Keisari Aleksanteri toinen lupasi Petsamon Suomelle 15.2.1864 vaihtokauppana Kivennavalla Siestarjoen suulla sijainneen tehdasalueen siirrosta Venäjälle. Lupaus toteutui Tarton rauhassa 14.10. 1920. Suomi otti alueen hallintaansa 14.2. 1921.
Omaksi lääniksi Petsamo tuli 22.1.1921 ja maaherraksi nimitettiin Uudenmaan läänin maaherra Ilmari Helenius. Lääninhallinto sijoittui aluksi Alaluostarin hevostalliin. Lääni lakkautettiin ja liitettiin vuoden 1922 alusta Oulun lääniin ja 1938 uuteen Lapin lääniin.
Talvisodassa 30.11. 1939–13.3. 1940 Neuvostoliitto miehitti Petsamon. Moskovan rauhassa 12.3. 1940 Kalastajasaarennon läntinen osa saarineen luovutettiin Neuvostoliitolle ja koko muu Petsamon alue jäi Suomen haltuun.
Petsamo menetettiin jatkosodassa ja sitä seuranneessa Lapin sodassa, jolloin Neuvostoliitto ja Suomi karkotti saksalaiset joukot alueiltaan. Suomalaiset poistuivat Petsamosta syyskuun alussa 1944, jonka jälkeen Petsamossa käytiin rajuja taisteluita neuvostojoukkojen ja Norjaan vetäytyvien saksalaisten välillä. Petsamon menetys sinetöitiin Pariin rauhansopimuksessa 10.2. 1947.
Kartta kansallisuuksista Petsamossa ja Itä-Karjalla vuonna 1921
Nikkelin siunaus ja kirous
Petsamon nikkeli ajautui suursodan lähestyessä maailmanpolitiikan keskiöön, sillä se oli tarpeellinen metalli aseteollisuudessa. Tietoa Kuolan alueen malmeista suomalaisilla oli entuudestaan, sillä Muurmannin rannikkoa ja sisämaata tutkittiin geologien toimesta 1800-luvulla. Mielenkiintoa herättivät erityisesti Kirkkoniemen rautaesiintymät, Paatsjoen timantit ja Jäämeren rannikon lyijy. Yleinen käsitys uudesta alueesta oli kuitenkin se, että rikkaita malmiesiintymiä sieltä tuskin löytyy.
Nikkelin tarina sai alkunsa pian Petsamon siirryttyä Suomelle. Geologisen toimikunnan etsintäryhmä raportoi 1922 Kammikiven tunturin länsipäässä magneettisissa mittauksissa havaitsemistaan malmiesiintymistä. Pian se jäljitettiin nikkeliksi. Eduskunnan määrärahoin tutkimukset käynnistyivät toden teolla 1924 ja ne jatkuivat kymmenen vuoden ajan. Tutkimuksissa käytettiin 1930-luvun alussa ensi kertaa lentokuvia esiintymien paikantamiseen. Vuonna 1934 oli löytynyt toistakymmentä esiintymää, joista lupaavin oli Kaulatunturissa ja sinne kaivos syntyi.
Esiintymä herätti suurta kansainvälistä huomiota ja Geologisen toimikunnan johtaja Sederholm esitteli löytöä muun muassa Kanadassa. Suomessa usko kaivosteollisuuteen oli vähäistä ja toiminnassa oli vain Outokummun kaivos. Sopimus tehtiin lopulta kansainvälisen kaivosyhtiö Incan englantilaisen tytäryhtiö The Mond Nickel Co:n kanssa, joka perusti toimintaa varten tytäryhtiön Petsamon Nikkeli OY:n. Se aloitti toimintansa 1935 tarkistuskairauksilla Kaulatunturin maastossa. Uusi noin 30 km mittainen maantieyhteys tuki kaivosyritystä ja siitä tuli matkailureitti Salmijärveltä Liinahamariin.
Malmin jalostuslaitosta kaavailtiin ensin Liinahamariin, mutta lopulta se sijoitettiin esiintymän läheisyyteen Kaulatunturilla. Rehevään Kolosjoen laaksoon syntyi suuri kaivosyhteisö, jonne johti lähes kolmen kilometrin maanalainen tunneli louhitun malmiin kuljettamiseksi sulattamoon. Toiminnan kaivoksessa piti käynnistyä syyskuun alussa 1940, mutta kaikki pysähtyi marraskuun lopussa 1939. Neuvostoliitto oli noussut maihin Liinahamarissa, sen koneet pommittivat Salmijärveä, joka oli kasvanut elinvoimaiseksi yhteisöksi kaivoksen siivellä. Kaivoksen ulkomaalaiset siirtyivät rajan yli Norjaan seuraten sotatoimia Svanvikissä Paatsjoen vastarannalla. Talvisota oli syttynyt.
