150 vuotta unelmaa, joka on monta kertaa ollut vähällä toteutua

Hippulista 20.8.1022

Yllä linkki Lapin kultahistorian suurimpien kultahippujen luetteloon; kaikkiaan 144 kultahippua 20 – 393 g väliltä, luettelo päivitetty elokuussa 2022. Lopullinen kaivukauden hippulista päivittyy lokakuun puolivälin paikkeilla.

Alla linkki kultahistorian karttoihin ja dokumentteihin

Lapin kultahistorian karttoja ja dokumentteja

https://drive.google.com/drive/folders/1LM1UEmCOBPjz7_UWgFqG6bdSaZBzE8ot

Täältä löydät myös uusimman suurten kultahippujen luettelon

Kesän 2022 suurimmat 61,5 ja 28,5

Lapin kultahistoria kartalla

Sukupolvesta toiseen he ovat tulleet Lapin erämaihin kantaen uskoa ja unelmia, uusiutuvaa luonnonvaraa repuissaan. Kulta on ajanut heitä mielettömiin yrityksiin ja inhimillisten ponnistelujen äärirajoille. Muutamille kulta on tuonut onnea ja menestystä, suurimman osan haaveet ovat murenneet kultapurojen penkoille ja vaskooliin on tarttunut vain köyhää katinkultaa, surkeaa soraa.

Kullanetsinnässä on nähtävissä samat lainalaisuudet, kuin elämässä yleensä; onnen kiihkeä tavoittelu, etsiminen, löytäminen, kadottaminen, sopeutuminen, ikuinen pohdinta tarpeellisen ja tarpeettoman välillä. Onni ja rauha on löytynyt vasta sitten, kun haaveet rikastumisesta ovat kadonneet ja on sopeuduttu erämaan ehtoihin, kasvettu elinkautiseksi. Kaiken tämän päässä on emäkallio, jonka kullankaivajat ovat löytäneet Pyrkyrien palstalta, Inarin hautausmaalta. Jokainen on viety sinne toisen vuorolla.

Lapin kullankaivun historia on mielenkiintoinen ja monivaiheinen tapahtumasarja, jonka loppua ei ole näkyvissä, vaikka sitä on monta kertaa odotettu. Se on kertomus ihmisistä, unelmista ja kullatuista toivon siemenistä.

Ensimmäisenä kultaa löysi norjalainen geologi Tellef Dahl Tenojoen suomenpuoleiselta rannalla 1867. Seuraavana kesänä senaatin lähettämä Konrad Lihrin johtama retkikunta löysi monesta paikkaa kultaa neljä kuukautta kestäneellä etsintäretkellä pohjoiseen Lappiin. Merimiehet Ervast ja Lepistö kaivoivat 1869 erikoisluvalla kaksi kiloa kultaa Ivalojoen Porttikoskelta, nykyisen Kultalan rannasta. Se kumosi kaikki epäilyt kullan olemassaolosta, johti kultaryntäykseen Ivalojoelle ja aloitti edelleen jatkuvan kullankaivun.

Venäjän keisarin hyväksymä laki kullanetsinnästä Kemin Lapinmaassa astui voimaan huhtikuun alussa 1870. Se antoi ”jokaiselle hyvämaineiselle miehelle Suomen suurruhtinaanmaassa ja Venäjän keisarikunnassa etsiä kultaa Kemin Lapinmaasta, Mooseksen uskoiset siitä kuitenkin pois lukien.” Ivalojoen rannat täyttyivät nopeasti valtausten eli tehdaspiirien hakijoista.

Niin ne täyttyvät tänäkin päivänä joka kesä Ivalojoella, sen sivupuroilla, Laanilassa, Tankavaarassa, Lemmenjoella.

