Hotellin rakentaminen tiettömään erämaahan aloitti uuden aikakauden matkailun historiassa 1938. Siihen asti Suomea esiteltiin lähes yksinomaan kesämatkailumaana. Visio talvimatkailusta tuntureilla syntyi vuosikymmenen alussa, jolloin liikunta- ja urheilujärjestöt innostuivat viemään jäseniään pohjoisen tunturikyliin. Ideoita palveluiden rakentamisesta Lappiin haettiin Sveitsin ja Itävallan Alpeilta sekä Ruotsin Åresta.

Pallakselta saivat alkunsa retkeily ja tunturihiihto, porosafarit, opastetut hiihto- ja laskettelukurssit, pakettimatkailu ja monet muut matkailupalvelut, joiden varaan nykyiset Lapin lokakeskuksen rakentuvat. Laskettelu aloitettiin Pallaksen rinteillä 1935 ”luikerteluna” Taivaskerolla, jonne pystytettiin 50 punaista lippuseivästä. Luikertelu ja tunturihiihto muuttuivat lasketteluksi jatkosodan aikana; suomalaiset opettivat saksalaisia maastohiihdossa ja alppijääkärit antoivat oppia laskettelussa.

Ulkokuvia Pallaksen uudesta hotellista

Hotellin rakentaminen tiettömään tunturiin on matkailuhistoriamme ylväimpiä saavutuksia. Pallas eli vajaat seitsemän kiihkeän dramaattista vuotta ja räjäytettiin lokakuun lopussa 1944 Lapin sodan taistelujen aikana.

Matkailu ja luonnonsuojelu marssivat yhtä jalkaa samoilla saappailla Pallakselle, Petsamoon, Kilpisjärvelle, Saariselälle, Pyhätunturille, Kolille, Aulangolle ja monelle muulle kohteelle Suomessa. Ensimmäiset kansallispuistot perustettiin 1938 näyteikkunoiksi suomalaiseen maisemaan. Niihin rakennettiin matkailupalvelut yhteistyönä matkailun, luonnonsuojelun ja valtion kanssa. Metsätieteellinen tutkimuslaitos antoi Matkailijayhdistyksen käyttöön tukikohtiaan muun muassa Hetassa ja Pallasjärvellä, oli mukana maanteiden suunnittelussa ja rakentamisessa, vaellusreittien viitoituksessa, soravarojen kartoittamisessa, puiden kaatamisessa ja sahaamisessa rakentamista varten.

 

Pallaksen matkailuhotellin avaaminen maaliskuun 1. päivänä 1938 aloitti uuden kehitysvaiheen Lapin matkailussa; talvi tuli keskeisesti mukaan, ryhdyttiin rakentamaan laskettelurinteitä, hiihtolatuja ja reittejä, autiotupia, aloitettiin porosafarit, tunturihiihtokurssit, varusteiden ja välineiden kehittäminen. 1930-luvun alussa hiihto- ja urheilujärjestöt, Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitto aktiivisimpana, aloittivat lomatoiminnan myös Kilpisjärvellä, Äkäslompolossa, Sirkassa, Saariselällä, Pyhätunturilla, Ounasvaaralla, Sallassa ja Kuusamossa.

Sisäkuvia hotellista

Yli vuorokausi matkantekoa

Matka Helsingistä Pallakselle kesti talvella 1938 yli 30 tuntia. Pikajuna lähti Helsingistä klo 11,15, oli Tampereella 14,26 ja Haapamäellä 18,11. Siellä junaan liitettiin makuuvaunut. Ouluun saavuttiin aamulla 6,30, Kemiin 9,11 ja Tornioon 10,19. Juna Kaulirantaan lähti 11,00 ja oli perillä 13,20. Sieltä lähti postiauto 13,30 ja saapui Muonioon 19,40. Matka jatkui autoilla Kutunivaan, josta loppumatka porokyydillä hotellille.

Jerisjärven luoteisnurkassa sijaitseva Kutuniva oli talvisin automatkan määränpää ja sieltä kuljettiin Sammaltunturin yli porokyydillä tai lumikiitäjällä. Aurattava talvitie saatiin valmiiksi vasta 1950-luvulla, jolloin uusi hotelli oli ollut käytössä jo muutaman vuoden.

