Nikkelimyrkytys vei Petsamon

Petsamon läänin vaakuna

Keisari Aleksanteri toinen lupasi Petsamon Suomelle 15.2.1864 vaihtokauppana Suomenlahteen laskevan Siestarjoen suulla Kivenlahden pitäjässä sijainneen tehdasalueen siirrosta Venäjälle. Lupaus toteutui Tarton rauhassa 14.10. 1920. Suomi otti alueen hallintaansa 14.2. 1921.

Omaksi lääniksi Petsamo tuli 22.1.1921 ja maaherraksi nimitettiin Uudenmaan läänin maaherra Ilmari Helenius. Lääninhallinto sijoittui aluksi Alaluostarin hevostalliin. Lääni lakkautettiin ja kunta liitettiin vuoden 1922 alusta Oulun lääniin ja 1938 uuteen Lapin lääniin.

Talvisodassa 30.11. 1939–13.3. 1940 Neuvostoliitto miehitti Petsamon. Moskovan rauhassa 12.3. 1940 Kalastajasaarennon läntinen osa saarineen luovutettiin Neuvostoliitolle ja muu Petsamon alue jäi Suomen haltuun.

Petsamo menetettiin jatkosodassa ja sitä seuranneessa Lapin sodassa, jolloin Neuvostoliitto ja Suomi karkottivat saksalaiset joukot alueiltaan. Suomalaiset poistuivat Petsamosta syyskuun alussa 1944, jonka jälkeen siellä taisteltiin kiivaasti neuvostojoukkojen ja Norjaan vetäytyvien saksalaisten välillä.

Petsamon menetys sinetöitiin Pariisin rauhansopimuksessa 10.2. 1947. Nikkeli oli keskeinen vaikuttaja Petsamon kohtaloon. Arvoton ”vain porojäkälää kasvava maa” muuttui kansojen väliseksi kiistakapulaksi, nikkelimyrkytys vei sen Suomelta. Saksa ja Neuvostoliitto tavoittelivat nikkelikaivosta itselleen, Englanti, Yhdysvallat ja Kanada puolusti yhtiöittensä saamia kaivosoikeuksia, Suomi yritti ”nikkelidiplomatialla” selvitä sotaa käyvien maiden ristipaineessa, ajautui Saksan tukeen ja maksoi siitä kovan hinnan.

Malmia Petsamon tuntureilta

Tietoa Kuolan alueen maaperästä suomalaisilla oli entuudestaan, sillä Muurmannin rannikkoa ja sisämaata tutkittiin geologien toimesta 1800-luvulla. Mielenkiinnon herättivät erityisesti Kirkkoniemen rautaesiintymät, Paatsjoen mahdolliset timantit ja Jäämeren rannikon lyijy.  Yleinen käsitys uudesta alueesta oli kuitenkin se, että rikkaita malmiesiintymiä sieltä tuskin löytyy.

Nikkelin tarina sai alkunsa pian Petsamon siirryttyä Suomelle. Geologisen toimikunnan etsintäryhmä raportoi 1922 Kammikiven tunturin länsipäässä magneettisissa mittauksissa havaitsemistaan malmiesiintymistä. Pian ne jäljitettiin nikkeliksi. Eduskunnan määrärahoin tutkimukset käynnistyivät toden teolla 1924 ja ne jatkuivat kymmenen vuoden ajan. Niissä käytettiin 1930-luvun alussa ensi kertaa lentokuvia esiintymien paikantamiseen.  Vuonna 1934 oli löytynyt toistakymmentä esiintymää, joista lupaavin oli Kaulatunturissa ja sinne kaivos syntyi.