Lähde koskenlaskuretkelle halki Ivalojoen kultahistorian

Alla olevasta linkistä löydät Ivalojoen koskien laskuohjeet Kutturasta Lappispolaan sekä paljon tietoa jokivarren kultahistoriasta. Ivalojoen veden korkeus vaihtelee paljon hyvinkin nopeasti ja PDF-julkaisun ohjeet on laadittu keskiveden aikaan, joten jokaisen on poimittava kivet ja valittava laskureitti omien havaintojensa ja taitojensa ohjaamana.

https://drive.google.com/file/d/1WqEyQfjoJIH47R_FVs5iIuUDQ-B8z9lC/view?usp=sharing

Ivalojoki – kultahistorian keskus

Ivalojoen Kultalan Kruunun Stationi jylhässä jokilaaksossa on Lapin kultahistorian keskus. Jääkaudet ja kullankaivu ovat muovanneet sen ympäristön näyttäväksi ja toisiinsa sulautuneeksi dokumentiksi luonnonvoimista ja unelmiaan etsivästä ihmisestä. Jo retki sinne kuohuvien koskien tai retkipolkujen kautta on kokemisen arvoinen elämys.

Nälkävuosista juuri selviävä valtio rakensi Kultalan viranomaisia ja poliiseja varten. Sinne tuli 39 virkamiestä kesällä 1870 valvomaan järjestystä, jakamaan kultavaltauksia, ottamaan vastaan löydetty kulta, ratkomaan riitoja ja rikoksia sekä valvomaan keisarin hyväksymää lakia kullanetsinnästä. Kiihkeimpänä kultakesänä 1871 Ivalojoella etsi ja kaivoi kultaa 600–700 miestä ja muutama nainen. Viranomaiset kirjasivat papereihinsa 500 tehdaspiireissä työskentelevää ihmistä ja 57 kg kultaa.

Alkuperäisinä Kultalassa ovat säilyneet pohjalaistaloa muistuttava päärakennus, varasto, maakellari ja leipomo, jota käytettiin myös putkana. Uudelleen on rakennettu poliisien väentupa, autio- ja varaustupa sekä kosken yli kulkeva riippusilta palvelevat tämän päivän kulkijaa. Kapakka ja useat muut rakennukset ovat maastosta kadonneet.

Kiihkeimpinä kultaryntäysvuosina Kultalan rannassa riideltiin valtauksista, niille vettä tuovista puroista ja valtausten rajoista. Tunnetuin riita käytiin merimiesten 1869 löytämästä kultamaasta, jonka Lapin ylin oikeusvalvoja, kruununvouti kaappasi itselleen. Tuon ajan muistoina maastossa on merimiesten kaivama vesioja, valtausten rajapyykit, rännien pohjakivet ja rantapolut.

Löydetty kulta piti lain mukaan tuoda kerran viikossa Kultalan viranomaisille, ja se lähetettiin ratsulähetillä, vene- ja laivakyydillä Helsinkiin Suomen Pankkiin. Kultala palveli 1880-luvun alussa revontulien tutkimusasemana ja sinne rakennettiin Lapin ensimmäinen puhelinlinja. Tämän jälkeen Kultala koki hiljaisia ja vilkkaita vuosia kullankaivun rytmissä.

Kultalan museoalue on Metsähallituksen hoidossa ja museoviraston suojeluksessa

Laanila ja Saariselkä – tarinoiden kultamaat

Matkailu on Saariselän alueella kasvanut keskelle vuosisataista historiaa, josta on maastoon jäänyt paljon muistoja. Vuosisataisista kulkukeinoista on merkkejä puissa ja kivissä, etsivä löytää vanhojen siltojen, pitkosten ja asumuksien jäänteitä. Kullankaivajat ja helmenpyytäjät ovat jättäneet merkkinsä purojen rannoille, maassa on peurakuoppia ja metsästyskulttuurin muistoja. Vanhat kultakaivokset ovat muistoina 1900-luvun alkuvuosikymmenien kalliokultakuumeesta, opastetut ja merkityt polut johtavat parhaille nähtävyyksille.

 Alueen nimistöön kätkeytyy myyttisiä tarinoita menneisyydestä, ensimmäisistä kullankaivajista, hukkumisista, metsäpaloista jne. Kulta on liittynyt luonnollisena jatkona Lapin vanhoihin matkailumyytteihin; kesäyön aurinkoon, revontuliin, ruskaan, kaamokseen, poroihin, saamelaisuuteen.