Pororaitoja, lumikiitäjä, oma virvoitusjuomatehdas

Hinnat talvella 1938

Normaalilla tavalla hotelli ehti toimia vain kaksi talvea, kolmantena oltiin jo talvisodassa ja hotellia tarvittiin Lapin lääninhallituksen salaisena toimipaikkana, jonne se siirtyi pois Rovaniemen pommituksista.

Hotelli vuokrattiin lähes kokonaisuudessaan Saksan armeijan virkistyskäyttöön alkuvuodesta 1942. Asia kirjattiin Matkailijayhdistyksen johtokunnan pöytäkirjaan seuraavasti; ”8.12.1941 Hotellin majoitetaan saksalaisia sotilaita hyvää korvausta vastaan”. Saksalaiset upseerit ja sotilaat kaikilta sodan rintamilta viettivät hotellissa kaksi lomaviikkoa, paikalla oli suomalainen henkilökunta.

Saksalaisten loma-ajalta on vähän tietoa, kuvia tai dokumentteja. Matkailijayhdistys sai hyvän korvauksen, hotellin käyttöaste oli korkealla ilman markkinointikuluja ja yhteistyö aseveljien kesken sujui hyvin luoden pohjaa ”alppihiihdon” tulolle tuntureille.

Operaatio Nyrkki ei pelastanut Pallasta

Hotellin evakuointi aloitettiin syyskuun loppupuolella 1944, vajaa kuukausi Suomen erillisrauhasta ja ensimmäisten sotatoimien alusta vetäytyvien saksalaisten kanssa.  Suuri osa hotellin irtaimistoa pelastettiin siirtämällä se Ruotsin Matkailijayhdistyksen toimipaikkoihin. Hotelli suljettiin 1. lokakuuta kello 10 ja tuhottiin kuun lopussa. Tuhon omaksi joutuivat myös Pallasjärven ja Ounastunturin Pyhäkeron majat. 

Pääesikunta yritti pelastaa Pallaksen rakennukset lähettämällä kaksi kaukopartiota suojelemaan sitä.  Lisäksi suunniteltiin laskuvarjojoukkueen lähettämistä, mutta siitä luovuttiin vaikeiden sääolosuhteiden takia. Lokakuun loppupäivät olivat lauhoja ja sumuisia, lunta oli vain muutama sentti.

Ensimmäiset käskyt suojaamisesta lähtivät kenraali Ensio Siilasvuon johtamasta III armeijakunnan esikunnasta Oulusta keskiviikkona 25. lokakuutta 1944 kello 14 Muoniota lähestyvälle 11 divisioonalle: ”Suunniteltu sissiosasto n. 2 joukkuetta liikkeelle viimeistään 26.10. aamulla, jossa 28. aamusta alkaen yhdysmies luutnantti Nykäsen kaukopartiosta. Tehtävä: Nykäselle alistettuna estää kohteen tuhoaminen. 5 vrk muona, tunnussana Nyrkki”.

Käsky tuli Päämajasta Mikkelistä 25.10. 1944. Matkaan määrättiin luutnantti Heikki Nykäsen johtama Päämajan kaukopartio, joka lentokuljetuksena oli siirretty Oulujärveltä Pellon Alposjärvelle ja sieltä kohti Pallasta Äkäsjärvelle, josta se teki muutaman päivän ajan tuhotöitä vaikeuttaakseen saksalaisten vetäytymistä Muonio – Kittilä tiellä.  Joidenkin tietojen mukaan partio oli tarkoitus viedä lähemmäs Pallasta joko Jerisjärvelle tai Pallasjärvelle, mutta huono lentosää oli pakottanut laskeutumaan Äkäsjärvelle. Sieltä lähdettiin marssimaan Pallasta kohti torstai aamuna 26.10. Osastossa oli noin 20 miestä. Matkalla saatiin tietää hotellin hävittämisestä ja osasto jatkoi saksalaisten joukkojen häirintää ja kotiutettiin kuten suurin osa suomalaisista sotilaista marraskuun alkupäivinä.

Alla kartta Pallasta pelastamaan komennetun kaukopartion reitistä Lauri Jaatisen kertomuksen mukaan. Radiopuhelin ei toiminut, joten tieto hotellin räjäyttämisestä ei koskaan tavoittanut partioita eikä se myöskään kohdannut toista partioita, joka lopetti tehtävän saatuaan tiedon Äkäsjärven toisella puolella.