Suomalaisen geologi Hans von Hausenin (1884-1979) geologinen kartta Petsamosta vuodelta 1926:

Kartan lukuohjeet
1. Kvartääriset jokisedimentit
2. Metadiabaasi
3. Serpentiniittikivet
4. Meta-andesiitti 
5. Liuskettuneet vihreäkivet
2–5 Vihreäkivi-muodostuma
6. Savikivi
7. Kvartsiitit ja hiekkakivet
8. Konglomeraatti
 6–8 Finnmark-muodostuma
9. Dolomiitti
10. Kvartsiitti
11. Hienorakeinen kvartsimaasälpäkivi
12. Prekambrinen konglomeraatti
13. Graniitit ja pegmatiittigraniitti
14. Sydvarangerin magneettisen rautamalmin muodostuma
15. Vanhat massiiviset amfiboliitit
16. Sarvivälkeliuske
17. Vanhimmat gneissit, gneissigraniitit ja migmatiitit
18. Gneissien liuskeisuuden suunnat
 
Streichen                                                                    Liuskeisuuden suunta
Konglomerat                                                             Konglomeraatti
Magnetkies m. Nickel                                             Magneettikiisu sekä nikkelimineraalit
Kupferkies                                                                  Kuparikiisu
Bleiglanz m. Zinkblende                                        Lyijyhohde ja sinkkivälke
Asbest                                                                                                      Asbesti
Dreieckpunkt                                                            Kolmiomittauksen piste
Reichsgrenze                                                             Valtakunnanraja
Telegr. Linie                                                                Lennätinlinja  

Esiintymä herätti suurta kansainvälistä huomiota ja Geologisen toimikunnan johtaja Sederholm esitteli löytöä muun muassa Kanadassa. Suomessa usko kaivosteollisuuteen oli vähäistä, toiminnassa oli vain Outokummun kaivos. Kaivoslakia muutettiin 1932 siten, että ulkomaisten yhtiöiden toiminta oli mahdollista valtioneuvoston myöntämällä luvalla.

Geologi Erkki Mikkolan panoramakuva Kaulatunturin rinteeltä Kuotsijärvelle 1934, Museovirasto.

Sopimus tehtiin lopulta 40 + 40 vuodeksi kansainvälisen kaivosyhtiö Incon (The International Nickel Company of Canada) englantilaisen tytäryhtiö The Mond Nickel Co:n kanssa. Konserni hallitsi maailman nikkelimarkkinoita ja sillä oli hallussaan ylivoimaisesti suurin osa maailman nikkeliesiintymistä.  Incon pääkonttori sijaitsi New Yorkissa ja se omistajan olivat amerikkalaisia, englantilaisia ja kanadalaisia. Toimintaa varten perustettiin Mondin tytäryhtiö Petsamon Nikkeli Oy, jonka johtokunnan jäsenistä enemmistö oli suomalaisia. Yhtiö aloitti toimintansa 1935 tarkistuskairauksilla Kaulatunturilla.

Kansainvälisen kaivosyhtiön tuloa Petsamoon ei katsottu hyvällä Neuvostoliitossa eikä Saksassa, ja ne tavoittelivat kaivosoikeuksia itselleen. Tämä vaikutti paljon myöhempiin tapahtumiin, myös talvi- ja jatkosotaan.

Malmin jalostuslaitosta kaavailtiin Liinahamariin, mutta se sijoitettiin esiintymän läheisyyteen. Rehevään Kolosjoen laaksoon syntyi suuri kaivosyhteisö, jonne johti kaivoksesta lähes kolmen kilometrin maanalainen tunneli louhitun malmiin kuljettamiseksi sulattamoon. Uusi noin 30 km mittainen maantieyhteys ”Malmitie” rakennettiin Salmijärveltä Kolosjoen eteläpuolitse lähelle Yläluostaria, jossa se yhtyi taas Jäämeren tiehen. Tie tehtiin kaivosyhtiön toimesta ja se oli välttämätön kaivoksen ja kaivoskylän rakentamisessa ja toiminnassa. Sulaton rakennustyöt aloitettiin keväällä 1939 ja ne keskeytyivät talvisotaan. Paatsjoen yläjuoksulle alettiin rakentaa voimalaitosta kaivoksen tarpeisiin keväällä 1938, mutta sekään ei ehtinyt valmistua enen neuvostojoukkojen yllätyshyökkäystä.