Kullankaivu on monella tavalla vauhdittanut Lapin kehitystä ja matkailun kasvua Lapin keskeiseksi elinkeinoksi. Kultaryntäyksen alkaessa 150 vuotta sitten Perä-Pohjolassa kuljettiin talviteitä ja polkuja, niille rakennettiin autiotupia, pitkospuita ja siltoja. Kultayhtiö Prospektor rakensi Ruijan polkujen tilalle kärrytien Laanilaan 1900-luvun alussa. Yhtiön tyhjilleen jääneeseen pääkonttoriin kunnostettiin Laanilan kestikievari 1910-luvulla, kun tietä rakennettiin Rovaniemeltä Petsamoon. Kullankaivajat, matkailijat ja saamelaiset kohtasivat ensi kerran toisensa maantien varren majataloissa.

”Kultainen tie” Vuotson ja Ivalon välillä kulki silloin kuten tänäänkin kultahippujen päällä. Niin kulkevat myös matkailijat Saariselällä, Laanilassa, Kiilopäällä ja Tankavaarassa. Nelostien alla on kymmeniä kiloja kultaa ja ympärillä satoja kullankaivajia. Kaksi kultahistorian suurinta, lähes 400 g hippua, on löydetty Laanilan puroilta.

Lemmenjoki – kultaa ja upeita maisemia

Kultaa Lemmenjoen puroista on etsitty kultahistorian alusta 1870 alkaen. Alue on ollut kolme kertaa kultaryntäyksen kohteena ja viimeisin niistä on kestänyt yli 40 vuotta. Historian lehti kääntyi kesällä 2020, kun kaivospiirit lakkautettiin heinäkuun 1. päivänä. Se merkitsee konekaivun ja ammattimaisen kullankaivun päättymistä. Lemmenjoen alue on tällä vuosituhannella ollut tuottoisin Lapin kultamaista ja sinne on muodostunut ainutkertaisen vilkas ja sosiaalinen yhteisö, joka hiipuu ja hiljenee kaivajien lopettaessa.

Ensimmäinen kultaryntäys koettiin 1900-luvun alussa, jolloin tehtiin yli 70 valtausta Lemmen- ja Ravadasjoelle sekä Morgam-, Pata-, Pusku- ja Ruittuojalle. Erämaa hiljeni parissa vuodessa ja vasta yli 40 vuotta myöhemmin 1945 Ranttilan veljekset aloittivat uuden kultaryntäyksen löydettyään hyvin kultaa Morgamojan alajuoksulta. Vuosikymmenen 1940–50 vaihteessa Lemmenjoen kaikki sivupurot vallattiin ja enimmillään kultaa oli kaivamassa parisataa miestä ja muutama nainen. Tämä ryntäys hiipui nopeasti alhaiseen kullan hintaan, kovaan työhön ja huonoon tuottoon. Hiljaisuutta kesti lähes 30 vuotta ja sen ajan kymmenkunta ”elinkautista” kantoi Lemmenjoen kultahistoriaa eteenpäin.

Elämä alkoi vilkastua 1970-luvun loppupuolella, uusi sukupolvi oppi kullankaivun tiedot ja taidot vanhoilta veteraaneilta. Uusi tekniikka, kaivinkoneet, pumput, rumpuseulat ja kasvava ammattitaito avasivat tien paksujen jänkämaiden alla piileviin kultataskuihin ja isoihin hippuihin. Kultaa ja korukiviä opittiin jalostamaan koruiksi, kullankaivusta tuli ammatti kymmenille naisille ja miehille. Rikkaimmat kultapaikat löytyivät uuden vuosituhannen alkupuolella Miessijoelta sekä Ruittu- ja Puskuojien latvajängältä.

Ristiriidat viranomaisten kanssa kasvoivat, kansallispuistoa nielaisi kultamaat sisäänsä, kullankaivulle ja koneiden käytölle asetettiin rajoituksia, riitoja puitiin oikeudessa ja kymmenien vuosien prosessi johti lopulta siihen, että kaivospiirit lakkautettiin kaivoslailla juuri silloin, kun kun löytyi enemmän kuin koskaan ennen ja Lapin kullankaivun alkamisesta tuli kuluneeksi 150 vuotta.

