Kuka löysi Lapin kullan

Kultalan Kruunun Stationi ja Ivalojoen suvanto Paavonkalliolta kuvattuna. Ylhäällä otsikkokuvana koskenlaskua Saarnakönkään ahtaasta aukosta alasuvantoon, nimensä koski sai oikealla ylhäällä näkyvästä saarnatuolia muistuttavasta kalliokielekkeestä.

Kuka Lapin kullan löysi 150 vuotta sitten

Kultahippuja on Lapin jokirannoilta haettu yli 150 vuotta. Unelma rikastumisesta on monta kertaa ollut lähellä toteutua, ehkäpä toteutunutkin? Vähintään yhtä monta kertaa kaivun loppumista on pelätty ja ennustettu. Kultahippuja vaskaa nyt 5–7. sukupolvi, ja heitä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kultaa on historian aikana löytynyt noin 3000 kiloa. Jaettavaa henkeä kohti ei ole jäänyt paljon, sillä kaivajia on ollut tuhansia.

Riippusilta yli Ivalojoen kuohuvan kosken vie Kultalan rantaan, Rakennukset takana näkyvästä kivikosta polkua oikealle. Paikka on muinaismuistoaluetta.

Miten sai alkunsa kultakuume, joka monella tavalla on vauhdittanut Pohjois-Lapin kehitystä tiettömästä erämaasta yhdeksi maailman kiehtovimmista matkailukohteeksi. Kultahistorian alku ajoittuu 1860-luvun loppuvuosiin, mutta sillä on juurensa keskiajalla.

Ensimmäiset tiedot Lapin kullasta kirjasi saksalainen kaivosmies Georgius Agricola 1546 kirjaan ”De Veteribus et Novis Metallis”. Herman Stigzelius olettaa kirjassaan ”Kultakuume, Lapin kullan historia” kullan paikan olleen Utsjoen kirkonkylässä Äimäjoen ja Tenojoen yhtymäkohtien tienoilla, jokien välisellä kannaksella. Tämä ikivanha markkinapaikka tutkittiin Tanskan kuninkaan toimesta 1700-luvulla ja uudelleen se nousi esille norjalaisten ja suomalaisten kultatutkimuksissa 1867 – 1868.

Vuori-insinööri Tellef Dahll (1825-1893) laati Pohjois-Norjan geologista karttaa Tenojoen vesistössä ja lähetti elokuun lopulla 1867 Norjan sisäministerille sähkeen, jossa kertoi löytäneensä vähän kultaa Karasjoelta ja Inarijoelta sekä merkittävän määrän Tenojoelta. Tieto lähetettiin Suomen senaatille ja uutinen julkaistiin HBL:ssä 11.9.1867.

Tellef Dahll, norjalainen vuori-insinööri, Tenojoen tutkija.

Utsjoen Kultalassa 1867

Norjalainen Dahll todisti historialliset tiedot ja kansan suussa kulkeneet tarinat Lapin kullasta oikeiksi. Siksi hän ansaitsee tulla nimetyksi ensimmäiseksi kullan löytäjäksi. Hän kertoi tietonsa myös Lapin kihlakunnan kruununvouti Konrad Plantingille (1799–1875), joka lähetti poikansa Axelin Kittilästä Utsjoelle ottamaan näytteitä Äimäjoen kultapitoisuudesta ja tapaamaan Dahllia.

Planting on jäänyt historiaan miehenä, joka Lapin korkeimpana oikeusvalvojana varasti itselleen merimiesten kultalöydön paikan Ivalojoella. Hän uhrasi koko elämänsä, maineensa ja rahansa kullanetsimiseen. Hän aloitti malmien etsimisen ollessaan synnyinpaikkansa Kuusamon nimismiehenä osallistumalla vuorihallituksen kultatutkimuksiin 1840-luvun lopulla. Planting teki monia palveluksia senaatille, muun muassa etsimällä Norjan rannikolta Suomelle sopivia satamapaikkoja

Lapin kullan löytäjät 2 Konrad Planting.

Kuva kirjasta Kultakuume, Lapin kullan historia.

Planting lähetti lokakuun lopulla 1867 vuorihallitukselle kirjeen pohjoisen Lapin kullasta. Hän kehotti tutkimaan Tenojoen vesistöalueen lisäksi Vasko-, Lemmen-, Menes-, Ivalo-, Repo- ja Luttojokia sivujokineen, ja mainitsi löytäneensä kultaa Lutolta. Paikka lienee joen latvalla nykyisen Saariselän lomakeskuksen kohdalla, jossa ikivanha Ruijan keino kulki Luton rantaa pitkin. Paikan ensimmäinen valtaaja oli 1871 maanmittausoppilas Piponius, jonka työporukassa oli Konradin poika Fredrik.

Planting ansaitsee tulla nostetuksi Lapin kullan löytäjänä toiselle tilalle. Hänen kirjeensä, neuvonsa kullanetsijöille, apunsa senaatin kullanetsintäretkellä ja ansionsa Ivalojoen Kultalan rakentajana ovat unohtuneet sen tuomion alle, jonka oikeus antoi hieman jälkeen miehen kuoleman; hänet määrättiin konkurssiin. Hän ei saanut rauhaa kuolemansa jälkeenkään, sillä vastapuoli jatkoi oikeustaistelua saatavistaan perikunnan kanssa.

