Kirjoja myyttien ja menneisyyden Lapista
Suomen Lappia tehtiin tunnetuksi maailmalla 1600- ja 1700-lukujen matkakirjoilla. Siitä lähtien yötön yö, revontulet ja muut pohjoisen myytit ovat kiehtoneet kirjailijoita. Kristinusko levittäytyi Lappiin 1500- ja 1600-luvuilla, jolloin myös kolme valtakuntaa, Suomi-Ruotsi, Tanska-Norja ja Venäjä, kiistelivät pohjoisen herruudesta.
Kirjailija Seppo J. Partanen piti lokakuussa 2008 Helsingin pääkirjastossa Lapin kirjallisuudesta alustuksen, jonka pohjalta tämä esittely on tehty. Hakusanalla ”Lappi” löytyy Helmet kirjastoista yli 1500 kirjanimikettä.
Kadonneen Lapin tallentajia
Johannes Schefferus oli saksalaissyntyinen tiedemies ja teki elämäntyönsä Ruotsin Upsalan yliopistossa. Hän syntyi 1621 ja kuoli 1679. Valtakunnankansleri Magnus de la Gardie pyysi häntä 1671 kirjoittamaan jotakin lappalaisten elintavoista. Näin syntyi kirja Lapponia, joka ilmestyi 1674 ruotsinkielisenä ja käännettiin myöhemmin useille muille kielille. Kirja ilmestyi suomeksi vasta 1962 rovasti Tuomo Itkosen latinankielestä kääntämänä. Lapponia lienee kirjoista voimakkaimmin vaikuttanut maailman tietoisuuteen lappalaisista kansana, ihmisinä, heidän elintavoistaan, uskonnostaan, arjen esineistään jne. Monipuolinen kirja esittelee myös maantietoa, mineraaleja, jalokiviä, helmiä, ehdoton perusteos jokaiselle Lapin menneisyydestä kiinnostuneelle.
T.I. Itkonen oli kansantieteilijä ja tutkija, Inarin Itkosen kuulun veljessarjan Toivo (1891–1968). Hän kirjoitti erinomaisen kansantieteellisen kirjan Suomen lappalaiset vuoteen 1945. Kaksiosainen 1200-sivuinen kirja ilmestyi 1948 ja toinen painos siitä 1984. Koltan ja kuolanlapin sanakirja ilmestyi 1958.
Lars Levi Laestadius, Karesuvannon pastori Tornion Lapista, tunnetaan herätysliikkeen synnyttäjänä, mutta hän oli myös saamelaisen kansanperinteen ja mytologian, kasvi- ja eläinkunnan tuntija ja tutkija. Lars syntyi 1800 ja kuoli 1861. Vuosina 1840–1840 hän kirjoitti uskonnollisen murroksen keskellä kirjan, joka ilmestyi suomenkielisenä nimellä “Lappalaisen mytologian katkelmia” v. 2000 uskontotieteilijöiden Juha Pentikäinen toimittamana ja Risto Pulkkisen suomentamana. Kirjaan sisältyy Pentikäisen kirjoittamia lisäyksiä, jotka taustoittavat saamelaista sukujuurta olevan Laestadiuksen elämää ja ajattelua. Kun haluat tietää noidista, stalloista, kufittarista, seidoista, Laurukaisen urotöistä, saivojärvistä lueLaestadiusta. Poiketkaa Lapin matkallanne Ruotsin Karesuvantoon, jossa on hänen museonsa.
Samuli Paulaharju omistautui opettajatyön ohessa kansanperinteen keräämiselle. Kesät hän vietti keruumatkoilla ympäri Suomea keräten talteen vanhojen ihmisten muistoja ja tarinoita. Tarkoituksena oli kirjoittaa ylös katoava kansanperinne ja samalla palauttaa kerätyt aineistot kirjoina kansan itsensä luettavaksi. Paulaharju keräsi 65 000 numeroa muistiinpanoja, 4000 sivua kansatieteellisiä kertomuksia ja tuhansia piirroksia. Arkistoissa on myös tuhansia valokuvia. Keruuaineistonsa lisäksi Paulaharju kirjoitti noin 500 lehtiartikkelia ja parikymmentä kansatieteellistä kirjaa Lapista, Pohjanmaalta ja Karjalasta. Paulaharjun kokoama historiallinen ja kansantieteellinen aineisto on ainutkertaisen arvokas ja kertoo Lapista, jossa vielä elivät vanhat myytit ja uskomukset.