Lemmenjoen kullan tarina ei liene vielä loppuun kirjoitettu, sillä syvällä ovat kultahiput jänkäpuroissa ja ihmisten mielessä.

Tankavaara – unilöydöstä kultamatkailukeskukseksi

Pienestä ja vaatimattomasta matkailuhuuhtomosta Tankavaara kasvoi 1980-luvulla kansainväliseksi museo- ja matkailukeskukseksi. Kultakylä sisältää useita kultamuseon rakennuksia, Lapin kullankaivun museon ja Golden World näyttelyn, Wanhan Waskoolimiehen ravintolan, mökkikylän ja motellitason majoitushuoneita, matkailuhuuhtomon, koru- ja jalokivinäyttelyn, pienen eläintarhan ja monenlaisia vuosittaisia tapahtumia. Täällä aloitettiin 1970-luvulla kullanhuuhdontakilpailut, jotka ovat levinneet ympäri maailmaa ja aikaansaaneet maailmanlaajuisen kullankaivajien yhteistyön.

Purnumukan pienessä kylässä 5 km päässä Tankavaarasta Aslak Peltovuoma näki vuonna 1934 unen. Vanha mies tuli häntä kohti ja huusi, ”haluaako Aslak tietää, missä on kultaa. Jo vain sellainen tieto kelpasi”. Miehen näyttämä paikka jäi selvänä Aslakin mieleen. Aslakin unelle naureskeltiin, mutta yksi sukulaispoika lähti auttamaan häntä Tankavaaraan, josta löytyi unesta tuttu paikka.

Muut kylän miehet kulkivat viikot kaivamassa kultaa Sotajoella. Karhunpyyntiretkellä sattunut vahingonlaukaus oli ruhjonut Aslakin jalan, joten hän kulki sauvan varassa. Poikkivartinen lapio ja paistinpannu olivat heidän huuhdontavälineitään, mutta niilläkin löytyi toistakymmentä grammaa hienokultaa. Aslakin unelle ei enää naurettu ja sinä kesänä purnumukkalaiset kaivoivat joukolla kultaa Tankavaaran Lautta- ja Hopiaojalla.

Kyläläiset ehtivät kaivaa rauhassa ja sovussa pari kesää. Sitten tieto uudesta kultapaikasta levisi, tuli uusia kullanetsijöitä, syttyivät riidat valtauksista, teistä ja vedestä. Jatkosodan aikana Vuotson, Tankavaaran ja Purnumukan alueella oli suuria Saksan armeijan tukikohtia ja puolustuslinnoituksia, joista on jäänyt näyttävät jäljet maastoon.

Kultamuseon ja Metsähallituksen opastuskeskuksen ympäristössä on viitoitettuja retkipolkuja, jotka johdattavat alueen geologiaan sekä sotahistoriaan.

Teno – kultahistorian emäkallio

Suomen ja Norjan rajana virtaava lähes 300 km mittainen Teno vesistö – Raja-, Kietsimä-, Inari- ja Tenojoki – on Lapin kultahistorian alku. Siellä piilevistä jalokivistä ja kultahipuista on tihkunut tietoa julkaistuihin kirjoihin ja karttoihin vuosisatoja sitten joskin tarkemmat tiedot ”Ultima Thulen”, maailman laidan, esiintymispaikoista puuttuvat. Perinnetiedot tarkentuivat norjalaisten tutkiessa alueen geologiaa 1860-luvun loppupuolella. Geologi Tellef Dahllin löysi lupaavasti kultaa Tenojokeen Utsjoen kirkonkylän länsilaidalta Tenoon laskevan Äimijoen suusta 1867.