Petsamon pohjoisosan kartta 1930-luvun lopulla; Jäämeren tie, Paatsjoki ja sen keskellä Norjan ja Suomen raja, vanha Petsamon tie, siitä Kuotsijärven pohjoispäässä eroava Kolttakönkään tie, alempana kaivosyhtiön rakentama Malmitie valmistui kaivoksen ja kaivoskylän tarpeisiin.

Nikkelikaivoksen malmitie 1937, kuva Antti Hämäläinen / Museovirasto

Näin elettiin kaivoskaupungissa ennen sotaa:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/954832?page=12

Lue Varokeino-lehdessä numero 1 / 1939 julkaistu kuvajuttu ”Nikkelikaupunkiin tutsumussa yllä olevasta linkistä

Matkailijayhdistys kokosi vuosina 1937-39 tieselosteet kaikista Suomen numeroiduista teistä automatkailijoiden käyttöön. Tässä kaksi lehteä Jäämeren tien loppuosasta Kuotsijärveltä Liinahamariin. Tielehtiä oli yli 800 monilla eri kielellä. Sama tieosuus kerrottiin toiseen suuntaan lehden kääntöpuolella. Matkailija sai koota lehdistä haluamansa reitin kansioksi.

Nikkelin siunaus ja kirous

Kaivoksen piti käynnistyä täysitehoisesti syyskuun alussa 1940, mutta kaikki pysähtyi marraskuun lopussa 1939. Neuvostoliitto oli noussut maihin Liinahamarissa, sen koneet pommittivat Salmijärveä, joka oli kasvanut elinvoimaiseksi yhteisöksi kaivoksen siivellä. Kaivoksen ulkomaalainen henkilökunta siirtyi rajan yli Norjaan seuraten sotatoimia Svanvikistä Paatsjoen vastarannalta. Talvisota oli syttynyt.

Kaivos jätettiin sivuun sotatoimista ja yllättäen Neuvostoliitto luovutti Petsamon takaisin Suomelle rauhanteossa. Petsamon nikkeli oli sodan uhkan alla noussut arvoon arvaamattomaan ja siitä muodostui välirauhan aikana kansainvälinen kiistakapula. Saksa oli miehittänyt Norjan ja halusi nikkeliä aseteollisuutensa tarpeeseen. Suomalaiset ottivat kaivoksen haltuunsa ulkomaalaisen henkilökunnan paettua maasta. Toiminta jäi Petsamon Nikkeli Oy:lle, sen omistus säilyi Incolla ja Mondilla.

Petsamon nikkeli ajautui suursodan lähestyessä maailmanpolitiikan keskiöön. Neuvostoliitto tavoitteli nikkeliä ja vaati osuutta kaivoksen omistukseen. Se väitti antaneensa Petsamon lahjaksi Suomelle. Saksalle Petsamon nikkeli tuli elintärkeäksi, kun muun maailman nikkelihanat siltä suljettiin Puolan valloituksen jälkeen. Saksan tavoite oli saada nikkelikaivos itselleen viimeistään sitten, kun se oli sodan voittanut.

Englanti puolusti kaivosoikeuden laillisia omistajia, julisti sodan Suomelle ja teki rajun pommitusiskun Liinahamariin vastalauseena nikkelin viennille Saksaan jatkosodan alussa. Englanti ei voinut hyväksyä, että heidän rahoillaan pystytetyn kaivoksen nikkelillä ammuttiin sen sotilaita. Saksa koki puolustavansa nikkeliä sotilaittensa verellä ja rakensi valtavat betonisuojat ja ilmapuolustusasemat kaivokselle.  Suurvaltojen Englannin, Saksan ja Neuvostoliiton vaatimukset ja siihen liittyvät Kanadan ja Yhdysvaltain edut ajoivat Suomen yhteen historiansa vaikeimpaan tilanteeseen, jonka keskiössä oli Petsamon nikkeli.

Suomi torjui Neuvostoliiton vaatimukset saada osuus nikkelikaivoksesta, johon painostettiin sotilaallisin, poliittisin ja taloudellisin keinoin. Petsamon nikkeli tuli Saksalle entistä tärkeämmäksi ja samassa suhteessa sen toimet Suomen tukemiseen lisääntyivät. Suomalaisten sinisilmäisyys tai sotilaallinen rohkeus ei ollut syynä myötätuntoon, sillä Saksan tavoite oli saada kaivos itselleen.