Yrjö Teeriaho Vanhojen karttojen Lappi; Lappia on kuvattu kartoissa 1400-luvulta alkaen. Yrjö Teeriaho on koonnut ja kirjoittanut, Atlasart-kustantamo julkaissut v. 2008 edustavan 50 historiallisen kartan kokoelman kirjassa ”Vanhojen karttojen Lappi”. Kartat antavat hyvän kuvan Lapin muuttumisesta myyttisestä Pohjolasta kulkurin kultamaaksi ja koko maailman tuntemaksi matkailukohteeksi. Mukana ovat kullankaivun vaiheita, sota-ajan tapahtumia, matkailun ja retkeilyn nousua esittelevät kartat, monet niistä ennen julkaisemattomia ja harvinaisia. Teeriaho teki elämäntyönsä karttojen ja kartoittamisen parissa. Kirjassa on runsaasti kuvia muun muassa geologi Erkki Mikkolan kokoelmista Museovirastosta sekä Lapin kartoituksesta, jossa tekijä oli itse mukana. Sivuja isokokoisessa kirjassa on kaikkiaan 144. Kirja on kustantajalta loppunut, myyntipisteistä tai divareista voi löytyä.
Markkina – Enontekiön vanha keskus
Länsi-Lappi, Tornion- ja Muonionjoki tulivat kautta maailman tunnetuksi 1730-luvulla tehtyjen astemittausten ja sitä seuranneiden maailman matkakirjailijoiden kuvausten kautta. Tämä osa Lappia oli vuosisatoja ollut kiinteässä kanssakäymisessä Ruotsin kanssa ja osana sitä. Nykyiset rajat muotoutuivat Suomen sodan seurauksena 1809, mutta kanssakäyminen rajan yli on jatkunut kautta historian nykypäivään saakka. Ensimmäinen Lapin kirkko rakennettiin Enontekiön Rounalaan 1550-luvulla. Seuraavat kirkot olivat Markkinassa (1611), Palojoensuussa (1826) ja Hetassa (1865).
Edward Daniel Clark
Loppukesä 1799 oli kiireinen Enontekiön papille Erik Grapelle. Heinäkuun 24. päivänä yöttömän yön aikaan tuli lyhyt auringoton hetki ja hänen Markkinan pappilaansa tuli englantilainen tiedemies Edward Daniel Clark. Hänen Skandinavian matkasta kirjoittamansa kirja ilmestyi Lontoossa 1819. Jorma Ojala suomensi ja toimitti tämän kirjan “Matka Lapin perukoille 1799” ja se ilmestyi 1997. Kirjassa on tarkkaa kuvausta Lapista, ihmisistä, tavoista ja matkateosta. Tekstiä täydentävät kartat ja piirroskuvat, joista ehkä tunnetuin on kuva kuumailmapallosta Markkinan kirkkokentällä. Pallolla houkuteltiin ihmisiä kirkkoon ja se sekä hämmästytti että pelästytti pitäjän lappalaisia.
Giuseppe Acerbi ja A.F. Skjöldebrand
Pari päivää Clarkin lähdön jälkeen pappilaan saapui toinen seurue, jonka kahden jäsenen kirjat vaikuttivat vuosisatoja Lapin kuvaan maailmalla. He olivat italialainen tutkimusmatkailija ja lakimies Giuseppe Acerbi sekä ruotsalainen eversti ja ritari A.F. Skjöldebrand. Heillä oli takanaan yli kaksi kuukautta kestänyt ja rasittavat matka veneellä, patikoiden ja laivalla Oulusta Tornion kautta Palojoensuuhun, Kautokeinoon, Hammerfestiin ja pitkä patikointi Käsivarren soiden halki Norjasta Markkinaan. Acerbin matkakertomukset “Matka Lapissa v. 1799” on viimeksi ilmestynyt Kaarle Hirvosen suomentamana 1984 ja Skjöldebranin kirja “Piirustusmatka Suomen halki Nordkapille 1799” vuonna 1986, molemmat WSOY:n kustantamana.