Toinen kaukopartio sai käskyn lähteä Pallakselle saapuessaan Pellon suunnasta Liekopaloon Muonion eteläpuolelle 25.10. Saksalaisilla oli vahvat puolustusasemat Muonion itä- ja eteläpuolella suojaamassa sotatarvikevaraston tyhjentämistä kirkonkylässä. Suomalaiset  aloittivat tutuksi tulleet koukkaukset metsien kautta vihollisen selustaan.

Luutnantti Reino Linnan johtama 11. divisioonan sissiosasto lähti koukkaavien osastojen mukana 26.10. koilliseen tavoitteena Pallaksen pelastaminen. Nivunkijärvellä yövyttiin ja sieltä lähdettiin pohjoiseen tietämättä, että hotelli oli jo räjäytetty. Osaston eteneminen pysähtyi Kittilä-Muonio maantielle, joka oli niin täynnä saksalaisia kolonnia, ettei tien ylitykseen ollut mahdollisuutta. 

Sissiosasto yöpyi metsässä maantien eteläpuolella saksalaisten läheisyydessä ja pujahti seuraavana päivänä tien yli Kutunivan kautta Pallasjärvelle, jossa yövyttiin polttamatta jääneessä ladossa. Aamulla 30. lokakuuta osasto lähti täyttämään saatua tehtävää kulkemalla tunturin yli Pallasjärveltä kyteville hotellin raunioille.

Suuri räjähdys 26.10.44 klo 12 

”- Pystyssä oli vain lautaparakin puolikas, josta toinen pää oli räjäytetty. Ehjässä päässä oli vielä kerrossänkyjä ja seiniin oli piirretty yöpyjien nimiä ja päivämääriä. Siinä keittelimme kahvit raunioista otetuilla laudan kappaleilla. Koko kurun päällä oli sumukerros, ja sumun seasta kuului porokellojen kalkatus. Kohta joku kysyi, että onko siellä Suomen miehiä. Kaksi poromiestä tuli takkaporojen kanssa ja kertoivat, mitä oli tapahtunut; olivat olleet vähintään parin kilometrin päässä hotellista, kun se oli räjäytetty 26.10. kello 12”, kertoi rovaniemeläinen Lauri Jaatinen, joka toimi ryhmän apulaisjohtajana. Pysytyssä ollut rakennus lienee hotellin pohjoispuolella sijainnut Naisten maja. 

Hotelli oli räjäytetty 4 päivää aikaisemmin, jolloin sissiosasto kuuli ensi kerran tehtävästään. Osasto sai yhteyden komentopaikkaansa mukana olleella Kyynel-radiolla vasta pari päivää Pallakselle saapumisen jälkeen. Yhteyttä ei saatu myöskään Nykäseen ja Päämajan kaukopartioon, vaikka Jerisjärven ja Kutunivan tienoilla partiot olivat lähellä toisiaan.

Pallaksen hotellin tuhoaminen liittyi Muonion taisteluihin suomalaisten ja saksalaisten välillä. Suurten sotatarvikevarastojen tyhjentäminen Muoniossa viivästytti saksalaisten vetäytymistä ja molemmat osapuolet tiesivät taistelujen alkavan.

Suomalaiset joukot lähestyvät Muonion kirkonkylää 29.10.1944. Saksalaiset ovat viimeistelemässä varastojen tyhjentämistä ja siirtoa pohjoiseen.

Päämajaan saatiin tieto hotellin hävittämisestä 27.10. illalla. Se kirjattiin sotapäiväkirjaan seuraavasti: ”Kaukopartio ja 11 D:n sissiyritys hotellin valtaamisesta ennen sen tuhoamista epäonnistui osastojen ennättämättä perille ennen vihollisen suorittamaa räjäytystä eilen noin kello 12.”

Kutunivan ja Pallasjärven kaikki rakennukset oli tuhottu silloin, kun Lapin sodan viimeinen suuri taistelu Muoniossa oli alkamassa ja saksalaisten puolustuslinjoja ryhdyttiin purkamaan Kittilän ja Tornionlaakson tien suunnilta. Suomalaisten siltojen ja siltarumpujen räjäyttäminen, miestappiot ja Muoniossa olevan suuren sotatarvikevaraston tyhjentäminen saivat saksalaiset tehostamaan hävittämistä. Kerässieppi oli harvoja tuhomatta jääneitä kyliä, vaikka jopa autiotuvat ja Pyhäkeron hiihtomaja poltettiin.