Kullanetsintäretki 1868

Nälkävuosista juuri selvinnyt Suomen Suurruhtinaanmaa uskoi Lapin kullasta löytyvän pelastuksen kituvalle kansantaloudelle ja kansan köyhyydelle. Tiettömään Pohjolaan päätettiin lähettää tutkimusretki, kaikki kullanetsintä ilman senaatin lupaa kiellettiin, ryhdyttiin valmistelemaan lakeja, määräyksiä, kulkuyhteyksiä, valvontaa ja tukikohtia kultaryntäystä varten.

Suomen Rahapajan apulaisjohtaja, vuori-insinööri Johan Konrad Lihr (1832-1913) lähti Helsingistä kesäkuun 14. päivänä 1868 Viipurin, Kuopion ja Oulun kautta Lappiin. Juhannuksen jälkeen Rovaniemellä lastattiin viisi venettä täyteen tavaraa ja 14 miestä lähti kohti pohjoista. Paikallistuntemus oli rovaniemeläisen maanmittari Josef Aurènin käsissä, kullankaivun tietämyksestä vastasivat loviisalainen perämies ja Kalifornian kultakentillä ollut Fredrik Grönholm sekä kuusamolainen ja Uralin kultakaivoksilla opissa käynyt Johan Käkelä. Geologi Anders Jernström oli mukana Helsingin Yliopiston lähettämänä ja joukkoa johti Lihr.

Kuva kirjasta Kultakuume, Lapin kullan historia.

Retki kesti yli neljä kuukautta. Ounasjokea noustiin Kittilään, sieltä Peltovuomaan 7. heinäkuuta, Käkkälöjokea kohti Norjan rajaa, yli parin vedenjakajan Nuolasjärvelle, vähävetistä Norjan Nuolasjokea Kietsimäjoelle, jossa oltiin 16. heinäkuuta. Huuhdontayrityksissä löytyi joitakin hengettömiä, kullan merkit. Sama tulos oli Inarijoen puolella.

Tenojoki saavuttiin heinäkuun 26. päivä. Luvatut eväät ja apu veneiden siirtämisessä vesistössä toiseen olivat jääneet suurimmalta osalta toteutumatta. Näytteiden ottamiseen käytettiin lullaa, johon kultasoraa lapioitiin jalostettavaksi ja vaskattavaksi.

Utsjoen kirkonkylän joukko saavutti elokuun alussa ja siihen pysähdyttiin kolmeksi viikoksi. Äimäjoen suulle rakennettiin ränni rihloineen, käytettiin myös lullaa, ja tuloksena oli 42 miestyöpäivän aikana 34 grammaa kultaa 31 kuutiosylistä (55 m kuutiometriä) soraa. Lopputulema oli 2 markkaa 59 penniä miestä kohti päivässä. Kun työmiehen päiväpalkka oli hieman yli 3 mk päivässä, jäi lopputulos miinusmerkkiseksi. Löydetyt hiput olivat hengettömiä, yksi milligramma noin 10 kultamurusta. Tenon rantoja tutkittiin Utsjoen alapuolellakin huonoin tuloksi.

Kesä kääntyi syksyksi, kun joukko lähti nousemaan Utsjokea Inaria kohti. Pieniä hippuja löytyi sieltä täältä. Inarin pappilassa oltiin syyskuun 8. päivänä ja sieltä lähdettiin tutkimaan Vaskojokea. Koekaivua tehtiin lähes 20 km matkalla, mutta vain muutama hengetön jäi vaskooleihin. Palattiin Inariin, matkattiin veneellä Inarijärven kautta ja 13. syyskuuta oltiin Kyrön kylässä Ivalojoen suulla. Seuraavana päivänä lähdettiin Törmäsestä kolmella koskiveneellä nousemaan Ivalojokea vastavirtaan. Taas löytyi hippuja Pasasjoen, Saariojan, Tolosjoen tienoilta ja tulokset vain paranivat, mitä ylemmäs noustiin.

Nulkkamukassa peruskallio nousee ensi kertaa esille jokirannassa ja siitä löytyi kultaa enemmän kuin mistään muualta.  Vaskattiin 200 milligammaa (0,2 g) kultaa lyhyessä ajassa ja suurin hippu painoi 60 milligrammaa. Lapin kulta oli lopultakin löytynyt syyskuun 16. päivä 1868.

Herman Stigzelius ja Kauko Launonen tutkivat Lihrin löytöpaikkaa kesällä 1986.

Yöpakkaset pakottivat Lihrin joukkoineen palaamaan Törmäseen, josta taivallettiin Tankajoen lähteille, veneellä Kitisen ja Kemijoen halki Rovaniemelle, Ouluun ja höyrylaivalla Helsinkiin, jossa Lihr oli 20. lokakuuta.

Lihr palasi Ivalojoelle kahden vuoden kuluttua vuorimestarin apulaiseksi kultaryntäyksen ensimmäiseksi kesäksi. Tämän jälkeen hän teki ansiokkaan uran Rahapajassa, nimitettiin sen johtajaksi 1885 ja oli virassa vuoteen 1912 saakka. Häntä yritettiin lahjoa paljastamaan kultatietojaan. Kreivi Armfelt tarjosi hänen suurta rahasummaa ja osuutta kullasta, jos hän neuvoo venäläiselle kultayhtiölle rikkaita kulta-alueita.