Erik Therman
Markkinan kalmisto liittyy keskeisesti yli 130 vuotta myöhemmin suomenruotsalaisen kirjailija, runoilija ja kirjastovirkailija Erik Thermanin kirjaan “Noitien ja paimentolaisten parissa”. Therman syntyi Helsingissä 1906 ja kuoli 1948. Hän oleskeli pitkiä aikoja Hetassa 1930-luvun loppupuolella kauppias Fredrik Vuontisjärvellä liikkuen etenkin talvisaikaan porolla Suomen, Ruotsin ja Norjan tunturialueella. Hän ystävystyi saamelaisten ja poromiesten kanssa poimien talteen suuren määrän uskottomilta tuntuvia asioita, jotka kertovat vuosisatoja kadonneeksi luultujen uskomusten ja noituuden olleen vahvasti mukana arjessa. Kirja ilmestyi ruotsinkielisenä 1940, jäi sodan jalkoihin kunnes Heikki Annanpalo, erinomainen lapin tuntija ja kirjojen kokoaja, löysi sen antikvariaatista, suomensi ja se ilmestyi 1990. Tämä kirja teki minuun valtavan vaikutuksen, sillä olinhan lukenut Lapin pappien Laestadiuksen, Fellmanin, Thuderuksen ja monien muiden julistaneen, kuinka noituus ja sen symbolina ollut noitarumpu katosi Lapista jo 1600-luvun puolivälissä. Ehkä yliviritetyllä herkkyydellä Therman todistaa noituuden ja ruumiinmultien olleen täyttää totta samaan aikaan, kun uusi ja uljas funkishotelli nousi 1938 Pallakselle ja turismi tuli niille tuntureille, joilla aiemmin hallitisivat noidat, staalot ja pahat henget.
Enontekiön Lappi
Eläinlääkäri ja kirjailija Yrjö Kokko (1903 – 1977 teki valistustyötä laulujoutsenen puolesta lehtikirjoituksin ja luennoin, ja hänen kirjoistaan Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu ja Ne tulevat takaisin tuli suomalaisen luonnonsuojelukirjallisuuden klassikoita. Kokko harrasti myös valokuvausta ja kuvitti itse suurimman osan kirjoistaan. Lapin-kirjoissaan Kokko kuvasi Lapin luontoa ja tunturisaamelaista kulttuuria.
Yrjö Kortelainen (1907–1996) toimi opettajana Enontekiöllä vuodesta 1948 lähtien tutustuen laajasti Enontekiöön, sen ihmisiin ja kulttuuriin. Mukanaan matkoilla oli usein kamera ja piirustusvälineet. Hän tallensi valokuvin, maalauksin ja kirjoittaen katoavaa rakennuskulttuuria ja elämäntapaa. 1995 ilmestyi kirja Entistä Enontekiötä, kuvituksena tekijän valokuvia ja piirroksia.
Kaarina Kari (1888–1982) oli lääkäri ja liikunnanopettaja, jonka johdolla Naisten Liikuntakasvatusliiton Kaarinat retkeilivät laajasti Suomen, Norjan ja Ruotsin Lapissa 1930-luvulla. Kirja “Haltin valloitus” ja elämäntyö kirjassa “Liikuntaa koko elämä”. Naiset rakensivat majan Pallakselle 1935, ennen hotellia.
Lieselotte Kattwinkell (1915–1993) Kirja Lapin hullu; kirja pororetkestä Pallakselta Karigasniemen Pyhäjärven, Inarin, Ivalon ja Suonikylän kautta Petsamon Liinahamariin. Kirja on omistettu “Vitalikselle, lakeuksien elämänkumppanille. Hän oli Vitalis Pantenburg, lehtimies ja valokuvaaja, jolla Erno Paasilinna kertoo olleen myös salaisia vakoilutehtäviä. He olivat Pallaksen tunturihotellin virallisissa avajaisissa helmikuussa 1938; istuivat kaksi pöydässä, jossa oli Saksan valtion hakaristilippu – enteellistä! Lapin hullu ilmestyi tällä nimellä ensin saksankielisenä ja suomeksi 1943 Toini Kivivuoren suomentamana.