Tieto kultalöydöstä lähetettiin Suomeen, joka yritti jättää historiansa pahimmat nälkävuodet taakseen. Retkikunta lähetettiin tutkimaan Lapin jokien kultapitoisuutta kesällä 1868. Konrad Lihrin ryhmä kolusi noin 5 kuukautta Ounasjoen, Tenojoen, Utsjoen, Vaskojoen ja Ivalojoen vesistöjä löytäen kullan merkkejä monesta paikasta. Lupaavimmat kultahiput vaskattiin Äimijoella ja Ivalojoella.

Vuori-insinööri Lihr teki retkestä raportin senaatille, ja paljasti tietonsa venäläisille kultayhtiöille lupautuen niiden konsultiksi. Venäläiset tekivät Lapin ensimmäiset valtaushakemukset Lihrin löytöpaikoille Tenon vesistöön sekä Ivalojoen Nulkkamukkaan kesällä 1869. Töitä tehdaspiireissä ei aloitettu, sillä Oulun läänin kuvernööri von Alfthan hylkäsi hakemukset muotovirheiden ja puutteellisten asiapapereiden takia. Uutta asetusta kullanhuuhdonnasta ”Kemin Lapinmaassa” valmistellessa venäläiset yrittivät saada yksinoikeuden Lapin kullan hyödyntämiseen siinä onnistumatta.

Tenon kulta ja jalokivet jäivät vähälle huomiolle kultaryntäyksien suuntautuessa Ivalojoelle, sen sivujokiin sekä Luttojoelle ja Laanilan puroille kesästä 1870 alkaen. Venäläiset yrittivät muutama vuosi myöhemmin lakia uudistettaessa 1874 hakea yksinoikeutta Tenon kultaesiintymiin sekä lupaa koneelliseen kullankaivuun Tenolla. Tenon rantoja ja erityisesti Äimijoen suuta tutkittiin monta kertaa myöhemminkin, mutta kultapitoisuus todettiin pienemmäksi kuin Ivalojoella.

Moni kulkija on myöhemmin etsinyt kultaa Tenon vesistöstä ja valtauksiakin on tehty.  Inarilainen Tuomas Törmänen kaivoi pari vuotta Äimijoen suuta neljällä valtauksella kesästä oltuaan 1901 geologien työmiehenä. Kietsimäjoen latvoille oli melkoinen ryntäys 1917–1918. Helsinkiläinen liikemies Viljo Suni teki 30 valtausta Kietsimäjoen suulta ylävirtaan ja 6 valtausta Äimäjoelle. Akseli Rauanheimo Helsingistä sai 64 valtausta 4 km joen suulta. Tupalaki-tunturin eteläpuolella Inarin kunnan kaakkoisnurkassa sijaitseva Kietsimäjoen latva on nähnyt myös muita valtaajia ja yksinäisiä kullanetsijöitä.

Tenon vesistön kulta on edelleen hakusessa ja kaikki siitä tihkuneet tiedot kertovat pienistä kultahipuista, hengettömistä. Inarin ja Utsjoen pohjoisrajalla riittää tilaa ja luonnon asettamia vaikeuksia emäkallion

Isommus, lutikka, täi, hengetön…

Vanhoilla kullankaivajilla oli hipuille omat nimityksensä koon mukaan: hengetön, saivare, täi, lutikka, russakka ja isommus. Suurin osa löydetystä kullasta on hengetöntä eli hiekkamurun kokoisia, saivareet ja täit yleisiä ja sitä suuremmat lutikat ja isommukset harvinaisia. Tyhjään puolen litran pulloon mahtuu noin 6 kg kultahippuja tai sulatettuna 9 kg. Lapin kultahippujen kultapitoisuus on 94–96 painoprosenttia, joka on maailmanlaajuisestikin korkea.

Platinahiput ovat Lapin kultakentillä kultaa harvinaisempia, mutta niitäkin löytyy. Ivalojoen Kultalan rannasta on löytynyt 13,39 g platinahippu ja muutama pienempi. Platinahippuja on löydetty muun muassa Sotajoelta, Tankavaarasta, Kopsusjoelta ja Lemmenjoen puroista.