Saksa sai 60 % ja Neuvostoliitto 40 % nikkelistä 23.7.1940 tehdyllä sopimuksella.  Saksa ei antanut Neuvostoliitolle ”vapaita käsiä” Suomen suhteen, vaikka etupiirijaosto oli sovittu ”Ribbendrop sopimuksessa” 1939. Yhteydet länsivaltoihin kiristyivät kansainvälisen yhtiön vetäydyttyä kaivokselta. Suomi oli ajettu nurkkaan ja Saksan kylkeen. Petsamon nikkelin osuus oli vuosina 1943–44 kaikkiaan 73–80 % Saksan nikkelitarpeesta.

Nikkeliyhtiön sulatto lopetti toimintansa vuoden 2021alussa. Yhtiö aikoo rakentaa Linahamarista suuren matkailukeskuksen viiden vuoden aikana. Lue uutinen linkistä:

Liinahamarista matkailukeskus 2026 | Seppo J. Partanen

Jännitteiden polttopisteenä

Petsamo joutui maailmanpolitiikan polttopisteeksi välirauhan aikana, jolloin sen kasvuvauhti oli ennen kokematon. Petsamon nikkelin aiheuttamat jännitteet kohdistuivat Liinahamariin, kaivokseen, liikenteeseen ja kuljetettavaan rahtiin. Suomi yritti käyttää nikkeliä pelinappulana Saksan, Neuvostoliiton, Englannin, Amerikan ja Kanadan suurvaltojen ristipaineessa. Pelimerkit olivat sekavat välirauhan aikana: suomalaiset vastasivat nikkelikaivoksen toiminnasta, Inco ja Mond omistivat kaivosoikeudet, Saksa ja Neuvostoliitto vaativat nikkeliä ja kaivosoikeuksia, sähkeet ja viestit kulkivat hallitusten, ministerien, kaivosyhtiöiden ja sotilasviranomaisten välillä, tiedot ja tarkoituksella liikkeelle laitetut huhut sekoittuivat, suursodan uhka leijui ilmassa.

Liinahamari talvisodan jälkeen1940. Suomalaiset tuhosivat remontoidun hotellin vetäytyessään kohti Ivaloa neuvostojoukkojen lähestyessä.

Liinahamarista kehkeytyi kesällä 1940 kansainvälinen vakoilukeskus, jonne ensin tulivat Saksan ja Neuvostoliiton konsulaatit ja pari kuukautta myöhemmin Iso-Britannian ja Ruotsin konsulaatit. Niiden keskeinen tehtävä oli valvoa Petsamon tien liikennettä, kuljetettavaa tavaraa, ihmisiä ja toisiaan. Heitä puolestaan yritti valvoa Valpo eli Suomen Valtiollinen poliisi. Normaalia konsulitehtäviä oli vähän, joten satamäärin ihmisiä oli suorittamassa vakoilutehtäviä. Väki asui Liinahamarissa ja Parkkinassa hotelleissa, parakeissa, vuokratuissa taloissa, kalastustehtaan uudessa kerrostalossa, jopa teltoissa.

Jännitteinen aika laukesi kesäkuussa 1941 saksalaisten marssiessa Lappiin ja Petsamoon. Klondiken kaltaista kasvua oli kestänyt runsaan vuoden. Ivalossa laskettiin maaliskuussa 1941 Petsamon liikenteen olleen 160 henkilöautoa, 245 linja-autoa, 12 030 suomalaista, 4086 ruotsalaista ja 530 saksalaista kuorma-autoa sekä 121 805 tonnia rahtia. Petsamon tietä Ivalon kylän halki ajoi keskimäärin 570 ajoneuvoa päivässä.