Inarin Lappi, Kolmen kuninkaan maa
Inarin Lappi oli vuosisatoja Ruotsi-Suomen, Tanska-Norjan ja Venäjän hallitsijoiden tavoittelemaa ”Kolmen kuninkaan maata”. Vanhat kulkukeinot vesi- ja polkureitit ja talvitiet yhdistivät alueen Jäämeren rantojen kala-apajiin ja muun Suomen asutuskeskuksiin. Ivalojoen kultaryntäys 1870 ja muutama vuosikymmen myöhemmin rakennettu Petsamon tie sysäsivät liikkeelle Inarin Lapin muuttumisen ja kehittymisen.
Jaakko Fellman (1791 –1875)
Vanhaan Inarin Lappiin, Kolmen kuninkaan maahan, otamme ensimmäiseksi oppaaksemme Jaakko Fellmanin, joka toimi 12 vuotta Utsjoen ja Inarin kirkkoherrana vuodesta 1820 alkaen. Hän oli monipuolinen tiedemies, tutkija, lappalaisten tukija ja ymmärtäjä. Hänen kirjansa “Poimintoja muistiinpanoista Lapissa” ilmestyi suomeksi 1907 Agaton Meurmanin suomentamana. Uusi laitos kirjasta julkaistiin 1961 ja siihen Erkki Itkonen kirjoitti johdannon. Fellmanin kirja on minulle yksi keskeisimmistä lähdeteoksista Lapin menneisyyteen, sisältäpäin nähty ja koettu.
Tuomo Itkonen (1894–1984) ja Itkosen veljessarja
Tuomo oli Inarin kirkkoherra, Saamelaisten kristillisen kansanopiston rehtori, historiantutkija ja kirjailija. Hänen isänsä Lauri Itkonen (s.1865) oli Inarin kirkkoherrana 1899–1914, joten Inari oli Tuomolle tuttu hänen tullessaan kirkkoherraksi 1923. Tehtävässä hän oli lähes 20 vuotta. Itkosten veljessarja on jättänyt pysyvän jäljen Lapin kirjallisuuteen tutkimukseen ja historiaan. Vanhin Ilmari toimi Enontekiön nimismiehenä, Toivo kansantieteilijänä, Tuomo kirjailijana ja Erkki akateemikkona, kielen ja erityisesti Inarin-saamen tutkijana. Tuomo julkaisi 1952 kirjan “Inari, kirkkojen ja paimenten muisto” ja 1970 omaelämäkerrallisen “Pippinä ja pappina”. Toivo eli T.I.Itkosen jättiläistyö oli Suomen lappalaiset. Varsin arvokas ja antoisa on hänen 1900-kuvun alkuun ajoittuva kuvitettu teoksensa “Lapin matkani”, joka kuvaa kirjoittajan retkiä Lapissa ja Kuolassa.
Jokunen vuosi sitten löysin divarista Tuomo Itkosen kirjaharvinaisuuden nimeltä “Nuori Jaakko Fellman ja hänen ystävänsä Carl Gustaf Mannerheim”. Siinä hän kritisoi ja korjaa monia Fellmanin esittämiä asiatietoja, muiden muassa Inarin ensimmäisen kirkon paikasta Kolmenkuninkaanjärven rannalla. Kirja kertoo Jaakon ja Marskin isän ystävyydestä ja Jaakon elämänvaiheista ja Lapin matkoista eri tavalla kuin Fellman itse.
Pielpajäven erämaakirkko on Lapin viehättävimpiä historiallisia nähtävyyksiä upean kävelyretken päätepisteessä
Arvo “Tiera” Ruonaniemi
Tiera oli toimittajana Lapin Kansassa ja julkaisi kirjoja vielä 100-vuotiaana. Kirjojen aiheet löytyvät Inarin ja Petsamon maisemista, Lemmenjoen kultapuroilta ja kullankaivajista. Toimittaja, kirjailija, runoilija Ruonaniemi kaiversi nimikirjoituksensa Pielpajärven kirkon sakastin seinään 1940-luvun alussa.