Viestintäyhteydet eivät Lapin sodassa olleet tehokkaita, sillä Pallakselle lähetettiin useita osastoja ja partioita sissien avuksi tai tarkistamaan, mitä siellä tapahtuu 28.–30. lokakuuta niinä päivinä, kun Muonion taistelun olivat kiivaimmillaan ja hotellin paikalla syvä kuoppa.

Vanhan hotellin muistomerkki paljastettiin 1987 raunioilla, jotka oli peitetty Metsäntutkimuslaitoksen toimesta saman vuosikymmenen alussa. Muistomerkin suunnitteli arkkitehti Arto Alanko ja toteutti Suomen Matkailuliitto.

SMY:n 24 toimipaikasta tuhoutui tai jäi luovutetulle alueella 17 hotellia, majaa ja ravintolaa. Niiden vakuutusarvo oli 50,1 milj. mk, josta yhdistyksen vahinkojen osuus 35,4 milj. mk. Irtaimistosta saatiin pelastettua 4.5 miljoonan markan edestä ja irtaimisto siirrettiin pääasiassa Aulangolle ja Ruotsiin.

Arkkitehti Arto Alangon suunnittelema vanhan Pallaksen muistomerkki paljastettiin 1998 kansallispuiston ja hotellin 60-vuotisjuhlien yhteydessä, jolloin julkaistiin myös kirja Pallas & Ounas.

Uusi Pallas nousee tuhkasta

Uusi Pallas hotelli rakennettiin noin 500 m vanhan hotelli raunioista suojaisemmalle alueelle. Hotellin hirret sahattiin Pallasjärvellä ja se avautui 10 vuotta vanhan hotellin käynnistymisestä 1948. Uudelle Pallakselle oli alkuvuosina talvisin kuljettava poroilla tai lumikiitäjällä, sillä aurattava talvitie saatiin vasta 1950-luvun puolivälissä.

Sodan jälkeen rakennetun matkailuhotellin omistaa Lapland Hotels, Lapin ja koko Suomen suurin yksityinen hotelliketju. Ketju syntyi Olostunturin matkailuhotellin omistajan Pertti Yliniemen ostettua Kilpisjärven, Hetan ja Pallaksen hotellit Suomen Matkailuliitolta vuosituhannen vaihteessa sekä myöhemmistä matkailukohteiden ostoista ja fuusioista Äkäslompolossa, Levillä, Saariselällä, Pyhätunturilla ja Rovaniemellä. Ketju kantaa oikeutetusti Lapin matkailuhistoriallista perinnettä hartioillaan. Pertti Yliniemen isä Arvo perusti 1960-luvun alussa Olostunturin hotellin sekä toimi edellisellä vuosikymmenellä Pallaksella hiihdonopettajana. 

Muonion kunta on käynnistänyt uuden rakennuskaavan suunnittelun laajennusta ja rakentamista varten. Eduskunta hyväksyi keväällä 2010 Pallas-Yllästunturin kansallispuistolain muutoksen, joka sallii hotellin laajentamisen. Hotellin vuodepaikkamäärä on tällä hetkellä 130, mutta uuden lain mukaan paikkoja saa olla 320.

Muna vai kana ensiksi Pallakselle?

Pallasta koskevassa keskustelussa on monesti heitetty väittämä, että hotelli tuli ensin ja kansallispuisto vasta matkailun jälkiä seuraten. Näinhän asia ei ole, sillä matkailu ja luonnonsuojelu tulivat tuntureille yhtä aikaa. Hotellin avaaminen ja kansallispuiston perustaminen ajoittuvat molemmat alkuvuoteen 1938; puisto sai lakinsa 18. helmikuuta ja tunturihotelli vihittiin 7. maaliskuuta.