Petsamon siviiliväestö evakuoitiin 21.6. 1941, seuraavana yönä käynnistyi operaatio Barbarossan eli Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon yhteistyössä Suomen kanssa. Nikkelillä oli osuutensa moniin jatkosodan ja Lapin sodan tapahtumiin, muun muassa neuvostoliittolisten ”desanttien” eli kaukopartioiden iskuihin Lapissa.

Petsamon perintö

Suomi maksoi kovat hinnan tukeutumisestaan Saksaan idän uhkaa vastaan. Neuvostoliiton hyökkäyksestä 1939 alkaneissa sodissa Petsamon nikkelillä oli keskeinen rooli. Petsamo jätti jälkeensä arvokkaan perinnön etenkin matkailuun, kaivosteollisuuteen, geologiaan, lainsäädäntöön, ajatuksiin ja asenteisiin. Väheksyä ei voi myöskään sitä oppia, jonka Suomi sai kansainvälisestä politiikasta, valtioiden itsekkyydestä, yhteistyön ja diplomatian tarpeellisuudesta tasavaltamme historian ehkä vaikeimmassa kriisissä.

Kovimman paineen koki J. K. Paasikivi toimiessaan Suomen suurlähettiläänä Moskovassa. ”Arvokkaiden luonnonrikkauksien esiintyminen pienen valtion alueella voi jo rauhan aikanakin olla tällaiselle maalle vaikeuksien aiheuttaja”, hän kirjoitti päiväkirjaansa Moskovassa 1941.

Vuotson majan isäntä Jouko Vainionranta näyttää majan ulko-oven päällä ollutta vaakunaa, josta toinen käsivarsi on maalattu näkymättömäksi..

Kaivosyhtiöt Inco ja Mond olivat investoineet Petsamon kaivoksiin 6,8 milj. dollaria.  Neuvostoliitto otti kaivoksen itselleen ja maksoi Kanadan hallitukselle 20 milj. dollaria syksyllä 1944, jolloin Suomi karkotti saksalaisia Lapista.

”Petsamosta jäi hyvin vähän raportteja, valokuvia, karttoja ja kivi- ja malminäytteitä. Tulin GTK:n 1970 luvun alussa ja huomasin, että Karjalan osat kartoista oli leikattu pois. Lapin kartoista puuttuivat itärajan takaiset lehdet. Petsamon mineraaleista löytyi vain 1800-luvun listaukset. Suomi oli tuhonnut menneisyyttään kuin diktatuurivaltiot, varmaankin itäisen uhkan alla ja valvontakomission määräyksestä. Politiikka meni silloin kuten nykyäänkin geologian yli”, muistelee päätoimittaja Kari Kinnunen elämäntyötään erikoistutkijana Geologian tutkimuskeskuksessa.

Matkailijayhdistys muutti tunnuksenaan olevan Suomen karttakuvion leikkaamalla toisen käsivarren siitä pois. Matkailumajoilla ulko-oven päällä olevissa tunnuksissa Petsamo peitettiin sinisellä maalilla, kartat ja dokumentit hävitettiin tai kätkettiin, saksalaisia sotilaita majoilla palvelleet työntekijät vaikenivat muistoistaan. Petsamo ja aseveljeys yritettiin unohtaa, vaikka paljon siitä jäi muistoihin ja kodin piirongin laatikoihin.

Oliko Petsamo ja sen nikkeli Suomelle kiusaus vai kirous, olimmeko maailman myrskyssä vain ajopuu virrassa tai lastu laineilla? Vastaus on hakusessa ja siellä se saattaa pysyäkin. Suomi otti 1930- ja 1940-luvuilla monta varovaista ja horjuvaa askelta kohti läntistä aatemaailmaa. Ne ovat lopulta johtaneet onnelliseen maahan, osaksi Eurooppaa. Petsamon Suomi aika 1921–1944 on ollut välietappi tällä matkalla.

Lähteet: Esko Vuorisjärvi ”Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939–1944” Otava 1990, Paavo Haapala ”Petsamon nikkelin tarina” Eilispäin Petsamo kirja WSOY 1970, Mikko Uola ”Petsamo 1939–1944” Minerva 2012, ”Murtunut unelma Petsamosta” Väyläkirjat 2019