Rahapajassa hän joutui läheltä seuraamaan Lapin kullankaivua. Paljon puhuva on hänen mahtipontisen varmalla käsialallaan 8.11.1901 kirjoittama analyysitodistus Henry Kerkelän kalliokultanäytteistä, joissa parhaimmillaan oli kultaa 92,5 g tonnissa. On helppo kuvitella ajatukset tuon kirjoituksen takana; ”Mitä minä sanoin, tähän minä uskoin!”

Kulta oli Lihrille tuttu jo lapsuudessa, sillä sekä isä että äidin isä olivat kultaseppiä. Historiaan hän on jäänyt myös valokuvaajana. Hän suunnitteli valokuvaajan uraa ja otti helmikuussa 1863 koulukirjoista tutun valokuvan Runebergistä ja Topeliuksesta poseeraamassa arvokkaan näköisenä studiokuvassa.

Kultarikkaudet löytyvät 1869

Dahllin ja Lihrin tutkimukset käynnistivät mittavat toimenpiteet Lapin kullan löytämiseksi, mutta löytöjen pienuus herätti myös epäilyjä. Kullanetsintää rajoitettiin asetuksella ja siihen oli saatava senaatin erikoislupa. Luvan hakivat merimiehet Jaakob Ervast (1926 – 1886) Oulusta ja Nils Lepistö (1827 – 1893) Raahesta senaatin finanssitoimikunnalta 4.1.1869. Totaalista kieltoa kullanetsintään lievennettiin marraskuussa -68 kenraalikuvernöörin vaatimuksesta, jotta kultamaat avautuisivat kaikille


Oulun ja Raahen merimiehet toivat kullankaivun Lappiin 1869–1870 oltuaan vuosikymmen aikaisemmin etsimässä kultaa Kalifornian Eloradon kultakentillä. Ervast, Lepistö, Björkman, Grönholm ja kymmenet muut merimiehet olivat innolla mukana etsimässä jokikultaa, neuvomassa ja opastamassa muita kullankaivun tietoihin ja taitoihin.
Ervastin, Lepistön ja Björkmanin 2–3 kilon kultalöytö Ivalojoen Saariporttikoskella syyskesällä 1869 poisti viimeisetkin epäilyt kullankaivun kannattavaisuudesta ja vauhditti seuraavana kesänä alkaneen kultaryntäyksen valmisteluja. Se oli paljon suurempi kuin senaatin retkikunnan edellisenä kesänä löytämä kultamäärä kuukausia kestäneellä etsintäretkellä, jolloin kultaa punnittiin grammoina ja milligrammoina.
Merimiesten kultalöytö uutisoitiin näkyvästi ja se aiheutti loppuvuodesta 1869 kiivaan riidan siitä, kuuluuko kunnia Ivalojoen kultalöydöstä merimiehille vaiko senaatin retkikunnalle, jonka saalis Ivalojoen Nulkkamukassa oli vain 200 milligrammaa.
Lue lisää merimiehistä sekä Ervastin ja Lihrin kiivaasta riidasta, joka jatkui lehtikirjoittelun jälkeen sekä oikeudessa ja Ivalojoen Kultalassa. Linkki alla.

Jacob ja Maria Ervast

https://drive.google.com/file/d/19y_1v1vVRLdlrjRA0CTZSW6ymlrt3QZr/view?usp=sharing

Löytöpaikka sijaitsee kahden kuohuvan kosken välisen suvannon rannalla, jonne tuntureilta virtaa kaksi pientä puroa. Miehet kaivoivat pitkän vesiojan ja aloittivat rännityksen. Jo ensimmäisessä vaskoolissa oli karkeaa kultaa ja kultapussi kasvoi nopeasti. Kolmessa viikossa kultaa oli pari kiloa, suurin hippu 28 grammaa. Eväiden loppuminen pakotti miehet paluumatkalle. Raahelainen merimies Edvard Björkman tuli samoille paikoille miesten poistuttua ja löysi kultaa noin 600 g. Hän oli ollut samalla laivalla töissä Ervastin kanssa ja he asuivat Raahessa. Hän oli ollut kullankaivajana Uudessa Seelannissa

Lepistön hauta Raahessa, kuvat Kaarina Lepistö.

Ervastilla oli kokemusta kullankaivusta Kalifornian Eldoradon kultakentillä parikymmentä vuotta aiemmin. Miehet matkasivat Rovaniemeltä ikivanhaa Ruijan keinoa kävellen Kyrön kylään (Ivaloon), josta lähtivät elokuun alussa nousemaan vastavirtaan Ivalojokea. Sotajoen suun vastarannalla Vaskisjoen suussa löytyi jo kullan merkit myöhemmin rikkaaksi osoittautuneelta paikalta. Ervastilla näyttää olleen hyvä kultasilmä, sillä Saariporttikoskelta lopulta löytyi se vuosisatoja haettu kulta-aarre, joka poisti viimeisetkin epäilyt kullan olemassaolosta.

Ervast ja Lepistö kaivoivat satoja metrejä pitkän vesiojan johtaakseen vettä kullankaivutyömaalle syyskesällä 1869. Kuvassa Kartano-ojan luonnonuoma johtaa oikealle Ivalojokeen, merimiesten kaivama ja monen muun heidän jälkeensä käyttämä vesioja virtaa Kultalan alapuolen halki huuhtomolle.

Ervast ja Lepistö ilmoittautuivat Kittilässä kruunuvouti Plantingille 5. syyskuuta lupaehtojensa pakottamana. Vouti määräsi miehet matkaamaan Ouluun maaherran luokse ja teki itselleen valtaushakemuksen löytöpaikalle. Tästä alkoi yli viisi vuotta kestävä oikeustaistelu.

