lopulla. Sen seurauksena Purnumukan väki joutui väistymään kultapuroiltaan, Thiede karkotettiin Suomesta, syttyi talvisota ja jatkosota.

Saksan armeijan aika

Uusi ja ennen kokematon aika koetti purnumukkalaisille jatkosodan sytyttyä kesällä 1941. Aseveli Saksa vastasi koko Pohjois-Suomen sotatoimista ja Petsamon tie nousi tärkeään osaan.  Vuotson, Purnumukan ja Tankavaaran alueelle syntyi runsaasti sotilaallisesti tärkeitä tukikohtia; lentokenttä, ajoneuvo- ja asevarikkoja, varastoja, sotilaiden majoituspaikkoja, vanki- ja työleirejä, suuri pesula, varusteiden korjaus- ja ompelutehdas jne.  Kanssakäyminen oli paikallisille asukkaille erikoista ja antoisaa; elintarvikkeita, poronlihaa, kalaa, käsitöitä meni hyvin kaupaksi, moni sai lisäansioita opastamalla ja auttamalla saksalaisia.

Erityisen kiivaaksi elämä muuttui keväällä 1944. Hitlerille oli käynyt selväksi, että Suomi saattaa irrottautua aseveljeydestä Italian ja Unkarin tapaan. Asiaan oli ehditty jo varautua laatimalla laaja linnoitussuunnitelma suojaamaan saksalaisten joukkojen vetäytymistä pohjoiseen Norjaan; Enontekiö Käsivarteen ja Sodankylään Purnumukka – Tankavaara – Nattanen välille ryhdyttiin rakentamaan valtavia suojalinnoituksia, panssariesteitä, korsuja, konekivääripesäkkeitä, taisteluhautoja, piikkilankaesteitä jne. Suurimmillaan Tankavaaran rakentamistyöhön osallistui juuri ennen Lapin sodan syttymistä 1944 kaikkiaan 3176 henkilöä, joista sotavankeja 1348. Leirillä kuoli Lars Westerlundin ”Saksan vankileirit Suomessa” kirjan mukaan 50 sotavankia ja kyläläiset muistelevat Iso-ojan rantapenkkaan haudatun 8 leirillä surmattua vankia.

• 

• 

Vankileirit ja saksalaisten tukikohdat sijaitsivat aivan Purnumukan kylän vieressä. Vuotsossa asuva 83-vuotias Lauri Hetta sai poikasena olla mukana saksalaisten touhuissa kotitalonsa lähellä. Hänen mieleensä tulee paljon mukavia muistoja ajoneuvojen kyydissä istumisesta sekä ystävällisistä sotilaista ja heidän antamistaan makupaloista. Pahojakin muistoja palaa mieleen sotavankien kiduttamisesta.

Suomi irrottautui sodasta syyskuun 4. päivä 1944 allekirjoittamalla rauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Lapin väestö siirrettiin evakkoon ja Sodankylän asukkaiden sijoituspaikaksi tulivat Himanka, Lohtaja ja Kannus. Alkoi Lapin sota; Saksan armeija poltti ja räjäytti rakennukset ja rakennelmat Purnumukan kylästä ja sen ympäristöstä.

Paluumuutto alkoi 1945–1946 tuhottuun ja miinoitettuun Lappiin. Osa purnumukkalaisista saattoi väliaikaisesti asua kunnostamissaan saksalaisten maakorsuissa alkaessaan jälleenrakentaa kotejaan. Moni menehtyi tai loukkaantui miinojen räjähtäessä; Tankavaaran kultavaltauksella Max Peronius kuoli panssarimiinan räjähtäessä työmaalla elokuussa 1946 ja Lauri Hetan isä Piera kuoli astuessaan miinan Purnumukkaan johtavan tien vierellä.

Kylä palaa kuolleista

Uusi isku koetteli Purnumukkaa muutaman rauhallisen vuosikymmenen jälkeen. Porotilalain perusteella kyläläisille tarjottiin uutta kotipaikkaa Vuotson ympäristöstä ja kaikki tarttuivat tilaisuuteen. Kylä autioitui 1980-luvun alkuun mennessä ja jäljelle jäi vain yksi asukas. Hän oli taiteilija ja peikontekijä Peikko-Ville Seppälä. Villellä oli laaja ystäväpiiri, ja hän kantoi yksin Purnumukan kylän historiaa eteenpäin toista vuosikymmentä. Lapin Pajan omistaja Pekka Muhonen oli Villen ystävä ja myi hänen pahka- ja puupeikkojaan matkamuistomyymälässään. Ville oli vakiovieras Tankavaaran kullanhuuhdontakisoissa 1980-luvulla.

Lapin taikaa:

Lomaviettäjät löysivät Purnumukan tasaiset sattumellat, jäkäläkankaat, hillasuot, sienimetsät ja tammukkapurot 1990-luvun alussa. Kylän entisiä asukkaita tai heidän jälkeläisiään alkoi palata vanhalle kotiseudulleen, perustettiin kyläyhdistys ja elämä alkoi elpyä uudelleen.

Yksi paluumuuttajista oli Pentti Nikodemus.  Pentti syntyi Purnumukassa 1958, muutti muiden kyläläisten tapaan Vuotsoon 1980-luvulla ja palasi juurilleen 1992.  Kulta ja kullankaivu tulivat Pentille tutuiksi jo lapsena, sillä molemmat vanhemmista kaivoivat aktiivisesti kultaa Tankavaarassa ja Sotajoen Vuijemilla.

Purnumukan kyläyhdistyksen työn tuloksena kylätiet saivat uudet ja historiaan pohjautuvat nimet: Kultaunentie, Sattumellantie, Karhunkaatajantie, Tietäjäntie jne. Seuraavaksi kylän keskustaan pystytettiin syksyllä 2011 saamen- ja suomenkieliset infotaulut.  Suurimmillaan kylässä on ollut 20–30 savua ja satakunta asukasta. Nyt asukkaiden lukumäärä on parikymmentä, joista noin puolet saamelaisia.

Lähteet: Lars Westerlund; Saksan vankileirit Suomessa, Riitta Lehvonen; Kenkäheinistä kännykkään, Tyttöteurastaja, Herman Stigzelius Kultakuume, Otto Aho haastattelee Aleksanteri Peltovuomaa 1955 Kultamuseon äänite, Karl Snellman; Kiertomatka Lapissa Matkailulehti 1914, Pertti Huttunen; Sodankylä Vuotso Tankavaara, Toisen maailmansodan aikaisten linnoitusvyöhykkeiden kohdeinventointi 1990, Seppo J. Partanen; oman haastattelut ja kirjat.

Teksti ja kuvat Seppo J. Partanen