Viljo Mäkipuro (1899–1982)
Useita kirjoja Lapin ja Lemmenjoen kullankaivajista julkaisi toimittaja Viljo Mäkipuro. Hän kaivoi kultaa Lemmenjoen Jäkälä-äytsin latvoilla 1950-luvulla. Hänen poikansa Risto ja Sakari jatkoivat kullankaivamista samoissa maisemissa, siltainsinöörinä elämäntyönsä tehnyt Risto jatkoi kullankaivuuta vielä 2010-luvulla, viimeksi Morgamojalla.
Raimo O. Kojo
Monipuolinen kirjailija Raimo O. Kojo asui Inarin kirkolla ja Törmäsessä vaellusvuosiensa jälkeen muuttaen sieltä Turenkiin. Raimo on julkaissut romaaneja, novelleja, lastenkirjan, pamfletteja, tietokirjoja, retkioppaita ja tässä nostan esille hänen tuotannostaan kullankaivaja Heikki Kokon elämänkerran “Heittiön vaellus”. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös useita Lapin retkeily- ja vaellusoppaita
Elias Lönnrot ja Matias Aleksander Castrén
Lapin kulkukeinot eli vesireitit, kesäpolut ja talvitiet vakiintuivat jo 1500-luvulla. Maanteitä ei vielä ollut ja kuljettiin kesäisin veneellä tai jalkaisin, talvella poroilla, hevosilla ja hiihtäen. Lönnrotilla ja Castrénilla on kirjoissaan kuvauksia Lapin, Vienan ja Kuollan matkoista 1830- ja 1840-luvuilta.
Petsamo – muistoiksi jäänyt unelma
Ivalon kylä syntyi Petsamon tien risteykseen ja kasvoi nopeasti Suomen suurimman kunnan keskukseksi. Kuvassa vanha matkailumaja, nykyisen Kultahipun edeltäjä, joka avattiin 1924. ”Uusi matkailumaja” avautui 1931 nykyisen hotelli Ivalon paikalla. Lopussa kuvat uuden majan sisustuksesta sekä SA-kuva ajalta, jolloin maja oli sotilassairaalana talvisodan aikana .
Suomen vuosisatainen haave yhteydestä Jäämerelle toteutui, kun Petsamo liitettiin nuoreen tasavaltaan 1921. Tuntematon Petsamo nousi 1930-luvun lopulla Liinamamarin sataman ja Kolosjoen nikkelikaivoksen myötä maailmanpolitiikan keskiöön. Näissä maisemissa risteävät myös monien kirjailijoiden ja taiteilijoiden elämänkohtalot.
Sulo-Weikko Pekkola (1890–1931)
Kirjailija ja jääkärikapteeni Sulo-Weikko Pekkola valmistui metsänhoitajaksi Helsingin yliopistosta 1913 toimien ammatissa Karjalassa ja Kainuussa. Vuonna 1915 hän matkusti Saksaan liittyäkseen Kilpisjärven sabotaasi-iskun valmisteluun. Vuonna 1926 Pekkola ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Omakohtaisiinkin muistoihin perustuva kirja ”Petsamoa perimässä” ilmestyi 1930. Sulo-Weikko Pekkola ampui itsensä 10.helmikuuta 1931.
Ernst Lampén, Iso-keisari (1865–1938)
Ruotsin ja suomen kielen lehtori, matkakirjailija, Suomen Matkailijayhdistyksen Matkailulehden toimittaja matkusti kesällä 1920 Petsamoon maaherra Heleniuksen vieraaksi. Matkan tuloksena syntyi kirja “Jäämeren hengessä” ja matkan seuraukset vaikuttavat Lappiin voimakkaasti tänäkin päivänä. Valtio luovutti Matkailijayhdistyksen hoidettavaksi Kolttakönkään pienen matkailumajan Boris Glebbin kolttakylässä. Tästä muodostui lähtökohta Lapin matkailun kehittämiselle ja tämän myöhemmän historian runteleman paikan voi hyvällä syyllä sanoa olevan Lapin nykymatkailun myyttinen alkukoti.