Kaivos jätettiin sivuun sotatoimista ja yllättäen Neuvostoliitto luovutti Petsamon takaisin Suomelle rauhanteossa. Petsamon nikkelistä muodostui välirauhan aikana kansainvälinen kiistakapula. Saksa oli miehittänyt Norjan ja halusi nikkeliä aseteollisuutensa tarpeeseen. Suomi oli ottanut kaivoksen haltuunsa ja yritti käyttää nikkeliä hyväkseen kansojen välisissä kiistoissa. Nikkelitoimituksista Saksaan sovittiin kauppaneuvotteluissa kesällä 1940. Neuvostoliitto halusi osansa nikkelistä ja vaati osuutta kaivoksen omistuksesta. Yhteydet länsivaltoihin kiristyivät kansainvälisen yhtiön vetäydyttyä kaivokselta.
Jännitteiden polttopisteenä
Petsamo joutui maailmanpolitiikan polttopisteeksi välirauhan aikana, jolloin sen kasvuvauhti ennen kokematon niin rakentamisen kuin liikenteen osalta. Syynä olivat Petsamon nikkelin lisäksi kasvaneet maailmanpolitikan jännitteet, jotka kohdistuivat Liinahamariin ja Jäämeren tien liikenteeseen.
Liinahamarista kehkeytyi kesällä 1940 kansainvälinen vakoilukeskus, jonne ensin tulivat Saksan ja Neuvostoliiton konsulaatit ja pari kuukautta myöhemmin Iso-Britannian ja Ruotsin konsulaatit. Niiden keskeinen tehtävä oli valvoa Petsamon tien liikennettä, kuljetettavaa tavaraa, ihmisiä ja toisiaan. Heitä puolestaan yritti valvoa Valpo eli Suomen Valtiollinen poliisi. Normaalia konsulitehtäviä oli vähän, joten satamäärin ihmisiä oli suorittamassa vakoilutehtäviä. Väki asui Liinahamarissa ja Parkkinassa hotelleissa, parakeissa, vuokratuissa taloissa, Suomen Kalastustehtaan uudessa kerrostalossa, jopa teltoissa.
Jännitteinen aika laukesi kesäkuussa 1941 saksalaisten marssiessa Lappiin ja Petsamoon. Klondiken kaltaista kasvua oli kestänyt runsaan vuoden. Ivalossa laskettiin maaliskuussa 1941 Petsamon liikenteen olleen 160 henkilöautoa, 245 linja-autoa, 12 030 suomalaista, 4086 ruotsalaista ja 530 saksalaista kuorma-autoa sekä 121 805 tonnia rahtia. Petsamon tietä Ivalon kylän halki ajoi 570 ajoneuvoa päivässä.
Petsamon siviiliväestö evakuoitiin 21.6. 1940, seuraavana yönä käynnistyi operaatio Barbarossan eli Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon yhteistyössä Suomen kanssa.
Petsamon perintö
Muistoja Petsamosta; kirjailijat Oiva Arvola, Sven Lokka ja Seppo J. Partanen matkalla Petsamossa viime vuosisadalla.
Suomi maksoi kovat hinnan tukeutumisestaan Saksaan idän uhkaa vastaan. Neuvostoliiton hyökkäyksestä 1939 alkaneissa sodissa Petsamolla ja sen nikkelillä oli keskeinen rooli. Tuo aikakausi jätti jälkeensä arvokkaan perinnön etenkin matkailuun, kaivosteollisuuteen, geologiaan, lainsäädäntöön, ajatuksiin ja asenteisiin.
”Petsamosta jäi hyvin vähän raportteja, valokuvia, karttoja ja kivi- ja malminäytteitä. Tulin GTK:n 1970 luvun alussa ja huomasin, että Karjalan osat kartoista oli leikattu pois. Lapin kartoista puuttuivat itärajan takaiset lehdet. Petsamon mineraaleista löytyi vain 1800-luvun listaukset. Suomi oli tuhonnut menneisyyttään kuin diktatuurivaltiot, varmaankin itäisen uhkan alla ja valvontakomission määräyksestä. Politiikka meni silloin kuten nykyäänkin geologian yli”, muistelee päätoimittaja Kari Kinnunen elämäntyötään erikoistutkijana Geologian tutkimuskeskuksessa.
Oliko Petsamo ja sen nikkeli Suomelle kiusaus vai kirous, olimmeko maailman myrskyssä vain lastu laineilla. Vastaus siihen on hakusessa ja siellä se saattaa pysyäkin. Suomi otti 1930- ja 1940-luvuilla monta varovaista ja horjuvaa askelta kohti läntistä aatemaailmaa. Ne ovat lopulta johtaneet onnelliseen maahan, osaksi Eurooppaa. Petsamon Suomi aika on ollut välietappi tällä matkalla.
Lähteet: Paavo Haapala ”Petsamon nikkelin tarina” Eilispäin Petsamo kirja WSOY 1970, Mikko Uola ”Petsamo 1939–1944” Minerva 2012, ”Murtunut unelma Petsamosta” Väyläkirjat 2019