Ervastin ja Lepistön tiet erosivat muutaman vuoden jälkeen. Lepistö lopetti kullankaivun ja palasi perheensä luo Raaheen. Ervast oli kullankaivajana pari vuosikymmentä ja asui loppuelämänsä Piippolassa.

Kaaosta ja riitoja 1870

Kaikki Lapin kullan löytäjät kohtasivat Ivalojoen Kultalassa kesällä 1870 keskellä kultaryntäyksen pahinta kaaosta. Jokivarressa tallusteli 500 miestä työtä tai kultapaikkaa hakien, lakia valvoi 39 virkamiestä, poliisia ja maanmittaria. Dahll tuli tutustumaan kultalöytönsä seurauksiin Oulun kuvernööri von Alfthanin seurueessa. Planting oli tullut paikalle aikaisin keväällä valvomaan Kultalan kruununaseman rakentamista ja omia etujaan valtauksen saamiseksi.

Ervast ja Lepistö totesivat paikalle tullessaan, että heidän löytöpaikkansa merkitty muille. Björkman oli yhdistynyt torniolaisen kauppias Goveniuksen kanssa, jolle annettiin Kultalan ylempi tehdaspiiri numero 1. Kruunuvouti Planting viereisen paikan, tehdaspiirin 9. Merimiehet saivat riidassa tuekseen kauppaneuvos Snellmanin Oulusta, jolla oli hyvät suhteen kuvernööri Althaniin. Syntyi pitkä oikeusjuttu.

Kauppias Goveniuksen ja Björkmanin tehdaspiiri 1 sai valtauskirjansa juhannuksen alla 1870, tässä osa maanmittarin tekemästä todistuksesta sen jälkeen, kun kaikki 8 rajapyykkiä olivat paikallaan.

Planting ehti kaivaa kultaa pari viikkoa heinäkuun alussa, kun työt keskeytettiin riidanalaisella alueella. Oikeuden päätöksellä Plantingin ja osa Goveniuksen tehdaspiireistä määrättiin merimiehille kesällä 1872. Niitä ei maanmittari edes pyykittänyt, sillä viranomaiset olivat lopen kyllästyneet riitoihin omassa pihapiirissään. Nähtävästi oli tehty jo päätös, että vuoden 1873 alusta nämä alueet otettaisiin suoraan valtion haltuun. Näin tapahtuikin lakia uudistettaessa ja alue vuokrattiin kauppias Goveniukselle.

Ervast ja Lihr kävivät kiivaan väittelyn lehdissä siitä, kenelle kunnia Ivalojoen kullan löytymisestä kuuluu:

 ”Lihr syyttää meitä valehtelijoiksi, että olisimme eksyksissä kävelleet ja olleet poissa ihmisten ilmoista tietymättömissä. Vaan ei meillä köyhillä työmiehillä ollut varoja niin ruhtinaallisesti kuleksia ja pitää oppaita, kun omilla vähillä varoillamme lähtimme matkaan saadaksemme jotain toimituksi, ja niin jouduimme eksyksiin. Ei se ihme ole, että Lihr ei eksyksissä käynyt, oli hallituksen varoja yltäkyllin pitääkseen alaisia ja oppaita”.

Kiuruvedeltä kotoisin oleva kauppias August Nylund sai kesäkuun 29. päivä 1870 väliaikaisen valtauskirjan Iisalmen Kullankaivuyhtiölleen vuorimestari Thoreldilta Ivalojoen Kultalassa. Yhtiö jätti nimensä Iisalmenojalle ja arvoituksen kadonneesta kultapullosta. Monta mielenkiintoista yksityiskohtaa nousee esille lupakirjasta: lain voiman asiakirja sai, kun se luettiin julki Inarin seurakunnan kirkossa Pielpajärvellä, kulta-alue sijaitsi ”Inarin seurakunnassa”, kuntia ei vielä ollut. Lopussa on mainittu ”tehdaspiirin” asettaminen: maanmittarit pyykittivät valtausalueen kahdeksalla kivipyykillä, joita on vieläkin löydettävissä.

Näin alkoi kullankaivu Lapissa 150 vuotta sitten ja sellaisena se on jatkunut tähän päivään saakka; kovaa työtä ja taistelua lakeja, määräyksiä, niiden tulkintoja ja tulkitsijoita vastaan. Löydettyä kultaa arvokkaampaa koko Lapille on ollut sen etsiminen ja toivo löytymisestä.

Ivalojoen Kultalan Kruunun Stationin vanha vaakuna oli laivaristeilyn vaakunana

Presidentti Urho Kekkonen vaskaa Ivalojoen Kultalan rannassa kullankaivajan Viktor Koivulan opastamana ja sankan toimittajakunnan ympäröimänä kesällä 1977. Vaskooliin oli ”suolattu” muutaman gramman hippu Urkin löydettäväksi. Valkoinen paita, kravatti ja pikkutakki eivät olleet presidentin mieleen, kun hän havaitsi helikopterilla paikalle tulleena olevansa väärin pukeutunut; heitti takin taakseen ja adjutantti koppasi sen kiinni ilmasta. Retkiasu löytyi seuraavaksi päiväksi, kun hän muurasi Tankavaaran Kultamuseon uudisrakennuksen peruskive

Viimeisimmät artikkelit

Elämäni polut ja risteykset

Posted on by
1
Marraskuu 2025 Espoonlahdella.
Syksyn ruskaa ja väriloisoa kotimäeltä Tyrskyvuorelta Espoonlahdelle, alla syyskuun värit mökkirannasta Niskajärvellä ja Jaalan kirkonkylän raitilta.

https://www.kultahippu.fi/

Nousee päivä, laskee päivä

Olen kulkuri ja kullankaivaja, luonnon ihmeiden ihailija ja tutkija. Kultaa olen kaivanut kynällä, kameralla, silmillä ja korvilla. Uskon löytäneeni monta isomushippua, jotka mahtuisivat Lapin suurimpien hippujen luetteloon, tai onhan niitä siellä, ihmisiä ja nimiä.