Lapin kultahippujen arvo nostaa, kun niitä on opittu käyttämään koruissa ja koriste-esineissä. Kauniin koruhipun arvostusta lisää myös löytäjä ja hänen tarinansa. Suurille hipuille on ilmaantunut keräilijöitä, joiden tavoitteena on koota mahdollisimman suuri ja näyttävä hippukokoelma. Parhaimmillaan kullankaivaja voi saada hipustaan monikertaisen hinnan kullan maailmanmarkkinahintaan verrattuna.

Legendat elävät kultamailla

Lapin kultamaat ovat täynnä tarinoita kätketyistä kulta-aarteista, kadonneista hipuista ja kullankaivajista. unen opastamasta kultamaasta, suurten hippujen väärästä tai oikeasta löytöpaikasta. Kun näitä tarinoita on kerrottu riittävän kauan, niistä on hioutunut legendoja. Kaikki ovat miltei totta ja ovat tapahtuneet kullankaivajalle tietyssä paikassa.

Minne Isolan Jaska kätki löytämänsä kymmenet kultakilot, sinne ne jäivät miehen kuollessa Miessijoen kämpässä syksyllä 1978. Lemmenjoen kultatarina alkoi Ranttilan veljesten kultalöydöstä 1945, mutta sitä ennen se oli lähellä löytymistään monta kertaa; kaksi kulkijaa eksyi sumussa ja löysi kultaa, mutta löytöpaikka katosi, Gumsen Kalle huijasi Inarin kauppiaat kullanetsintään Lemmenjoelle, opasti paikalle ja katosi; kulta jäi löytymättä.

Ostiko Kokko Heikki itselleen vaimon vai vaihtoiko Ranta-Mari miestä samalla kilolla kultaa? Minne katosi kullankaivaja Kellotapulinojan leiristään ja Jacob Kaweri kärsittyään tuomion lompakkovarkaudesta Ivalojoella. Varastiko joku kauppiaan kultasaaliin Iisalmenojan kämpästä vai piilottiko hän sen itse ennen viranomaisille viemistä?

Ivalojoen ja Appisjoen rantapoluilta on yli vuosisata haettu Annan Kaapin kultakäköä, rautapadassa olevia kultahippuja kahden litteän kiven alla. Samalla alueella vuosikymmeniä kaivanut Unto Koivunen löysi polun varrelta painavan metallisen kiven ja arveli sen platinaksi. Siirsi katseilta sivuun ja yritti hakea jonkun vuoden jälkeen talteen, mutta poronlavan kokoinen kimpale oli kadonnut.

Sauva-Aslak löysi Tankavaaran kultamaat unennäön opastamana 1930-luvun alussa ja kohta purojen rannoilla oli kullankaivussa koko Purnumukan saamelaiskylä, sen jälkeen tulivat muut Lapista, Suomesta, Saksasta. Löysikö Evert Kiviniemi kultahistorian suurimman hipun Luttojoen latvoilta, vai oliko se turvallisempi löytöpaikka kuin Hangasoja, Sotajoki tai Moberginoja.

Tässä vain pieni näyte niistä legendoista, joita kerrotaan iltanuotiolla kultapurojen rannoilla salaperäisen ja kiehtovan luonnon keskellä.

Missä on kullan emäkallio

Mistä kultahippu on lähtenyt liikkeelle, missä on sen emäkallio? Yksi monista kullan merkeistä on valkoinen kvartsi, jota kaikkialla maailmassa kutsutaan kullan äidiksi. Kuinka kaukaa hippu on kulkenut vuosituhansien aikana jääkausien, muinaisten virtojen, eroosion ja tulvien mukana. Tätä miettii jokainen kullankaivaja pitäessään kädessään kultahippua – hengetöntä, täitä, saivaretta, lutikkaa tai isomusta. 

Kalliokultakuume syttyi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa geologien tutkiessa lupaava kultaesiintymää Laanilan kvartsikallion ympäristössä. Oppaana toiminut kullankaivaja Henry Kerkelä haki siihen valtaukset, perusti yhtiön ja alkoi porautua peruskallioon. Kilpailijaksi syntyi Prospektor Oy, jossa olivat mukana aluetta tutkineet asiantuntijat. Se sai valtion rahoitusta tutkimustyöhön, rakensi teitä ja tukikohtia, hankki koneita ja laitteita, teki satoja valtauksia ja kymmenkunta kaivosta.