Eero Lampio (1989–1931)
Matkailijayhdistys ei rohjennut aluksi ottaa majaa hoidettavakseen vaan vuokrasi se liikemies, konsuli, metsästäjä, kalastaja, metsäpäällikkö, seikkailija ja kirjailija Eero Lampiolle. Hän ehti hoitaa majaa runsaan vuoden, sillä yhdistys otti sen omaan hoitoonsa vuodesta 1922. Lampio hukkui kalamatkalla Paatsjokeen heinäkuussa 1931. Edellisenä vuonna hän oli julkaissut kirjan “Eräretkiä Pohjolan kalavesillä”. Hänen ystävänsä K.M.Wallenius toimitti jälkeenjääneistä käsikirjoituksista Lampion elämästä kertovan kirjan “Yli Lapin rajojen”, joka ilmestyi 1936.
Karl Nickul (1900–1980) osallistui 1918 sotaan valkoisten puolella lääkintäjoukoissa ja palveli vuoteen 1924 lääkintäaliupseerina armeijassa. Hän toimi tämän jälkeen Maanmittaushallituksen palveluksessa geodeettina. Nickul oli pasifisti vuodesta 1927 lähtien ja hän joutui vankilaan 1930 kieltäydyttyään osallistumasta kertausharjoituksiin. Ollessaan 1920- ja 1930-luvuilla maanmittaustöissä Petsamossa hän tutustui kolttasaamelaisiin ja ystävystyi kolttien johtohahmon Jaakko Sverloffin kanssa. Hän alkoi tutkia kolttien elämää ja esiintyi heidän oikeuksiensa puolestapuhujana julkisuudessa. Talvella 1938 Nickul yhdessä Kustaa Vilkunan ja Eino Mäkisen kanssa kuvasi Petsamon kolttien viimeisen talvikylän Suenjelin eli Suonikylän elämää filmille. Kylä tuhoutui talvisodan aikana ja 1944 koltat joutuivat lopullisesti evakoiksi kun Petsamon alue menetettiin. Sodan jälkeen Nickul avusti kolttien uudelleensijoittumisessa, oli mukana Lapin Sivistysseurassa ja toimien myös Pohjoismaiden Saamelaisneuvoston pääsihteerinä.
Matti Sverloff oli Sevettijärven kolttien pitkäaikainen luottamusmies ja teki kirjan ”Suenjelin saamelaisten perintö 2003” kansansa menneisyydestä hieman ennen kuolemaansa.
Kurt Matti Wallenius (25.7.1893 Kuopio – 5.5.1984 Helsinki)
”On elettävä sellainen elämä, että tulee kirjailijaksi”; tämä Erno Paasilinnan esittämä ajatus istuu kirjailija K. M. Walleniukseen; jääkäri, sotilas, kenraali, Lapuan liikkeen pääsihteeri, kalatehtaan johtaja, sotakirjeenvaihtaja, toimittaja, kirjailija, rajavartioston päällikkö, joka koki ja vaikutti Suomen kohtaloihin vuosikymmeniä. Kurt Matti Walleniukselle tulivat tutuiksi Lapin erämaat, Petsamon ja Jäämeren myrskyt ja tunturit, vankilat ja palatsit. Hänen omakohtainen kuvauksensa Petsamosta valmistui 1944 eli juuri silloin, kun tuo alue menetettiin rauhanteossa. ”Petsamo, mittaamattomien mahdollisuuksien maa” ilmestyi 1992 Sakari Kännön toimittamana ja täydentämänä. Kuopion klassillinen lyseo yo 1912, FK Helsingin yliopisto 1915, Sotakorkeakoulu Berliini 1923–1925 Sotilaallinen toiminta: jääkäri Saksassa 1915–1918, johti Vienan retkikuntaa 1918, toimi Petsamon retkikunnan ylipäällikkönä 1920, Yleisesikunnan päällikkö 1925–1930, kenraalimajuri 1930, Lapin rintaman komentaja 1935–1940. Muu toiminta: Lapuan liikkeen pääsihteeri 1931–1932, Petsamon Kala Oy:n ja Petsamon öljy- ja kalajauhotehdas Oy:n johtaja 1935–1937, sotakirjeenvaihtajana Kiinassa 1937–1938, useita ulkomaanmatkoja 1915–1950-luvulle, vapaa kirjailija 1940-.