Esittelen näillä sivuilla elämääni, kokemuksiani ja kirjallista tuotantoani, oman mielenkiintoni kohteita ja tutkimuksieni tuloksia.

 Työura

  •  Toimittajana Kymen Sanomissa ja Eteenpäin lehdessä 1961–1967
  • Toimittajana Ruotuväki-lehdessä toinen ikäluokka varusmiestoittajana
  • Toimittajana, toimituspäällikkönä ja julkaisujohtajana Suomen Matkailuliitossa 1967–1999
  • Projektipäällikkönä Oy Editassa 1999–2002
  • Vapaana kirjailijana, eläkeläisenä ja toimittajana heinäkuun alusta 2002
  • Tampereen Kivikerhon Mineralia lehden toimituskunnassa, juttusarja ”Lapin kullan legendat” vuodesta 2016 alkaen.

Monessa mukana:

Linkit yllä oleviin julkaisuihin:

Mineralia lehdet = www.tampereenkivikerho.fi ***** Merenluotojen kultakesä 2016 ***** Lapin sota 1944 ***** Kullanetsintäretki Lappiin 1868 *****

Kirjat ja julkaisut 1967 – 2019

  • Kullankaivajan opas, Hipputeos 2003 ja 2014
  • Ivalojoki – kulkijan kultamaa, Hipputeos 2005
  • Petsamo – siellä kuljimme kerran, Hipputeos 2010
  • Kultamaiden opas, SML 1977
  • Lapin kultamaat, SML 1983
  • Kullan ja luonnon kutsu, SML 1990
  • Sankareita, veijareita ja huijareita, Lapin kullan tarina, Edita 1999
  • Kullankaivajan opas,
  • Lemmenjoen kultamaat, SML 1969
  • Kultamuseo 10 vuotta, Kultamuseo 1983
  • Kultakuumeen kuvat, Kultamuseo 1993
  • Kultamaiden opas, Kultamuseo 2000
  • Saariselkä, Magneettimäestä matkailukaupungiksi, SML 1992
  • Kaunispää ja Saariselkä, SML 1984
  • Suomen kivet, useina painoksina 1988–2002, SML ja Edita
  • Lapinmaan kuusi vuodenaikaan, suomi ja englanti, Tietosanoma 1989
Kirjojani

Kymmeniä matkailu- ja retkeilyoppaita Suomen Matkailuliitolle 1967–1999; Saariselän opas, Tunturivaeltajan opas, Melontareittiopas, Kilpisjärven opas, Suomen retkeilyopas, Pohjois-Suomen autiotuvat jne.

Näin Katso-lehti kertoi kullankaivajien radiodokumentin saamasta voitosta Prix Italia kilpailussa 1983. Samassa kisassa ”Rauta-aika” voitti pääpalkinnon, se vei lähes kaiken huomion ohjelmaltamme. Oli muuten melkoinen urakka kääntää kultamiesten arkinen puhe muille kielille. Mielenkiintoista oli myös kuunnella voiton jälkeen ohjelman vierakielisiä esityksiä, joissa paljon käytettiin alkuperäistä puhetta ja ääniä, joita olimme taltioineet kultamailla liikkuessamme.

Radiodokumentti ”Oikotie vai elämäntapa” kullankaivajista yhdessä Pertti Salomaan ja Martti Timosen kanssa voitti 1983 Prix Italia palkinnon. Retkeily- ja lomaradion toimittajana useina kesinä 1980-luvun alussa.

  • ”Oikotien vai elämäntapa ” radiodokumentin kansainvälisesti palkittu ohjelma löytyy YLE Arenasta.
  • Asiantuntijana Åke Lindmanin elokuvassa ja televisiosarjassa ”Lapin kullan kimallus”.
  • Useita radio-ohjelmia Lapin kullasta ja Lemmenjoelta vv. 1981–1986, jolloin tein Martti Timosen kanssa muun muassa matkailusta ja retkeilystä kertovia ohjelmasarjoja.

Mukana tietokirjoissa

  • Murtunut unelma Petsamosta, Petsamo on Lapin ja Suomen matkailun alkukoti, Väyläkirjat 2019
  • Retkelle luontoon ja menneisyyteen; Lapin vahoja kulkukeinoja, Hipputeos 2009
  • Tunne maasi, Oma maa – lomamaa, Lomasuuntana Suomi-kirjoissa, Hipputeos 2009–2011
  • Taistelu Lemmenjoen kullasta, Lemmenjoen juhlakirja Metsähallitus 2004
  • Lapin autiotupien historia, Autiotupa-kirja Edita 2002
  • Suomen matkailu ja luonto, oppikirja Viron kouluille ”Soomes o niin” 2001, Suomen Viron Instituutti ja Kolibri
  • Lapin matkailu alkoi Petsamon tieltä, Lapin tiepiirin 75-vuotisjuhlakirja 2000
  • Kun Suomi etsi itseään viertoteiltä ja matkailureiteiltä, Mobilian vuosikirja 2000
  • Lapin kullankaivun historia ja 1990-luvun kultaryntäys, Morgamin pyrkyrit – Kullankaivajain liitto 1949–1999, Puntsi 1999
  • https://seppojpartanen.com/kolttakongas-tuhlattu-maailmaperinto-ja-matkailumme-alkukoti