Unelma jäi elämään. Vuosisadan alun kultaryntäyksissä oppinsa saanut Wille Hahl herätti sen uudelleen julkaisemalla 1910-luvun lopulla ”tutkimuksen” Ivalojoen alueen 13 000 kultakilosta. Hän esitteli eri puolilta maailmaa keräämiään tekniikoina ja järeitä koneita, joilla kulta saataisiin talteen. Syntyi kaksi suurta yhtiötä Ivalojoki ja Lapin Kulta, jotka kokivat saman kohtalon kuin edeltäjänsä. Kaivosyhtiöiden elinkaari jäi lyhyeksi rahoittajien sulkiessa rahahanat, emäkallio jäi löytymättä.

Useat ulkomaalaiset kaivosyhtiöt tutkivat Saariselän ja Lemmenjoen kulta-alueita 1930-luvulta alkaen, mutta lupaavia kultaesiintymiä ja löytynyt.

Emäkallion etsinnästä on jäänyt Laanilan ja Saariselän maisemiin, Ivalojoen ja Sotajoen rannoille kaivokuiluja, teitä, siltoja, kämppiä ja ”Haaveiden hautoja”, joksi nimitettiin jokivarsille pinottuja korkeita kivikasoja. Niillä kultayhtiöt todistivat työmääränsä kallioiden louhinnassa. Avatut montut, tiet ja kämpät auttoivat yksittäisiä kullankaivajia poimimaan talteen sen kullan, minkä yhtiöt jättivät jälkeensä kun rahahanat pantiin kiinni ja toiminta loppui.

Lapin kullankaivun ja kalliokultakuumeen kokemuksilla on suuri merkitys maan geologiseen kartoitukseen. Raskaiden pettymysten lisäksi se on tuonut uutta tietoa kullan esiintymisestä ja auttanut uusien kultakaivosten avaamisessa viime vuosikymmeninä eri puolilla Lappia. Kittilän ja Sodankylän mittavat kultakaivokset avautuivat viime vuosituhannen lopussa.

Sotajoen suun kaivujäljet ja maisema oli tämän näköinen 1920-luvulla Ivalojoen vastarannalta nähtynä. Kuva on geologi Erkki Mikkolan ottama. Vesi Ivalojoessa on harvinaisen matalalla.

Emäkallion löytymisestä on usein näyttävästi uutisoitu ja nopeasti unohdettu. Asiantuntijoiden mukaan emäkallioita on useita ja kultaa riittää etsijöille vielä monelle sukupolvelle ja vuosisadalle. Ihmisen elämä on lyhyt verrattuna kullan kulkemisen vuosituhansiin ja erämaanluonnon mittoihin.

• "En minä ole kertaakaan turhaan lapiolla maata kaivanut. Jos ei ole kultaa, en tule siihen toista kertaa. Se tieto on paljon näissä erämaissa" kiteytti Viktor Koivula vanhan kultamiehen elämänviisauden satojen neliökilometrien erämaassa.

Palsinojan ”Neeterin” tarina 1881

Ivalojokeen laskevalla Palsinojalla on hyvin mielenkiintoinen historia. Kullankaivu siellä alkoi 1870-luvun alussa ja jatkuu kiihtyvällä vauhdilla edelleenkin. Siellä sijaitsevat muun muassa Lapin Kullankaivajain liiton jäsenvaltaukset, jotka ovat koukuttaneet monta uutta ihmistä kullankaivun pariin. Anton Schneider oli yksi Palsinojan ensimmäisiä kaivajia. Lue hänen vaiherikas elämäntarinansa, jonka onnekkaimmat hetket tapahtuivat kuvan kertomissa Palsinojan mutkissa pian 150 vuotta sitten. 