O.V.Itkonen (1889–1973)
Monen täysin erilaisista lähtökohdista lähteneen kirjailijan kohtalot nivoutuvat toisiinsa Petsamon, Liinahamarin ja Kuolan dramaattisissa tapahtumissa 1910-luvun lopulta eteenpäin. Yksi heistä oli O.V. Itkonen, sekä Lampion että Walleniuksen ystävä. Hänen taustansa oli tyystin erilainen; punaisten oikeusistuimen sihteeri Helsingissä, pakeni valkoisia Pietariin ja Muurmannille, toimi Lampion apulaisena Suomen konsulaatissa, joutui punaisten suksijoukkojen mukana ajamaan Walleniusta pois Petsamosta 1919, pakeni punaisten vankilasta Vienan Kemistä jalkaisin Suomeen, vangittiin ja kuulusteltiin (Kekkonen). Kirjoitti 1920-luvulla kolme kirjaa seikkailuistaan punaisten ja valkoisten seassa. Itkonen tuli 1930-luvun lopulla kullankaivajaksi Tankavaaraan, eivätkä hänen elämänsä dramaattiset tapahtumat suinkaan olleet takanapäin.
Suosittelemani Lapin kirjat ja kirjailijat:
Olen poiminut alla olevaan luetteloon pääasiassa yhden kirjan kultakin kirjailijalta. Moni heistä on julkaissut useita teoksia. Valintakriteerinä on ollut lähinnä oma arvostukseni.
Lappia laajemmin
Samuli Paulaharju Kolttain mailta, 1921, Lapin muisteluksia, 1922, Vanhaa Lappia ja Perä-Pohjaa, 1923, Taka-Lappia, 1927, Ruijan suomalaisia, 1928, Suomenselän vieriltä, 1930, Seitoja ja Seidan palvontaa, 1932, Tunturien yöpuolta, 1934, Ruijan äärimmäisillä saarilla, 1935, Kiveliöitten kansaa, 1936, Sompio, 1939, Rintakyliä ja larvamaita, 1943, Vaeltaja tunturien maassa, postuumi valikoima 1947
Johannes Schefferus Lapponia, suom. Tuomo Itkonen, 1979,
I.K.Inha: Suomen maisemia, 1988
T.I.Itkonen: Suomen lappalaiset osat 1 ja 2, 1948, Lapin matkani, 1991 (1899 – 1920)
Yrjö Teeriaho vanhojen karttojen Lappi, 2008
Mikko Uola ja Hannes Hörkkö: Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä, myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910 luvulta 1940-luvulle
Erkki Lilja: Jäämerenkäytävä, Pohjois-Suomen rata- ja tiehankkeiden historia, palkittu kirja pohjoisen kulkukeinojen kehityksestä, kirja ilm. 2013. Tuntureiden yli Jäämerelle, kertomuksia Lapin teiltä ja vähän vierestäkin ilmestyi joulukuussa 2016 ja täydentää erinomaisella tavalla aiempaa kirjaa.