Tätä ennen oli tehty työtä vuosia. Metsätieteellinen tutkimuslaitos ja Suomen Matkailijayhdistys toimivat läheisessä yhteistyössä niin luonnonsuojelualueita kuin matkailuakin rakennettaessa. Laitoksen johtaja, professori Olli Heikinheimo oli Matkailijayhdistyksen johtokunnan varapuheenjohtaja. Hänen toimestaan ryhdyttiin vuonna 1934 suunnittelemaan maantien rakentamista Pallasjärven tieltä tulevan hotellin rakennuspaikalle.  Puiston vartija Viljo Pakasmaa etsi esimiehensä käskystä rakentamiseen ja tiilentekoon sopivia soravaroja. Sellainen löytyikin Killinpoikainjärven läheltä ja sinne syntyi tiilitehdas.

Matkailijayhdistys sai käyttöönsä Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen talot Pallasjärvellä ja Hetassa vuosina 1934–1935. Suomen Naisten liikuntakasvatusliiton ”Kaarinat” rakensivat ”naistenmajan” Vatikuruun 1934 Ruotsinkielinen hiihtoliitto piti tukikohtanaan Yllästuntureita. Tunturihiihdon suosion siivittämänä SMY ryhtyi suunnittelemaan hotellia Pallakselle ja hiihtomajaa Ounakselle.

Suomen luontoa ja maisemia haluttiin tehdä tunnetuksi niin oman maan kansalaisille kuin ulkomaalaisillekin. Tätä työtä tehtiin luonnonsuojelualueita perustamalla ja matkailukeskuksia rakentamalla. Metsätieteellinen tutkimuslaitos ja Matkailijayhdistys toimivat kiinteässä yhteistyössä Pallaksen lisäksi muun muassa Petsamossa, Kilpisjärvellä, Kolilla ja Aulangolla. Matkailu ja luonnonsuojelu olivat kansallisen identiteetin rakentamisen työvälineitä, toisilleen hyvin läheisiä ja tarpeellisia.

Pakasmaan kirje Heikinheimolle 1935: 

Matkailu ja luonnonsuojelu, Matkailijayhdistys ja Metsätieellinen tutkimuslaitos tekivät tiivistä yhteistyötä luonnonsuojelualueiden aikaansaamisessa, teiden ja palvelujen rakentamisessa 1920-luvulta alkaen. Tästä kertoo yllä oleva tutkimuslaitoksen metsänvartija Viljo Pakasmaan kirje laitoksen johtaja Heikinheimolle, joka toimi myös Matkailijayhdistyksen johtokunnassa.

Matkailu ja luonnonsuojelu rakensivat Pallaksen yhteisvoimin näyteikkunaksi suomalaiseen sielunmaisemaan. Tiivis yhteistyö kesti sodat, tuhot ja jälleenrakennuksen jälkeiset vaikeat vuodet. Yhteiselo muuttui pakkoavioliitoksi 1970-luvulla. Matkailu kaupallistui, uudet matkailukeskukset nielivät tuhansia vuodepaikkoja. Samalla ympäristö- ja luonnonsuojelu eriytyi omaksi hallinnon alakseen, joka erityisen tarkasti pyrki varjelemaan Pallasta, Kolia ja muita vanhoja matkailua varten suojeltuja luontokohteita. Matkailun visiot oli helpompi toteuttaa uusissa lomakeskuksissa.

Pallakselle laadittiin 1974 yleiskaava, johon oli sijoitettu kaikkiaan 1180 majoituspaikkaa; uusi hotelli, lomamajoja ja rivitaloja, asuntovaunu- ja telttailualue. ”Kehittämisessä tulee tukeutua alueen luontaisiin arvoihin eli luonnon maiseman ja maastomuotojen tehokkaaseen hyväksikäyttöön… tulee pyrkiä ulkoilu- ja matkailutoimintojen kehittämiseen siten, että alueelle voidaan perustaa valtakunnallisen tason matkailukeskus”, sanottiin tavoitteista yleiskaavassa. Tämä uudistus jäi öljykriisin, uudistuvan ympäristöhallinnon ja Matkailuliiton ongelmien vuoksi toteutumatta ja Pallas museoitiin yli 30 vuodeksi. Pallas jäi menneisyytensä vangiksi.

Seppo J. Partanen

Yllä oleva juttu on julkaistu Lapin Kansassa 2.3. 2009. Lehdessä oli tuolloin useita artikkeleja ja kannanottoja Pallaksen hotellin uudistussuunnitelmista.

Kuvat Suomen Matkailijayhdistyksen ja Aulis Hämäläisen arkistosta/ Seppo J. Partanen

Pallas julkaisuja 1930-luvulta