Kooste helteisen kesän ja värikkään syksyn 2021 kuvia mökkimaisemista Jaalan Niskajärven Muurahaissaaresta:

Retki- ja poropolkuja elämän varrelta

Kirjoituksia aikakaus- ja sanomalehdissä matkailusta, retkeilystä, matkailun historiasta, Lapista, kullankaivusta (Retki, Erä, Hiidenkivi, Suomen Kuvalehti, Apu, Seura, Tuulilasi, Lapin Kansa, Latu ja Polku, Inarilainen, Mineralia, Suomen Matkailu jne)

Lapin kultahistorian asiantuntijana Åke Lindmanin elokuvan ja televisiosarjan ”Lapin kullan kimallus” tuotannossa ja käsikirjoituksen hiomisessa.

Ansioita; Matkailutoimittajien Kilta ry:n puheenjohtaja 1976–1978 ja kunniajäsen, Suomen Matkailuliiton, Kultamuseoyhdistyksen ja Lapin Kultala säätiön kultaiset ansiomerkit, Lapin Kullankaivajain Liiton kunniajäsen.

Yleisöluentoja; seminaarialustuksia ja juhlaesitelmiä Lapin kullasta, Petsamosta, matkailun historiasta, tiedotus- ja julkaisutoiminnasta Lapin Yliopistossa, Museoviraston, Kultamuseon, Suomen Geologisen Seuran ja Tielaitoksen seminaareissa ja koulutustilaisuuksissa, Heurekassa, Siidassa, Lapin Maakuntakirjastossa, Inarin Siidassa ja kirjastossa, Rovaniemen Arktikumissa jne.

Lemmenjoki on minun yliopistoni

Lemmenjoen tuntureita, kultapurot niiden välissä!
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on lemmenjoen-maisema.jpg
Ruijan polulla Ahopään laella 2018 kertomassa Lapin kulkemisen historiasta, ”Tällä paikalla suomalaiset nälkäpakolaiset jättivät lopulliset jäähyväiset entiselle kotimaalleen. Tästä eteenpäin vedet virtasivat Jäämerelle, jonne he taivalsivat”

Juutuin eräällä eräretkistäni keskustelemaan vanhan kullankaivajan kanssa Lemmenjoen Puskuojalla. Ajankohta oli loppukesä 1968 ja paikka Niilo Raumalan turvekämppä. Tuosta keskustelusta alkoi elinkautinen kultakuumeeni, yliopistoni, joka opetti minut kirjailijaksi.

Lemmenjoen kultamaat elivät tuolloin hiljaisia vuosiaan. Muutama elämän evakko oli unohtunut purojen varsille runsas vuosikymmen aiemmin hiipuneesta kultakuumeesta. Mieltäni alkoivat askarruttaa monet kysymykset: ihminen, yksinäisyys, erämaa, kullan ja onnen tavoittelu, sopeutuminen ja hyväksyminen?

Lapin kelossa on jotakin tuttua ja läheistä; vasemmalle kiertynyt ja sisältä ontto!

Ryhdyin tutkimaan kultaa ja kultahistoriaa kirjoista ja arkistoista, kulkemaan, kuvaamaan ja jututtamaan kullankaivajia. Minulle avautui uudenlainen maailma. Kullalla, uskolla, toivolla, unelmilla ja ahneudella on ollut valtava voima. Se on muuttanut maailman ja Lapin karttaa, nostanut ja kaatanut kansoja, tehnyt köyhistä rikkaita ja rikkaista köyhiä. Erämaassa ja arkistoissa törmäsin uskomattomiin ihmiskohtaloihin, jotka ovat toisintoja samankaltaisista kohtaloista maailman kultakentillä.

Tuon Lemmenjoen retken innoittamana tein pienen vihkosen nimeltä Lemmenjoen kultamaat. Kullan maailmanmarkkinahinta oli hyvin alhaalla ja monilla kaivajilla oli suoranainen huoli leivästä. Yritin Niilo Raumalan ja Yrjö Korhosen kanssa kehittää Lemmenjoen retkeilyä siihen suuntaan, että siitä tulisi tuloja kullankaivajille. Kultaa ei juuri maasta kannattanut kaivaa, parempi kaivos oli turistin lompakko. Matkailu Lemmenjoelle ei riittävässä määrin onnistunut. Nipa ja Yrjö muuttivat Tankavaaran kesällä 1970 ja tästä sai alkunsa kultamuseo, kultakisat, kultakylä ja vähitellen koko kultakulttuurin elpyminen.

Lemmenjoki on viime vuosikymmeninä ollut Lapin rikkain huuhdontakultamaa. Uusi sukupolvi on vallannut vanhat kultapurot, käynyt omat sisäiset ja ulkoiset taistelunsa todistaen jälleen kerran, että usko on uusiutuva luonnonvara. Lemmenjoen nimi tuli kultahistoriaan ensi kerran 1868 nimismies Konrad Plantingin kirjeessä vuorihallitukselle. Ivalojoen kultaryntäyksen aikaan 1870 Lemmenjoelle lunastettiin yksi kullanetsintälupa. Lemmenjoen kulta löydettiin lopullisesti 1945, alue koki kultaryntäyksen saman vuosikymmenen lopulla. Se hiipui 1950-luvulla, heräsi uudelleen 1980-luvulla jatkuen edelleen.