”Neeterin tarina on yksi tuhansista ja niitä nousee esille jokaisesta kultapuron mutkasta ja montusta. Jokainen tarina on omanlaisensa, ja yhteistä niille on se, että ne elävöittävät kultahistoriaa, luovat uutta uskoa, toivoa ja elämää Inarin tulevaisuudelle.”

Linkki kultahippu-sivuston tarinaan:

Neeterin tarina

Sallan Tuntsalla on vielä kultaa

Sallan koillisnurkassa itärajan tuntumassa oli 1990-luvulla kultavaltauksia kilometrien pituudelta Tuntsan Nuoluskurussa. Uuden vuosituhannen alkaessa kullankaivajat yksi toisensa perään lopettivat valtausajan päätyttyä. Syynä ei ollut kullan puute, ehkä pikemminkin sen vähäisyys verrattuna kovaan työhön kivikkoisessa maassa. Yksi kultaryntäyksessä mukana olleista, sallalainen Jorma Korpela kertoo Tuntsan kultavuosista Kultahipulle tekemässään jutussa. Hänellä on hyviä muistoja Tuntsan kullasta ja kullankaivajista parin vuosikymmenen takaa. Ennen Tuntsaa Jorma ehti kaivaa kymmenkunta kesää Lemmenjoella.

Linkkejä Lapin kultaan:

Kultahippu.fi sivustolta löydät runsaasti tietoa kullasta, kullankaivajista, historiasta, nykypäivästä. Klikkaa kuvaa alla.

Tietoa kullasta, kullankaivajista, koru- ja jalokivistä

Täältä löydät runsaasti tietoa Lapin kullasta, kullankaivajista, koru- ja jalokivistä. Klikkaamalla kuvia pääset lukemaan Lapin Kullankaivajain Liiton Prospäkkäri lehtiä 2007–2020 sekä Tampereen Kivikerhon Mineralia lehtiä 2013–2020.

Retki Kalifornian Eldoradon kultamaille

Raportti senaatin kullanetsintäretkestä 1868

Suurimmat kultahiput kautta aikojen = klikkaa linkkiä

Tuntsan kulta  = lue lisää tästä linkistä

Tätä kultaryntäystä kesti yli 40 vuotta

https://drive.google.com/file/d/1VqxGwCS9oYEUAD532nghKnq5MPlAOpOy/view?usp=share_link  = Apu lehdessä ollut reportaasi Kullervo Korhosen paluusta kymmenien vuosien ”pakomatkan” jälkeen Lapin kultamaille Tankavaaran kullanhuuhdontakisoissa 1976, PDF dokumentti.

Linkkejä Lapin kultahistoriaan

Linkkejä Seppo J. Partasen esitelmiin ja julkaisuihin Lapin kultahistoriasta

https://1drv.ms/b/s!Apq6oij3oQVi-kUoc29jfAPEN5cq  = Lihrin raportti senaatin kullanetsintäretkestä 1868

https://drive.google.com/file/d/1TztXI7Kkuj2BQkHlcdZzcSjP3XsyUJpj/view?usp=sharing = kultaunelmat törmäyskurssilla, riitoja ja oikeusjuttuja Lapin kultahistoriassa vuodesta 1869 alkaen.

https://docs.google.com/document/d/1JE4sUnwiVOLi4jYxTIpq74m5onAVigxeSE8T5netKxg/edit?usp=sharing = Lapin kullankaivulla on ollut erityisasema kaivoslainsäädännössä vuodesta 1870 alkaen.

https://drive.google.com/file/d/1WqEyQfjoJIH47R_FVs5iIuUDQ-B8z9lC/view?usp=sharing  = Koskenlaskuohjeet ja kultahistoriallisten kohteiden esittely Ivalojoen kulta-alueelta Kutturasta Toloseen noin 45 km.

https://drive.google.com/file/d/1MFwtIAWrvtWHwSAZPHUcmzuO8SjPxUfn/view?usp=sharing  = Halki Kalifornian kultahistorian, Eldoradon 1849 alkaneen kultaryntäyksen kohteiden esittely vuodelta 2014. Eldorado vaikutti paljon Lapin kultaryntäykseen 1870.