Länsi-Lappi Enontekiö, Muonio, Kittilä
Ciuseppi Acerbi; Matka Lapissa v. 1799, suom. Kaarlo Hirvonen, 1984
A.F. Skjöldebrand: Piirustusmatka halki Suomen 1799, suom. Kerkko Hakulinen, 1986
Edward Clark: Matka Lapin perukoille 1799, suom. Jorma Ojala, 1997
Lars Levi Laestadius: Lappalaisen mytologian katkelmia, Juha Pentikäinen ja Risto Pulkkinen, 2000
Erik Therman: Noitien ja paimentolaisten parissa, suom. Heikki Annanpalo, 1990
Lieselotte Kattwinkell: Lapin hullu, 1943 (Poromatka Pallakselta Inarin kautta Petsamoon 1939)
Väinö J. Oinonen: Kolmen valtakunnan kotalappia, 1947, (115 tekijän valokuvaa)
Yrjö Kortelainen: Entistä Enontekiötä, 1995, (tekstiä, kuvia, piirroksia 1948 – 1983)
Lauri Pappila: Elämäni laitumet, päiväkirjamerkintöjä 1943–1962, valokuvat Matti Saanio
Kaarina Kari: Haltin valloitus, 1978, (retkiä Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappiin
Yrjö Kokko: Neljän tuulen tie, 1947
Asko Kaikusalo, Yrjö Metsälä: Tarujen tunturit, 1979
Inarin Lappi, Utsjoki, Sompio, Sodankylä, Salla
Jaakko Fellman: Poimintoja muistiinpanoista Lapissa, 1961, (Utsjoen pappina 1820 – 1831), suom. Agaton Meurman
Tuomo Itkonen: Pippinä ja pappina, 1970, Inari, 1952, Nuori Jaakko Fellman ja hänen ystävänsä Carl Gustaf Mannerheim, Keminmaassa 30.11.1976
M. A. Castrén: Tutkimusmatkoilta Pohjolasta. suomentanut Aulis J. Joki, 1953
Elias Lönnrot: Matkat 1828 – 1844, 1980
Arvi Järventaus: Risti ja noitarumpu, Olaus Sirman tarina, 1957
Laura Lehtola: Viimeinen katekeetta, 1984, opettajana Inarin erämaissa 1919 – 1953
Ilmari Hustich: Tuhottu tulevaisuuden Lappi, 1946
Teuvo Lehtola: Kolmen kuninkaan maa, Inarin historia, 1998
Viljo Mäkipuro: Lemmenjoen kultasatu, 1965
Seppo J. Partanen: Ivalojoki, kulkijan kultamaa
Paavo Kallio: Kevo, 1990
Kullervo Kemppinen: Lumikuru, tarinoita ja kuvia Saariselän tuntureista, 1958
Arvo ”Tiera” Ruonaniemi: Muistojeni selkosilta, 2007
Raimo O. Kojo: Heittiön vaellus, kullankaivaja Heikki Kokon elämänkerta, 1979
Voitto Viinanen: Inarin rajahistoria osat 1 ja 2, 2002 ja 2003
Seppo Kummala ja Ilkka Ärrälä: Onnen hippuja, aikalaiskuvaa Lemmenjoen kultamailta 2012
Veikko Neuvonen (toim.): Suomen Lapin lumous, The Lure of Finnish Lapland 2012
P.W.Aurén: Matkani Lapinmassa 1867, 2011 (suom. Leif Rantala)
Petsamo
J.E.Rosberg: Petsamon maa, 1919
Ernst Lampén: Jäämeren hengessä, 1921
Kurt Matti Wallenius: Petsamo, mittamaattomien mahdollisuuksien maa, 1994
Eero Lampio: Yli Lapin rajojen 1936 (jälkeenjääneistä käsikirjoituksista K.M.Wallenius), Eräretkiä Pohjolan kalavesille ja riistamaille, 1930
O.V.Itkonen: Maanpakolaisen muistelmia, 1928 (Oskari Tokoi: Maanpakolaisen muistelmia, 1947)
Karl Nickul: Saamelaiset kansana ja kansalaisina 1970, Suenjell, kolttain maa 1933
Jorma Pohjanpalo: Eilispäivän Petsamo, 1970
Erno Paasilinna: Kaukana maailmasta, historiaa ja muistoja Petsamosta, 1984
Tuulikki Soini: Petsamo, tuulien kotimaa, 1985
Matti Sverloff: Suenjelin saamelaisten perintö, 2003
Joni Skiftesvik: Petsamo, Suomen itäinen käsivarsi, 2008
Seppo J. Partanen: Petsamo, siellä kuljimme kerran 2010
Mikko Uola ja Hannes Hörkkö: Petsamo 1939-1944, 2012
Tero ja Kaisu Mustonen: Eastern Sámi Atlas, 2011 (englanninkielinen)
Murtunut unelma Petsamosta, Lilja, Kunnari, Lahtinen, Lehtola, Mikkonen, Partanen, Väyläkirjat 2019
Seppo J. Partanen 