Kulta on tuonut Lemmenjoen nimen tutuksi kaikille suomalaisille jopa niin, että moni yhdistää mielessään Lapin kullankaivun ja Lemmenjoen. Kullan vaikutus Inarin Lapin kehittymiseen ja muuttumiseen näkyy selvästi vasta silloin, kun historiaa tarkastelee pitemmällä aikajänteellä ennen kultaryntäyksiä.

Lemmenjoen kullankaivu koki historiallisen muutoksen heinäkuun alusta 2021. Kaivoslain määräämänä ja jatkoajan päätyttyä kaikki kaivospiirit kansallispuiston alueella lakkautetaan. Se merkitsee konekaivun loppumista, koneiden siirtämistä muualle ja kullankaivun loppumista vanhoilta veteraanikaivajilta. 

 

Etsitty emäkallio, Pyrkyripalsta Inarin kirkonkylän hautausmaalla, on monen kullankaivajan viimeinen leposija. Tässä osa heistä, Lemmenjoen veteraaneja.

Monet taiteilijat ovat hakeneet innoitustaan Lemmenjoelta ja kullasta. Jokaisessa tuntemassani kultamiehessä on annos taiteilijaa, ainakin elämäntaiteilijaa.

Lapin kullankaivun historia alkoi Ivalojoen Nulkkamukassa näiltä kallioilta 1868. Kaksi vuotta myöhemmin joen rannan täyttyivät kullanetsijöistä. Kalifornian Eldoradon kultaryntäys parikymmentä vuotta aikaisemmin oli mallina laille ja määräyksille.

Kullan historian tutkiminen on ohjannut minut perehtymään tarkemmin myös Lapin ja koko Pohjoiskalotin menneisiin vuosisatoihin, Ultima Thulen kulkemisen ja siellä elämisen historiaan, sotien jälkiin ja ikivanhojen kulkukeinojen merkkeihin luonnossa. Tutuksi ovat tulleet Kilpisjärven suurtunturit, Pallaksen kerot, Kevon kanjoni, Saariselän mahtavat maisemat, Pyhätunturi, Ivalojoen kosket ja vesireitti sieltä Rovaniemelle, Inarijärvi ja sen takamaat, jopa kaukaiset Kalifornian Eldorado, Jäämeren ja Petsamon Petsamon jylhät rannat.

Lapin kultahistorian karttoja ja dokumentteja

Tutki kultahistorian dokumentteja klikkaamalla yllä olevaa otsikkoa tai kartan alla olevaa osoitetta!

https://drive.google.com/drive/folders/1LM1UEmCOBPjz7_UWgFqG6bdSaZBzE8ot

Lemmenjoella 1991 tutkin Herman Stigzeliuksen kanssa isoa kultahippua, jonka Merenluoto Kari löysi sillä hetkellä, kun saavuimme pienkoneella Martin Iiskon palon lentokentälle. Hippu sai siitä nimekseen ”Hermannin Onnetar”.

Lemmenjoki nousee muistoissani päällimmäiseksi ehkä siksi, että mahtavan luonnon lisäksi tutustuin siellä elinkautisiin kullankaivajiin, jotka olivat jääneet ryntäyksen hiljennyttyä. Erämaa, yksinäisyys, kova työ ja luonnon ehdoilla eläminen olivat hioneet heistä viisaita ja avarakatseisia ihmisiä. Nipa, Viktor, Yrjö, Heikit, Risto ja monet muut ohjasivat minut näkemään heidät pitkän, yli 150 vuotta kestäneen historian osana ja jatkona. Sain olla näkemässä, kokemassa ja tekemässä heidän jälkeistä aikaa, jolloin uusi sukupolvi ryntäsi kultamaille.

Lemmenjoen kultamaat 1969, Kultamaiden retkeilyopas 1977, Lapin kultamaat 1983, Kultamuseo 10 vuotta 1983, Kullan ja luonnon kutsu 1990, Saariselkä – Magneettimäestä matkailukaupungiksi 1992,  Kultakuumeen kuvat 1993, Suomen kivet 1992–2011 useina painoksina ja laitoksina (myös nimellä Suomen koru- ja jalokivet), Sankareita, veijareita ja huijareita – Lapin kullankaivajien tarina 1999, Morgamin pyrkyrit – Lapin kullankaivajain liitto 1959 – 1999 (johdanto ja loppusanat), Kullankaivajan opas 2003 ja 2014, Ivalojoki – kulkijan kultamaa 2005, Kullankaivajan opas 2004 ja 2014.

Kultaa ja kullankaivua olen käsitellyt monissa muissa kirjoissa ja sadoissa lehtijutuissa 1960-luvulta alkaen.

Kuvia vuosikymmenten varrelta:

Ylinnä presidentti Urho Kekkonen vaskaa kultaa Ivalojoen Kultalan rannassa 1977. Vieressä kullankaivaja Viktor Koivula opastamassa löytämään ”suolatun” parin dramman hipun. Seuraavassa kuvassa .Lemmenjoki ja Ivalojoki kohtaavat ensi kerran, kun Viktor Koivula ja NIilo Raumala unohtuvat lyömään kättä Tankavaaran kullanhuuhdontakisoissa 1976. Nämä kaksi legendaa vaikuttivat eniten siihen, että hurahdin kullankaivajiin ja kultahistoriaan 1960-luvun lopulla.

Kari Merenluoto ja isommushippu 2018 vaimo Sirkan kuvaamana, Jaakko Isola 1968, Yrjö Korhonen Lasse Kockin piirtämänä, Seppo Mauno 2019, Unto Koivunen 1977 ja Jaakko Mäkinen, Laanilan viimeinen elinkautinen 2002.

Muistoja vuosikymmenten takaa, joukko Lapin kullankaivun legendoja Tankavaaran kultakylän terassilla elokuussa 1990: oikealta Jarmo Lappalainen, Arska Alhonen, Herman Stgzelius, Antti Alhonen, Yrjö Korhonen, Seppo J. Partanen ja takana seisomassa LKL:n pj. Jaakko Kangasniemi.

Muistoja vuosikymmenten takaa, joukko Lapin kullankaivun legendoja Tankavaaran kultakylän terassilla elokuussa 1990: oikealta Jarmo Lappalainen, Arska Alhonen, Herman Stigzelius, Antti Alhonen, Yrjö Korhonen, Seppo J. Partanen ja takana seisomassa LKL:n pj. Jaakko Kangasniemi. Kuva Sirkka-Liisa Alhonen.

Linkki ”Kultaiset muistoni” valokuviin 50 vuoden ajalta Lapin kultamailta: klikkaa tekstiä alla

Kultamaiden rännivahtina 50 vuotta

Koskenlaskuretki halki Ivalojoen kultahistorian

Alla olevasta linkistä löydät Ivalojoen koskien laskuohjeet Kutturasta Lappispolaan sekä paljon tietoa jokivarren kultahistoriasta. Ivalojoen veden korkeus vaihtelee paljon hyvinkin nopeasti ja PDF-julkaisun ohjeet on laadittu keskiveden aikaan, joten jokaisen on poimittava kivet ja valittava laskureitti omien havaintojensa ja taitojensa ohjaamana.

Viimeinen vaativa kivikko on edessä Toloskoskessa, sen jälkeen edessä on pitkä suvanto Tolosen kylän ohi Lappispolan määränpäähän. Tämä kaksiosainen ja mutkainen koski on kävellen tarkastettava, etenkin tämä paikka kosken alla! Laskuohjeet avautuvat alla olevasta linkistä, mutta muista, että vain sinä vastaan reitin valinnasta. Veden korkeus vaihtelee, jokainen kivi on ohitettava.

https://drive.google.com/file/d/1WqEyQfjoJIH47R_FVs5iIuUDQ-B8z9lC/view?usp=sharing

Retki Kalifornian Eldoradon kultamaille

Klikkaa kuvaa – Eldoradon kultakentät avautuvat

Kultaa vai katinkultaa, takana American River, josta alkoi koko maailmaan levinnyt kultakuume 1849-1850.

Linkkejä Lapin kultahistoriaan

Alla linkkejä Seppo J. Partasen esitelmiin ja julkaisuihin Lapin kultahistoriasta

https://1drv.ms/b/s!Apq6oij3oQVi-kUoc29jfAPEN5cq  = Lihrin raportti senaatin kullanetsintäretkestä 1868.

https://drive.google.com/file/d/1WqEyQfjoJIH47R_FVs5iIuUDQ-B8z9lC/view?usp=sharing  =Koskenlaskuohjeet ja kultahistoriallisten kohteiden esittely Ivalojoen kulta-alueelta Kutturasta Toloseen noin 45 km.

https://drive.google.com/file/d/1MFwtIAWrvtWHwSAZPHUcmzuO8SjPxUfn/view?usp=sharing = Halki Kalifornian kultahistorian, Eldoradon 1849 alkaneen kultaryntäyksen kohteiden esittely vuodelta 2014

https://drive.google.com/drive/folders/1LM1UEmCOBPjz7_UWgFqG6bdSaZBzE8ot = karttoja, dokumentteja, kuvia ja tekstejä kullankaivun historiasta.

Näin alkoi Lapin ja Suomen matkailun kehittäminen 100 vuotta sitten:

Petsamo – siellä kuljimme kerran:

Mineralia lehden Petsamo-teemanumeron 1/2021

https://yle.fi/uutiset/3-11417446

Katso TV1 kuvavideo Petsamosta, klikkaa merkkia tai osoitetta
Linkki PDF-julkaisuun alla ja yllä

https://drive.google.com/file/d/1xZyl9eQko8Vhk3n4kWwxhgffKXL1QPnf/view?usp=sharing

Alla olevasta linkistä löytyy Suomen matkailuteiden tieselosteet vuosilta 1937-39. Matkailijayhdistys ajoi tuhansia kilometrejä teitä kartoittaen kaikki kylät ja kaupungit, nähtävyydet ja palvelut Hangosta Petsamoon, Viipurista Tornioon . Tielehdistä automatkailija sai koottua itselleen ajoreitin. Valtava urakka saatiin valmiiksi juuuri ennen sotia ja autokuormallinen tielosteita eri kielillä jäi vanhentumaan varastoihin. Niistä olen digitoinut yhden suomenkielinen versio. PDF-julkaisu on melko suuri, joten lataus voi tovin kestää:

https://drive.google.com/file/d/1ZYDr-FPVtREtYlhmxpMVH5cD7g2pll9m/view?usp=sharing